Ei hakutuloksia.

Teksti  Arttu Seppänen

Salattu Konnevesi

Konneveden tutkimusaseman vieressä virtaa Siikakoski, joka tunnetaan hyvänä kalastuspaikkana.
Konneveden tutkimusaseman vieressä virtaa Siikakoski, joka tunnetaan hyvänä kalastuspaikkana.

Jyväskylän yliopistolla on 3 000 asukkaan Konnevedellä oma pieni tutkimusasemansa, jonne voi tulla työskentelemään myös gradunsa parissa. Tutkimusaseman saunassa pakaroitaan on lepuutellut esimerkiksi Yhdysvaltain ex-presidentti Jimmy Carter.

Konnevedelle ei ole varsinaisesti tunkua helmikuisena torstaipäivänä. Bussissa Konnevedelle asti on kyydissä lisäkseni yksi matkustaja, eikä bussikuski meidän tähden vaivaudu tekemään edes kuulutuksia. Vaikuttaa siltä, että kuski on tottunut kyyditsemään paikallisia, joille pitäjiä ei tarvitse erikseen luetella. Kun aikataulustaan myöhässä oleva bussi on pysähtynyt tunnelmallisen näköisen Linkki-baarin eteen, tiedustelen olemmeko mahdollisesti jo Konnevedellä ja saan vastaukseksi hyväksyvän nyökkäyksen.

”Tuo bussi nyt tulee ja menee miten sattuu”, toteaa tutkimusaseman laboratoriomestari Risto Latvanen, joka on tullut minua vastaan asemalle.

Konneveden kirkonkylä on vaatimaton, mutta juuri sen kokoinen, mitä vajaan 3 000 asukkaan kunta tarvitsee. Asemaa vastapäätä kylänraitin toisella puolella on ruokakauppa, pitopalvelu ja hotelli-ravintola. Itse tutkimusasema sijaitsee muutaman kilometrin päässä kylänraitilta, Siikakosken äärellä. Siellä opiskelijat voivat työstää gradujaan metsän keskellä 66 kilometrin päässä Jyväskylän yliopiston pääkampukselta.

Saara Manninen (vas.), Sarianna Halonen, Tuuli Turunen ja Mari Kivijärvi keskustelevat gradujen etenemisestä. Opiskelijat ovat tulleet Konneveden tutkimusasemalle viiden päivän graduretriitille, johon yliopisto myöntää apurahaa.
Saara Manninen (vas.), Sarianna Halonen, Tuuli Turunen ja Mari Kivijärvi keskustelevat gradujen etenemisestä. Opiskelijat ovat tulleet Konneveden tutkimusasemalle viiden päivän graduretriitille, johon yliopisto myöntää apurahaa.

Odotin tapaavani asemalla biologian opiskelijoita, mutta eihän täällä ole yhtäkään. Sarianna Halonen (puheviestintä), Saara Manninen (puheviestintä), Tuuli Turunen (puheviestintä), Ville Aho (tietojärjestelmätiede) ja Mari Kivijärvi (kirjallisuus) ovat lopettelemassa lounasta tutkimusaseman ruokalassa.

Kaikki ovat olleet täällä maanantaista alkaen työstämässä gradujaan saamallaan apurahalla. Apurahaa tutkimusasemalla työskentelyyn voi hakea yliopistolta viideksi päiväksi. Apurahaan kuuluu ruokailut ja majoitus.

”Mulle tää on toiminut tosi hyvin. Tietää, että kaikki muutkin täällä tekee sillä samalla hetkellä gradujaan, niin siinä tulee myös sosiaalinen paine työskentelyyn”, Turunen sanoo.

Töitä he tekevät säntillisesti: aloitus aamuyhdeksältä ja lopetus iltakahdeksan aikoihin. Välillä syödään ja käydään ulkoilemassa.

”Ei täällä oikein näe ketään muuten kuin syömässä. Meillä on se etu, että ollaan kavereita keskenämme. Musta on tosi tärkeetä, että töiden ohessa tehdään kaikkea muutakin välissä ja iltaisin pääsee tyhjentämään pään työstä. Iltaisin ollaan esimerkiksi venytelty ja tehty lihaskuntotreeniä”, Turunen jatkaa.

Muilla paitsi Aholla on työskentelyssä yhteinen rytmi.

