Sanna Klemetti ripottelee kahvin sekaan kardemummaa ja istuu keittiön pöydän ääreen jyväskyläläisessä kaksiossa. Kuten koko kämpän sisustus, myös keittiön tuolit ovat käytettyinä hankittuja.

”Tuo yksi on dyykattu entisen treenikämpän pihalta”, Klemetti sanoo ja osoittaa vihreää puista nojatuolia, josta lohkeilee maalia.

Vanha ja menneisyydestä kaivettu paitsi näkyy Sanna ”Litku” Klemetin kotona, myös kuuluu hänen musiikissaan. Ylistetty ja hehkutettu Juna Kainuuseen -levy lainaa vaikutteita muun muassa 70- ja 80-lukujen Suomi-iskelmän maailmasta. Se sekoittuu saman aikakauden rajuun ja suoraviivaiseen rokkiin.

Marraskuussa Litku Klemetti yhtyeineen julkaisee levyn, jonka biisit on kirjoitettu puolitoista vuotta sitten. Ne ovat ylijääneitä kappaleita porukan ensimmäiseltä, Horror ’15 -levytykseltä.

”Tää homma perustuu mulle semmoiseen mielikuvitusleikkiin siitä, millainen Litku on. Silloin se oli tosi semmoinen rokkityyppi, minihame päällä, ja kaiken piti olla tosi rajua ja tietyllä tavalla kokeellista. Aika jännittävää oli palata siihen.”

Keväällä tulee kuitenkin toinen, erilainen levy. Uusista biiseistä koostuva levy on saanut nimekseen Taika tapahtuu, ja sen soinnissa on menty kauemmas suoraviivaisesta rokista.

”Se on semmoinen haaveilulevy. Hyvin henkilökohtainen ja paljon positiivisempi kuin aiemmat levyt, sellainen kirkkaampi.”

Litku Klemetin musiikki on aina ollut todella suomalaiskansallista, Klemetti sanoo. Litku on alusta asti kulkenut muun muassa Juice Leskisen, Rauli Badding Somerjoen ja Se-yhtyeen jalanjäljissä.

Nyt musiikissa tapahtuu muutos toiseen suuntaan. Litkuun valuvat vaikutteet ulkomailta, etenkin progemusiikista.

”Se on tosi paljon vähemmän suomalainen levy. Se on paljon enemmän musiikillisesti kansainvälinen, sellainen ei mihinkään paikkaan sidonnainen.”

Klemetti on aikaisemmin sanonut säveltävänsä Litkun musiikkia balalaikalla, jotta kappaleista ei tulisi liian monimutkaisia. Taika tapahtuu -levyn kappaleet on sävelletty kuitenkin koskettimilla. Enää Litku ei pyri täydelliseen suoraviivaisuuteen.

”Mä en kaipaa mitään studioäänitettyä.”

”Mä oon tehnyt tosi monimutkaisia biisejä ennen kuin aloin tehdä musaa Litkuna. Mä päästin sitä nyt uimaan tänne Litkun rokkiin.”

Edellisen levyn yllätyssuosion jälkeen voisi ajatella, että kannattaisi pysytellä hyväksi todetulla tiellä, mutta Klemetti ei sävellä suosiota ajatellen.

”Ei ole mitään järkeä tehdä mitään muuta kuin seurata omaa vaistoaan. Lisäksi mulla on niin kauhea itseluottamus musiikissa, että mä tiedän, että Taika tapahtuu on vaan tosi paljon parempi levy kuin edelliset.”

Kaikki Litku Klemetin levyt on äänitetty treenikämpällä ja Klemetin olohuoneessa. Kutsuja studioihin on tullut, mutta niihin Klemetti ei lähde.

Rakeisuus ja räkäisyys ovat osa Litku Klemetin musiikin ydintä. Biisit äänitetään olohuoneessa tai treenikämpällä, musiikkivideot kuvataan VHS-kasetille.  

”Kotiäänittely mahdollistaa sen että ’hei, kokeillaan tällaista, no ei, kuulostaa paskalta, kokeillaanpa sitten tällaista’. Siinä on niin paljon aikaa, kun sitä voi tehdä ihan missä vaan”, Klemetti sanoo.

”Mä en kaipaa mitään studioäänitettyä. Hyvän soundin saa äänitettyä vaikka ihan tässä”, Klemetti toteaa ja levittää kätensä pikkukaksion keittiössä.

Eikä Klemetti edes ole yksityiskohtia myöten hiotun, puhtaan soundin perässä.

”Mä tykkään sellaisesta lo-fi-soundimaailmasta. Mun mielestä biisejä monesti peitellään jollain ihan älyttömällä tuotannolla, ja se tärkein sisältö jää pois.”

Klemetti on aina suhtautunut musiikkiteollisuuteen penseästi, kriittisin silmin.

”Se tavallaan köyhdyttää ihmisten käsitystä musiikin rikkaudesta. Semmonen taiteilijuus, joka lähtee instituutioiden ulkopuolelta, se perustuu kompromissittomuuteen. Musta omaehtoinen taide on siksi eettisempää”, Klemetti selittää.

On musiikkiteollisuus toisaalta tuottanut kaikenlaista hienoakin, Klemetti sanoo heti perään.

”Kyllä mä kuuntelen radiota välillä, haluan tietää, mitä sieltä tulee. Ja kyllä mä tykkään tosi paljon hiteistä.”

Olihan Juna Kainuuseen -levyä innoittanut, hiljattain poisnukkunut iskelmätähti Seija Simolakin  70-luvulla hittilistojen kärjessä muun muassa Juna Turkuun -biisillään.

”Mulla on niin kauhea itseluottamus musiikissa, että mä tiedän, että Taika tapahtuu on vaan tosi paljon parempi levy kuin edelliset.”

Kesällä Litku Klemetin keikoilla käyneet saattavat muistaa,  että Muurahaisetkin juhlii -biisin aikana Klemetti heitteli yleisön sekaan omia hattujaan.

”Mä heitin aika monta hattua yleisöön. Hienojakin”, Klemetti kertoo ja huokaisee hiukan kaihoisasti.

”Se oli hauskaa.”

Klemetti löytää hattunsa ja muut vaatteensa yleensä käytettyinä.

”Kirpparit pullistelee niitä kaikkia mahtavia ihme asuja, joita kukaan ei enää halua laittaa päälle. Mutta se on täydellistä, että ne voi laittaa sitten keikalle.”

Klemetti harrastaa myös vanhojen vinyylilevyjen keräilyä. Hänen kokoelmiinsa pääsevät erityisesti ne levyt, jotka eivät kelpaa kenellekään muulle.

”Kun menet levykauppaan, siellä on sellaiset laarit heti, että vaikka viisi levyä eurolla. Siellä on paljon kaikkea itäeurooppalaista, Neuvostoliiton diskopaskaiskelmää ja paljon maailmanmusiikkia. Miksi ne ovat siinä? Miksi se on paskaa musiikkia? Mua kiinnostaa se ihan hirveästi, sellainen hylätty musiikki.”

Litku Klemetin sanoituksissa kuuluvat maisemat. Moni kappale sijoittuu Kainuuseen ja Kuhmoon, jossa Klemetti on kasvanut lapsuutensa ja nuoruutensa.

Mutta on Klemetti kirjoittanut myös Jyväskylästä. Syksyllä ilmestyvällä levyllä on Yläkaupungin mestat -niminen kappale, jossa juodaan pussikaljaa Kirkkopuistossa, haetaan Antishopista vibraattoreita ja pelataan bingoa Ylä-Ruthilla.

Muurahaisetkin juhlii -biisissä taas puhutaan Kortepohjasta, ei tosin kovin mairittelevaan sävyyn: ”Älä muuta ylioppilaskylään / ne kaikenlaisia aineita käyttää.”

”Mun sukulaisen kommentti”, muistelee Klemetti lausahduksen alkuperää.

Klemetti kuitenkin viihtyy Jyväskylässä. Täältä on löytynyt omanlaista seuraa ja soittajia bändiprojekteihin.

”Jossain Helsingissä ollaan kauhean tarkkoja siitä, että pitää olla jotenkin cool, pukeutua tietyllä tavalla ja niin edelleen. Täällä saa olla oma itsensä, eikä tarvitse esittää mitään.”

”Mua kiinnostaa se ihan hirveästi, sellainen hylätty musiikki.”

Klemetti teki vielä keväällä väitöskirjaa musiikkitieteen laitokselle Jyväskylän yliopistoon. Nyt se on kuitenkin tauolla.

”Ei ollut aikaa keskittyä kahteen asiaan. Tutkijanura on myös tavallaan artistiura, ja mä en pystyny keskittymään siihen. Mä alisuoritin koko ajan kaikkea, ja se tuntui tosi pahalta”, kertoo Klemetti tauon syistä.

Klemetin aiheena olivat musiikkikuvien ja musiikin yhdessä välittämät esteettiset kokemukset. Aiheeseen väitöskirja kompasteli ehkä eniten, Klemetti sanoo.

”Ei siitä ei oikein tullut mitään. Mä en saanu mitään apurahoja, mä en saanu mitään tukea, koska meillä ei oo sellaiseen tutkimukseen traditiota tuolla meidän laitoksella.”

Akateeminen ura ei välttämättä silti jäänyt tähän. Väitöskirja voi jatkua vielä joskus, Klemetti miettii.

”Sitten jos mä palaan, nii mä palaan sellaisen aiheen kanssa, jonka takana mä voin seistä. Tästä mä opin, että kannattaa tehdä vain sitä, mikä oikeasti kiinnostaa.”