Luonnontieteilijät

Luonnontieteilijät ovat ainoa ryhmä, jonka ehdokasmäärä laski viime vaaleista. Ehdokashankinnassa ollaan siis epäonnistuttu pahoin. Eikö Ylistönrinteellä enää uskota omiin, vai miksi lista on kuihtumassa?

Mukaan ei myöskään lähtenyt enää yksikään viime vaalien kärkinimistä, joten iskikö väsymys, vai epätoivo? Osa on toki valmistunut, mutta sama tilanne on kaikilla, joten sen taakse ei voi mennä. Epäonnistuminen on epäonnistuminen.

Lyhyellä listalla on mahdollisuuksia, jos sillä on kovia nimiä. Luonnontieteilijöiden lista ei vain ole tämmöinen. Heillä on muutama potentiaalinen ehdokas, kuten vaikkapa Anssi Rajala tai Markus Kulmala, mutta kokonaisuudessa listan laatu ei hivele.

Jos muista nimistä ei löydy 20 äänen ylittäjiä, on Luonnontieteilijöiden kohtalona tippua kokonaan edustajistosta.

JYYn demariopiskelijat

Demarit tippuivat viime vaaleissa kokonaan ulos edustajistosta, mikä oli pienimuotoinen skandaali perinteiseltä ryhmältä. Näihin vaaleihin Demarit lähtevätkin hakemaan uudella tarmolla paikkoja edustajistosta!

Paitsi että listaa kun katsoo, niin minkäänlaista yritystä ei edes ole. Suurimmat toiveet asetetaan viime vaalien tapaan Marjukka Mattilalle ja Jani Kykkäselle, mutta heidän äänensä eivät auttaneet viimeksikään, joten miten ne tänä vuonna riittäisivät mihinkään?

Listalta löytyy myös aivan selviä täytenimiä kuten jo vuosia sitten ylioppilaskuntapolitiikan jättänyt Noora Luukka. Luukka sai jo viime vaaleissa pyöreän nolla ääntä, ja tulevissa vaaleissa äänisaalis tuskin on sen korkeampi.

Ehdokasrekrytointi ei siis ole ollut helppoa, mikä on sinänsä ymmärrettävää, onhan Demareilla noin viisi alle 50 vuotiasta äänestäjää. Ylioppilaskunnasta heitä on siis hyvin vaikea löytää!

Tuntuukin, että Demarit ovat oikeasti jo luovuttaneet ja vaaleissa ollaan mukana vain tavan vuoksi. Kahden vuoden päästä voi olla, että listaa ei ole enää olemassa ollenkaan. Edustajistoon pääseminen lienee ainoa tavoite.

JYYn liberaalit opiskelijat

Liberaalit ovat kohauttaneet ennakkoon varsin paljon muista ryhmistä poikkeavilla mielipiteillä. Näillä on saanut ainakin huomiota lehdissä ja sosiaalisessa mediassa, mutta riittääkö se?

Kolmen hengen listalla on vaikea ponnistaa edustajistoon asti, ellei kyseessä ole Ilkka-puolueen kaltainen ilmiö. Viime vaalien Perussuomalaisten tapaan Liberaalit saanevat joitain kymmeniä ääniä ja jäävät siis edustajiston ulkopuolelle. 

Yksien vaalien ja nollan paikan kuriositeettiryhmä.