”Mulla on vähän eri mentaliteetti, en tullut tänne sosialisoitumaan. Ajattelin, että tuun tänne ja teen 12-tuntisia päiviä ja mulla ei ole mitään muuta elämää viiteen päivään ja sit lähden läpsyttelee, enkä tee koulujuttuja enää ikinä”, Aho kertoo.

”Mulla on aiemmin ollut kaks kaveria täällä. Toinen ei viikon aikana puhunut suunnilleen kenellekään ja viimein torstaina kohtasi ihmisen ja sit ne oli päätyny juttelee myöhään yöhön ja vuodattamaan elämäntarinansa, eli ihmisillä on ollut varmaan vähän erilaisia viikkoja täällä”, Kivijärvi nauraa.

Ehdimme jutella vain hetken, sillä yllättävän korkean työmoraalin omaavat graduntekijät suuntaavat takaisin työhuoneisiinsa ja minun on aika tutustua tutkimusasemaan tarkemmin. Graduretriitin sijaan aseman pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin tutkimus.

Laboratoriomestari Jyrki Raatikainen opastaa tutkimushalliin. Raatikainen kaipaa Konneveden perinteisiä pöntönpolttajaisia.
Laboratoriomestari Jyrki Raatikainen opastaa tutkimushalliin. Raatikainen kaipaa Konneveden perinteisiä pöntönpolttajaisia.

Siinä missä Agoran tai Ruusupuiston kaltaiset rakennukset kalskahtavat modernilta IT-keskittymän arkkitehtuurilta, tutkimusasema ei voisi olla tästä paljoa kauempana. Punaiseksi maalattuine puurakennuksineen alue näyttää pikemminkin leirikoululta. Majoitushuoneet ovat soluhuoneistoja, joissa on yhteensä kolme eri huonetta ja jokaisessa niistä kolme sänkyä. Kaikissa huoneissa on samanlaiset perhosaiheiset verhot. Keittiössä on veden- ja kahvinkeitin ja kuivauskaapissa Ikean kuppeja. Toimistorakennuksen käytävän seinälle on ripustettu lehtijuttuja tutkimusaseman luontoilloista. Käytävän päässä on kirjahylly, jossa on niin Kjell Westön pokkareita kuin biologian kirjoja.

Henkilökunnan taukotilasta löydän tutkimusaseman laboratoriomestarit Jyrki Raatikaisen, Risto Latvasen ja Janne Koskisen. Valitettavasti luottoa toimittajan läsnäoloa kohtaan ei liiemmin ole ja Latvanen sekä Koskinen poistuvat tilasta välittömästi uhraten Raatikaisen.

Kuka luonnossa tykkää olla, niin tämän parempaa työpaikkaa ei ole.

”Kuka luonnossa tykkää olla, niin tämän parempaa työpaikkaa ei ole”, Raatikainen kehuu päiviään tutkimusasemalla – joita onkin kertynyt jo yli 20 vuoden ajalta.

Laboratoriomestarina Raatikainen avustaa tutkijoita: muun muassa ruokkii koe-eläimiä, vastaa kiinteistöhuollosta ja laitteiden toimivuudesta.

”Kenttämestari olisi paljon kuvaavampi työnimike kuin laboratoriomestari. Ei sillä (laboratoriomestarilla) ole mitään tekemistä tämän työn kanssa. Minut on joskus kutsuttu laboratoriohenkilökunnan kertausharjoituksiin tämän nimikkeen takia ja piti erikseen soittaa, että minkä ihmeen takia.”

 

Tutkimusasema-alueen kartassa huomio kiinnittyy rannassa sijaitsevaan O-rakennukseen, joka on tutkimushalli – ja jonne on myös pääsy kielletty. Vuonna 1997 valmistuneessa hallissa tehdään eläinkokeita esimerkiksi myyrillä.

”Myyräkuumeen takia sinne ei ketään tyrkytetä. Varsinkin kun oli tämä vähän ikävämpi tapaus.”

Raatikainen viittaa vuoden 2014 tapaukseen, kun yksi tutkimusasemalla työskennellyt tutkija kuoli myyräkuumeeseen.

”Onhan täällä monikin saanut myyräkuumeen, mutta tällä kertaa se oli vaan se lopullinen, viimeinen tauti. Monesti mieluummin jätän ketään sinne halliin viemättä.”

Raatikaisen puhe madaltuu ja päätämme jättää jo aikoinaan valtakunnallisesti käsitellyn aiheen sikseen.

”Voidaanhan me sen hallin läpi kulkea ja katsella vähän.”

Lumi narisee kenkien alla, kun kuljemme metsäpolkua pitkin kohti hallia. Konnevedellä tutkitaan myös lintuja, ja linnunpönttöjä näkyy polun ympärillä siellä täällä. Pöntöt ovat olleet iso osa Konneveden tutkimusaseman yhteishenkeä.

”Ennen täällä järjestettiin kesäisin pöntönpolttajaiset. Keräsimme huonoksi menneet pöntöt metsästä, vietiin ne rantaan ja poltettiin. Paistettiin makkaraa ja juotiin olutta. Höpöteltiin joutavia!”

Pöntönpolttajaisia ei ole asemalla järjestetty pitkään aikaan ja Raatikaista harmittaa yhteisöllisyyden katoaminen. Kysyttäessä syytä yhteisöllisyyden rappeutumiseen, hän osoittaa älypuhelinta.

”Ennen täällä oltiin yhtä isoa perhettä ja jos oli jollekin asiaa, niin ei voinut laittaa vain sähköpostia tai tekstiviestiä. Työntekokin oli erilaista, kun ei ollut kännyköitä. Jos olit metsässä jotain tekemässä, niin sait tehdä sen kerralla loppuunkin, ei kukaan sinua sieltä tullut hakemaan.”

Konneveden tutkimusaseman O-rakennuksessa pidetään useita koe-eläimiä, kuten myyriä, kaloja ja simpukoita. Kuvan lintuyksiössä asuu sinitiainen.
Konneveden tutkimusaseman O-rakennuksessa pidetään useita koe-eläimiä, kuten myyriä, kaloja ja simpukoita. Kuvan lintuyksiössä asuu sinitiainen.

Aion tentata tutkimusaseman johtajaa Hannu Ylöstä myöhemmin siitä, miksi täällä ei enää polteta pönttöjä ja juoda kaljaa, mutta nyt olemme saapuneet tutkimushalliin. Kiinnitän hengityssuojaimet ja lähdemme kulkemaan käytävää pitkin. Saavumme pimeään huoneeseen, johon tulee paksun lasin läpi hivenen oranssia valoa. Lasin takana on toinen huone, jossa on useampi pieni koppi. Scifi-elokuvien kuvastosta kumpuava assosiaatio luo mielikuvan, että kopeissa pidetään jotain hyvin epäilyttäviä mutaatioita, mutta tosiasiassa siellä ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin tavallisia sinitiaisia. Toisessa huoneessa sinitiaisia tutkitaan valtavalta pahvilaatikolta näyttävän rakennelman sisäpuolella.

Talvisin asemalla on tutkimuksen saralla hiljaisempaa ja käytävän varrelta löytyy useampi huone, joissa ei ole tällä hetkellä mitään käynnissä. Kalojen tutkimiseen tarkoitetuissa huoneissa on vain kasapäin letkuja ja tyhjiä laatikoita.

Saavumme halliin, jossa tehdään pitkäaikaista seurantaa. Tila on täynnä suurikokoisia vihreitä altaita, joissa on muun muassa jokihelmisimpukoita, kirjolohia, meritaimenia, järvitaimenia ja muikkuja. Hajussa on jotain tuttua – kuin järvenranta, akvaario ja lannoite olisivat samoissa hallibileissä.

”Yhtä allasta ruokitaan kerran viikkoon ja mahat täyteen, kun toiset saa ruokaa joka päivä. Tällä katsotaan, että onko sillä merkitystä vatsalaukun koon ja venyvyyden suhteen, mutta talviaika on vähän huono kun kalat ei muutenkaan syö niin paljon. Keväällä sen näkee paremmin”, Raatikainen kertoo.

Kirjolohet säikähtävät, kun nostamme altaan peittävää ritilää. Yhden altaan pinnassa kelluu kuollut särki, jonka Raatikainen poimii mukaan. Siirrymme ulos ja Raatikainen heittää kuolleen särjen metsään. Tuijotamme vesistöä päin.

