Ei hakutuloksia.

Teksti Topias Peltonen Kuva Jaakko Kinnunen

Suomi-pornon nousu ja tuho

Kotimainen porno on historiansa aikana ollut sensuurin jarruttamaa, vaikka suomalaisten asenne pornoa kohtaan on myönteisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Sekä lehti- että videopornon tuotanto Suomessa on käytännössä kuollut.

Jallu, Kalle, Erotiikan maailma, Ratto. Suomalaiset seksilehdet ovat nimeltään tuttuja nykypäivän nuorille aikuisille mutta eivät enää lehtikioskeista ostettuina. Toki moni näitä lehtiä on varmasti selaillut, mutta silloin kyseessä ovat ennemminkin suvun perintötilan lattialautojen välistä, paperinkeräyksestä tai varusmiespalveluksessa tuvan ilmastointikanavasta löydetyt kappaleet.

Viimeiset kotimaisesti kustannetut perinteiset pornolehdet katosivat ylähyllyjen näköesteiden takaa vuonna 2015, kun muun muassa Kallea ja Jallua julkaisseen Suomen Miestenlehdet Oy:n taustalla ollut Press Masters Oy:n meni konkurssiin. Suomessa ilmestyy tällä hetkellä kaksi pornolehteä, RIVO ja Ménage à trois, joista molemmat ovat taide- ja queer-henkisiä projekteja.

Tutkimusten mukaan suomalaisten asenne pornoa kohtaan on kuitenkin ollut myönteisempää kuin muissa Pohjoismaissa.

Pornoteollisuus on ollut Suomessa ensisijaisesti printtiä, sillä elokuvien tuotanto ja levitys oli laitonta aina vuoteen 1999 asti sukupuolikuria ja säädyllisyyttä vartioineen lain mukaan. Aikaisemmin kotimaista pornoa kuitenkin kuvattiin ja myytiin jonkin verran VHS-kasetteina, kunnes vuonna 1987 voimaan tullut videolaki kielsi K18-elokuvien levittämisen, ja pornofilmit siirtyivät tiskin alta myytäviksi.

Pohjoismaisiin naapureihinsa verrattuna Suomi on ollut lainsäädännöltään vanhoillinen, sillä esimerkiksi Tanska laillisti ensimmäisenä länsimaana videopornon jo vuonna 1969. Ruotsi seurasi esimerkkiä kahta vuotta myöhemmin.

Myös pornolehtien sisältöä rajoitettiin paljon. 70-luvulla sensuuria alettiin höllentää Ruotsin ja Tanskan esimerkistä, mutta kustantajat saivat edelleen olla varpaillaan sisällön kanssa. Esimerkiksi anaaliseksin kuvaaminen lehdissä oli lehtien jakelusta vastanneen Rautakirjan ohjeistuksen mukaan pannassa, kunnes internetin yleistyminen teki sensuuriohjeista vanhanaikaisia.

Tutkimusten mukaan suomalaisten asenne pornoa kohtaan on kuitenkin ollut myönteisempää kuin muissa Pohjoismaissa, ehkäpä juurikin kielletyn hedelmän houkutuksen takia.

70- ja 80-luvuilla suosituimpien pornolehtien levikit olivat reilusti yli 100 000 kappaletta per numero, joskaan pornolehtiä ei useimmiten luettu mukaan virallisiin levikintarkastuksiin. Suomen Miestenlehdissä toimitussihteerinä työskennelleen Kimmo Koistisen arvioiden mukaan viimeisten vuosien lehtien levikit olivat jo reilusti alle 10 000.

”Laskusuhdanne alkoi 2000-luvun alussa. 90-luvulla ala voi vielä ihan hyvin lamasta huolimatta, joskaan ei nyt kovin lihavasti”, Koistinen kertoo.

Suomalaiset pornolehdet työllistivät täyspäiväisesti vain muutamia ihmisiä, mutta lehtien avustajakunta oli varsin laaja.

Koistinen työskenteli täysipäiväisesti miestenlehtien parissa vuodet 2007–2015, mutta pornon maailmaan hän tutustui avustajana jo 80-luvun lopulla.

