“Tulin opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon yhteiskuntapolitiikkaa, koska olen aina ollut kiinnostunut aiheesta. Toinen kiinnostukseni on Ranska, jossa olin au pairina abivuoden jälkeen. Hain opiskelemaan ranskan kieltä Helsinkiin, mutta pääsin Jyväskylään ja tänne jäin myös tohtorikoulutettavaksi.

Tutkijana minua askarruttaa yksinäisyys sosiaalisena ilmiönä. Miksi joku kokee yksinäisyyttä, vaikka ympärillä on jatkuvasti ihmisiä? Vastaavasti joku toinen eristäytyy vapaaehtoisesti ja kokee yksinäisyytensä nimenomaan miellyttävänä eikä epätoivottavana. Monesti tällainen vetäytyminen myös edesauttaa ihmisen kehitystä ja luovuutta.

Käsitteenä yksinolo tarkoittaa sananmukaisesti oleskelua vailla seuraa ja sen määrää voidaan mitata objektiivisesti. Kokemus yksinäisyydestä on puolestaan hyvin yksilöllinen eikä välttämättä riipu lainkaan seuran todellisesta paljoudesta ympärillä. Laaja sosiaalinen verkosto eli sosiaalinen pääoma on kuitenkin yhteydessä vähäisempään yksinäisyyden kokemukseen.

Epätoivottava yksinäisyyden kokemus liittyy usein äkillisiin elämän käännekohtiin ja merkkipaaluihin. Tällainen virstanpylväs voi olla vaikkapa muutto vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan. Esimerkiksi korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyttä voi selittää paljon se, että toivottavia uusia ystävyyksiä ei muodostu odotuksista huolimatta.

Myös yhteiskunta ja sosiaalinen ympäristö asettavat tällaisia odotuksia ja oletuksia merkkipaaluista. Omasta tahdosta riippumatonta yksinäisyyttä koetaan usein silloin, kun toiveet ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Valitettavasti yksinäisyys on yhä hieman tabu ja siitä puhuminen hävettää monia. On tavallaan itseään ruokkiva kierre, jos suuri ihmismäärä jää yksin yksinäisyytensä kanssa. Se voi alkaa näkyä negatiivisena suhtautumisena muihin ihmisiin ja pahentaa tilannetta.

Kääntöpuolena on hyvä muistaa, että Pohjoismaiden kaltaisissa verrattain tasa-arvoisissa yhteiskunnissa koettu yksinäisyys on globaalisti vähäistä. Se voi tuntua oudolta, koska esimerkiksi me suomalaiset miellämme itsemme syrjäisenä ja melankolisena kansana ja yksinäisyys on kulttuurissamme olennainen aihe iskelmistä lähtien.

Toki yksinäisyys on todellinen yhteiskunnallinen ongelma myös Suomessa, koska siitä kärsii noin viidennes väestöstä. Onneksi Juho Saaren kaltaiset asiantuntijat tutkimusryhmineen ovat saaneet projekteilleen näkyvyyttä viime vuosina ja osaltaan lisänneet julkista keskustelua aiheesta.

Yksinäisyys on monimutkainen ilmiö ja sen vähentäminen vaatii monia yhteiskuntapoliittisia keinoja. Yleisesti ottaen ihmisten sosioekonomista asemaa heikentävä ja eriarvoistava politiikka lisää yksinäisyyttä ja siten esimerkiksi isoja kansanterveydellisiä ongelmia, kuten sydän- ja verisuonitauteja.”

 

Mari Kivitalo

  • Projektitutkija ja yhteiskuntapolitiikan jatko-opiskelija Jyväskylän yliopistossa.
  • On tällä hetkellä mukana Promeq-tutkimushankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää eriarvoisuutta vähentäviä keinoja.
  • Kivitalo osallistuu Promeq-tutkimuksen osahankkeeseen, jossa keskitytään yksin asuvien ikäihmisten terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseen.