Ei hakutuloksia.

Teksti Sini Malminiemi

Teeleidi muuttaa kampukselle

Jyväskyläläisiä teenjuonnin maailmaan jo kolme vuotta johdattanut teehuone Teeleidi muuttaa pois Lutakosta.

Teehuone siirtyy väliaikaisesti Kramsunkadulle kampuksen läheisyyteen, jossa se palvelee näillä näkymin vuoteen 2019 asti. Teeleidin tuotantotilat sen sijaan siirtyvät tulitikkutehtaalle Vaajakoskelle ja niiden yhteyteen avataan teebaari.

Vaajakosken osasto viettää avajaisia toukokuun puolessa välissä, ja kampuksen teehuone avaa ovensa heinäkuussa.

Teehuoneen ystäviä järkyttänyt tieto nykyisen vuokrasopimuksen päättymisestä tuli tammikuussa.

Taistelu teehuoneen säilymisestä alkuperäisessä sijainnissaan Lutakon Leidissä kirvoitti jopa kansalaisadressin. Neuvotteluista huolimatta Teeleidin aikakausi Lutakossa päättyy ja teehuone siirtyy uusiin tiloihin.

”Lutakon Leidistä on haikeaa lähteä. Nämä ovat olleet elämäni parhaat kolme vuotta”, Teeleidin omistaja Anne Savela kertoo.

Muutosta huolimatta Teeleidin toiminta pyritään pitämään entisellään. Savela uskoo uuden sijainnin kiinnostavan ihmisiä.

”Paikkojen tarinat kiehtovat”, hän sanoo.

Lisäksi Kramsunkatu on rauhallisempi kuin Rantaväylän vieressä sijaitseva Lutakon Leidi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *