Ei hakutuloksia.

Teksti Saara Kemiläinen

Mielenterveysongelmat maton alla

Kurssien deadlinet tulevat ja ne myös menevät, tentteihin lukeminen jää ja astiapino kasvaa lavuaarissa. Aamulla herätessäsi odotat hetkeä, kun pääset takaisin sänkyyn.

Ystävät kehottavat piristymään, ja vanhemmat sanovat, että sinun tulisi olla positiivisempi. Aikakauslehdet käskevät syömään D-vitamiinia syysmasennuksen selättämiseksi. Saat kutsuja opiskelijabileisiin ja tupareihin.

Tiedät, että sinun pitäisi mennä. Tiedät, että entinen sinä olisi ollut innoissaan. Mutta nyt hauskanpito on mahdotonta, koska sinulla ei ole hauskaa. Jo ajatus kotoa poistumisesta ahdistaa.

Masennus koskettaa lähes meistä jokaista jossain vaiheessa elämää.

Opiskelijoiden yleisin terveysongelma on mielenterveyshäiriöt. Niitä kokee viikottain noin joka viides mies- ja joka kolmas naisopiskelija. YTHS:n luvut puhuvat karua kieltään. Aihe tuntuu silti yhä olevan tabu, josta ei lounaspöydissä keskustella.

Kuten mikä tahansa muu osa kehostamme, myös mieli voi särkyä ja sairastua. Masennus koskettaa lähes meistä jokaista jossain vaiheessa elämää, joko oman tai lähimmäisen sairastumisen kautta.

Puhumattomuus  voi lisätä häpeän ja kuormituksen määrää.

Tulee muistaa, että kyseessä ei ole henkilön ominaisuus, vaan sairaus, joka oireilee jokaisella omalla tavallaan, eikä siihen tarvitse tottua.

Kun mieltä koetellaan ja se säröilee, on normaalia hakea ammattilaisten apua – kuten missä tahansa muussakin sairaudessa. Tärkeintä on uskaltaa puhua ääneen. Silti masennuksesta vaietaan liian paljon.

Sanomme, että sanat satuttavat, mutta myös vaikeneminen hajottaa. Puhumattomuus ei poista ongelmaa, vaan voi lisätä häpeän ja kuormituksen määrää. Mitä enemmän vaikenemme, sitä korkeammaksi kynnys avun hakemiseen kasvaa.

Muiden kehotukset positiivisesta ajattelusta ja oman asenteen muuttamisesta eivät auta – päinvastoin ne saattavat vaikeuttaa asiasta puhumista ja lisätä kuormitusta. Sen sijaan siihen tulisi suhtautua kuin muihinkin sairauksiin, tärkeintä olisi vain olla läsnä ja antaa tukea avun pariin hakeutumisessa.

Hiljaisuuden rivien väliin mahtuu paljon.

Kun vihdoin löydämme sanat, joilla puhua, pystymme myös ymmärtämään itseämme paremmin ja käsittelemään vaikeita asioita. Ääneen puhumalla paha olo lievittyy. Kun mieltä on purettu, lopulta myös astiapinon purkaminen ja tentteihin luku ei tunnu enää mahdottomalta.

Sen sijaan, että miettisimme, mitä sanomme ääneen, tulisi toisinaan miettiä myös sitä, mitä jätämme sanomatta. Hiljaisuuden rivien väliin mahtuu paljon, eivätkä maton alle lakaistut ongelmat katoa. Olisiko sinun helpompi olla, jos uskaltaisit sanoa ääneen sen, mistä olet vaiennut?

Vaikeneminen ei ole kultaa, ja se, mistä ei puhuta, rikkoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *