Ei hakutuloksia.

Teksti  Arimo Kerkelä

Arvio: Lasten Hautausmaa – II

Ääntä ja vimmaa

Lasten Hautausmaa: II (Svart)

Lasten Hautausmaata on tituuleerattu (kai nimensä vuoksi) Suomen synkimmäksi yhtyeeksi. Yhtyeen miedosti punkahtava indie rock on toki melankolista, mutta muuten nimitys istuu heikosti itse musiikkiin. Ollakseen erityisen synkkää musiikin pitäisi herättää enemmän tunteita.

Promolevyn saatekirjeessä todetaan, että yhtyeen debyyttialbumilla muotoutunut linja säilyy toisella levyllä pääpiirtein entisellään. Tämä kuva jää kuulijallekin. Melodiat tuntuvat tutuilta ja laulaja Kristiina Vaaran yksipuolinen tulkinta on entisellään. Onneksi Tuomo Mannosen raikas kitara piristää kaavamaisuutta.

Puolen tunnin ja kahdeksan kappaleen albumi kelpaa varmasti yhtyeen faneille, sillä yhtyeen vahvuudet ovat samalla säilyneet entisellään. Levyn suurin anti lienee kuitenkin se, että se tarjoaa uutta ja raikasta soitettavaa yhtyeen konserttien settilistoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.