Suomalaiset pornolehdet työllistivät täyspäiväisesti vain muutamia ihmisiä, mutta lehtien avustajakunta oli varsin laaja. Alan kustannustoiminta Suomessa oli koko historiansa ajan käännöspainotteista, mutta kymmenet jopa professoritason avustajat tekivät satunnaisesti lehtiin juttuja harrastuksena ja sivutulolähteenä, usein salanimillä.

Mitä pornolehtien jutut sitten käsittelivät kuvien ja lukijakirjeiden lisäksi? Alkuvaiheessa juttuaiheet olivat pääsääntöisesti sotaa, autoja ja seikkailuja maailmalla. Myöhemmin sensuurin hellittäessä lehdissä nähtiin muun muassa villejä ulkomaanreportaaseja eksoottisista ilotaloista ja myös muutamia skuuppeja julkisuuden henkilöiden seksiskandaaleista.

Esimerkiksi Erotica-lehdessä seurapiiritoimittajana työskennellyt Monsieur Mosse eli Raimo Jääskeläinen teki uutisen suomalaisesta nuorukaisesta, joka väitti olleensa intiimissä suhteessa poptähti Donna Summerin kanssa työskennellessään tämän henkivartija-autonkuljettajana.

Juttu kantautui myös Summerin korviin, ja Amerikasta otettiinkin pian lakimiesten toimesta yhteyttä sekä paljastuksen tehneeseen nuorukaiseen että Eroticaan. Lehti julkaisi oikaisun, jonka mukaan Summer tuskin tunsi kyseessä olevaa henkilöä. Oikaisun julkaiseminen ei kuitenkaan juuri haitannut, sillä iltapäivälehtien tapauksesta kirjoittamat lööpit olivat käytännössä ilmaista mainosta Eroticalle.

On vaikea sanoa, mikä esimerkiksi selitti Erotiikan maailman ylivoimaisen aseman alalla 90-luvun alkupuolesta lähtien.

Kuvasisällöltään lehdet hakivat erilaisia lukijakuntia aivan niin kuin muutkin lehdenkustantajat. Kalle oli lehti jokaiseen makuun, ja siitä löytyi myös gay-sisältöä. Jallu oli melko perinteinen heterolehti. Ratosta löytyi astetta rankempaa sisältöä, eikä journalistisia juttuja juurikaan nähty.

”Lehdissä kokeiltiin raivokkaasti erilaisia painotuksia. On vaikea sanoa, mikä esimerkiksi selitti Erotiikan maailman ylivoimaisen aseman alalla 90-luvun alkupuolesta lähtien. En ainakaan itse osaa antaa ehdottoman aukotonta analyysiä siitä, mikä johti menestykseen ja menestymättömyyteen” Koistinen pohtii.

Pornolehtien kaatuminen oli Koistisen mukaan kiinni vain siitä, kuinka kauan yrittäjiä löytyy ja kukkaro kestää. Erotiikan maailma heitti pyyhkeen kehään vuonna 2011, ja Suomen Miestenlehdet Oy seurasi perässä neljä vuotta myöhemmin puristettuaan alalta viimeiset tuotot.

Syyllinen suomalaisten pornolehtien laskusuhdanteeseen on varsin helppo löytää. Internetin yleistyminen avasi alalle uusia ovia. Pornoteollisuutta tutkinut Turun yliopiston mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen näkee pornon roolin erityisen suurena internetin maksupalveluiden kehityksessä.

”Esimerkiksi hosting-palveluiden, luottokorttimaksujen ja streaming-videoiden kehityksessä porno on ollut vahvasti mukana, sillä alkuaikoina muusta sisällöstä ei haluttu samalla tavalla maksaa”, Paasonen kertoo.

Kun videotuotanto laillistui vuosituhannen taitteessa, myös DVD-tuotanto alkoi syödä pornolehtien markkinoita. Videoiden kuvaus Suomessa oli suhteellisen aktiivista, joskin yhtiöt olivat pieniä ja niitä oli vain muutama.

Suomi-porno hyödyntää tunnistettavia kuvauspaikkoja ja arkisia yksityiskohtia.

Kieltolain aiheuttamassa taka-asemassa erityisesti Ruotsin ja Tanskan pornotuotannolle ovat suomalaisten markkinat olleet aina varsin pienet, sillä kansainväliseen DVD-levitykseen pääsy on vaikeaa. Brändiä onkin pyritty luomaan elintarvikekaupan tyyliin kotimaisuudesta ja luomusta.

