Pääsin kärryille Taiwanin politiikan uusista tuulista heti ensimmäisenä iltanani Taipeissa.

Olin juuri ehtinyt asettua hostelliini, kun majapaikassa pyörinyt paikallinen mediaopiskelija pyysi minulta haastattelua. Ujonpuoleinen opiskelija halusi tietää, mitä mieltä olen samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

Homoliitot ovat Taiwanissa nyt suuri puheenaihe. Viime vuonna aiheesta kiisteltiin enemmän kuin koskaan, ja lakialoitetta kannattavat ja vastustavat mielenosoitukset keräsivät puolin ja toisin kymmeniätuhansia mielenosoittajia.

Joulukuun puolivälissä peräti  250 000 homoliittojen kannattajaa osoitti mieltä presidentinlinnan edessä Taipeissa. Uusimpien mielipidekyselyiden mukaan niukka enemmistö taiwanilaisista kannattaa lakiuudistusta.

Nuorissa kannattajilla on selkeä enemmistö, kun taas maan katolinen kirkko on ollut muutoksen äänekkäimpiä vastustajia.

Homoavioliitot voivat laillistua Taiwanissa vuoden 2017 keväällä.

Missasin itse homoavioliittoa koskevat mielenosoitukset, mutta muuten Taipeissa oli mahdotonta välttyä mie-lenilmauksilta.

Kaduilla marssittiin esimerkiksi vaatimassa itsenäisyyttä koskevaa kansanäänestystä. Taiwan on koko olemassaolonsa ajan roikkunut välitilassa hieman irrallaan manner-Kiinasta, muttei kuitenkaan täysin itsenäisenä.

Myös manner-Kiinan ihmisoikeudet ja uskonnollisten vähemmistöjen syrjintä saivat noottia.

Taiwanin itsenäisyydestä tullaan keskustelemaan varmasti vielä vuosikausia, mutta homoavioliittojen tilanne voi ratketa nopeammin.

Saapumiseni jälkeisenä päivänä homoavioliittoja koskeva aloite pääsi läpi lakikomitean ensimmäiseltä kuulemiskierrokselta. Mikäli laki selviää myös kahdesta seuraavasta kuulemisesta, homoavioliitot voivat laillistua Taiwanissa vuoden 2017 keväällä.

Lain toteutuessa Taiwan olisi ensimmäinen Aasian maa, jossa homoavioliitot ovat sallittuja. Tämän jälkeen jäisi nähtäväksi, kiihdyttäisikö Taiwanin tilanne keskustelua myös naapurimaissa.

arimotravels.com

Sarjassa seurataan Jylkkärin entisen toimittajan matkaa maailman ympäri.