”Niin sanottu Suomi-porno hyödyntää tunnistettavia kuvauspaikkoja ja arkisia yksityiskohtia. Esiintyjät ovat useimmiten puoliammattilaisia ja elokuvien tekninen toteutus kotikutoista”, toteaa Paasonen.

Paasosen mukaan tuotannon pienimuotoisuus ja naisten keskeinen asema tuotannossa ovat antaneet Suomi-pornolle ”reilun kaupan pornon” leimaa erottamalla sitä kansainväliseen pornoteollisuuteen liitetyistä kehnoista työoloista.

Perinteisen Suomi-pornofilmin tähtenä esiintyykin yleensä käsitteeksi asti päässyt ”Suomi-tyttö”. Naapurintyttömäisissä pornofantasioissa silikonirintoja ja botox-huulia ei juurikaan nähdä.

Tämän päivän aktiivisista suomalaisista pornotuottajista Paasonen nostaa esiin lähinnä Mr. Lotharin. Muista suomalaisen filmipornon suurnimistä Radical Pictures ei ole ollut aktiivinen enää pitkään aikaan ja myös CC Kane on jäänyt eläkkeelle.

Myös Mr. Lothar eli Anssi Viskari tunnetaan tänä päivänä ennemminkin live-esiintyjänä kuin pornofilmien tehtailijana. Paasosen mukaan kotimaisen pornon DVD-tuotanto on tällä hetkellä käytännössä kuollutta.

”Netissä löytyy kotimaisia klippejä, mutta harrastelijapornon suosio viimeisen vuosikymmenen aikana on syönyt kaupallisen sisällön markkinoita”, Paasonen linjaa.

Pornhubin muutama vuosi sitten teettämän koosteen mukaan suomalaisten sivustolla eniten käyttämä hakusana oli ”finnish”.

Niin, se iänikuinen internet. Kun googlaamalla jokainen voi etsiä materiaalia seksifantasiasta ilmaiseksi, pornoteollisuus on ihmeen pitkään pysynyt pystyssä. Suomalaisella naapurintyttöfantasiallakaan ei ikuisesti voi ratsastaa, kun verkosta löytyy tuhansia filmejä amatöörikamaa.

Ei Suomi-porno kuitenkaan täysin kuollutta tänä päivänä ole. Kaupallisen tuotannon ulkopuolella harrastelijapornon alustat, kuten alastonsuomi.com, porskuttavat vielä varsin mukavasti.

Ja kyllä kotimainen tuotantokin vielä suomalaisia kiinnostaa. Pornhubin muutama vuosi sitten teettämän koosteen mukaan suomalaisten sivustolla eniten käyttämä hakusana oli ”finnish”.

Sensuurin vaiheita Suomessa

  • Vuonna 1927 säädetty laki sukupuolikurista ja säädyllisyydestä asetti tiukat rajat pornolehtien sisällölle ja kielsi hardcore-pornon esittämisen valkokankailla.
  • 70-luvulla lakia alettiin tulkita Ruotsin ja Tanskan innoittamana löysemmin, ja pornolehtien materiaali muuttui pikkuhiljaa rajummaksi.
  • 80-luvun VHS-buumi aloitti keskustelun videosensuurin tarpeellisuudesta. Erityisesti oltiin huolissaan helposti leviävien videoiden vaikutuksesta lapsiin.
  • Vuoden 1987 videolaki kielsi K18-videoiden levittämisen, mikä myös siirsi pornofilmien levittämisen laittomaksi puuhaksi tiskien alta. Pornoa sai edelleen tehdä ja omistaa muttei myydä tai vuokrata.
  • Pornolehtien siveellisyyttä tarkkailtiin vielä koko 90-luvun. Poliisi teki esimerkiksi seksiliikkeisiin ratsioita, joissa takavarikoitiin kaikki ulkomaiset hardcore-lehdet, kunnes sukupuolikuria ja säädyllisyyttä vartioinut laki purettiin 1999.
  1. Kansalainen Kari

    Kommunistit piti suomalaisia kovassa ja julmassa puristuksessa. Suomi oli Euroopan viimeinen kommunistinen maa aina vuoteen 2019 asti.

    Silloin uusi eduskunta vapautti Suomen kansan julman pitkäikäisen kommunisti diktatuurin ikeestä.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.