”Se oli ennen herrojen kalastuspaikka, siellä käytettiin valtiomiehiä ja vaikka ketä. Kai kaikista hienoin herra on ollut ex-presidentti Jimmy Carter. Se viikon verran pyöri tässä kalassa 90-luvulla. Eihän se sillon enää presidenttinä ollut, mutta oli sillä omat henkivartijansa. Sattui hauska tapaus, kun oli sellainen kaavoituksen kurssi meneillään ja oli tapana, että ne kävi tekemässä täälläkin jotain kaavoitushommaa. Ne tulivat ja viiden minuutin päästä kääntyivätkin takaisin, kun Carterin turvamiehet olivat ajaneet pois. Loppuviikosta he olivatkin tosin jo samojen turvamiesten kanssa saunassa.”

 

Kaikkien säästöpaineiden alla herää kysymys, miten yliopistolla on varaa ylläpitää tutkimusasemaa. Osa aseman rahoituksesta tuleekin sen harjoittamasta vuokraustoiminnasta ja kokouspalveluista – tiloja voi vuokrata kuka tahansa. Rantaan on valmistunut juuri tuliterä rantasauna. Keittiössä työskentelee kaksi henkilöä, jotka laittavat ruokaa tarvittaessa myös suuremmille ryhmille.

Kontrasti on huvittava: samanaikaisesti täällä tehdään sekä kovaa tiedettä, että pidetään pitopalvelua.

Syy siihen, miksi Konnevedellä ylipäätään on tutkimusasema, löytyy 80-luvulta. Silloinen Konneveden kunnanjohtaja Yrjö Junikka ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ahti Savolainen lobbasivat ahkerasti aseman saamiseksi Konnevedelle.

”Yritimme saada monia isoja asioita päättäviä henkilöitä tämän taakse. Helsingissä kävimme tapaamassa muun muassa Paavo Väyrystä. Konnevedellä on laajat tutkimusmahdollisuudet, paikka on lähellä Tikkakosken lentokenttää ja ympärillä on paljon vettä”, Savolainen kertoo puhelimitse.

Savolainen ja Junikka ajeluttivat yliopiston retkikuntaa Konnevedellä esitellen mahdollisia paikkoja tutkimusasemalle. Ensin tarjottu koulurakennus ei kelvannut rehtorille, mutta Junikka ja Savolainen päättivät näyttää vielä kunnan hankkimaa 40 hehtaarin aluetta Siikakosken kupeessa. Kunta oli ostanut sen kolmelta sisarukselta pari vuotta aiemmin. Yksi sisaruksista asui alueella edelleen kissoineen.

”Yliopiston rehtori sanoi, että tässähän se aseman paikka on.”

Miia Korpilauri (vas.) ja Taija Kurikkala vastaavat tutkimusaseman keittiöstä.
Miia Korpilauri (vas.) ja Taija Kurikkala vastaavat tutkimusaseman keittiöstä.

Tutkimusaseman nykyinen johtaja Hannu Ylönen tuli asemalle tutkimusassistentiksi jo 80-luvulla. Ylösen mukaan silloin Konneveden asukkailla oli aseman tutkijoita kohtaan huomattavasti enemmän ennakkoluuloja kuin nykyään. Nyt päästään myös pönttökaljoihin: Ylösen mukaan tutkijaporukan kesken illat olivat tuolloin myös kosteampia.

”Silloin oli ihan saletti, että kerran viikossa käytiin kylällä istumassa iltaa ja illat venyivätkin pitkäksi, kun keskusteltiin tieteestä. Siellä kohtasi sitä samaa epäluuloa, mikä nyt liittyy maahanmuuttoon, eli että ne vie meidän naiset. Jos ajatellaan Konnevettä, niin se on paikkakunta jossa on hirveän vähän nuorta väkeä ja pariutumisprosessit ovat kiven alla. Sitten kun tulee supliikkeja kaupunkilaismiehiä baariin notkumaan niin se vääristi paikallisten nuorten miesten mahdollisuutta lajin jatkumiseen”, Ylönen sanailee.

Ylöstäkin harmittaa, että osa yhteisöllisyydestä on menetetty. Hänen mielestään on tullut sukupolvenvaihdos.

Ennen oltiin enemmän yhdessä, kun oli pienempi tutkimusporukka.

”Opiskelijoissa ei enää tunnu olevan samanlaista draivia, että sosiaalinen tutkimuselämä ois hauskaa. Sen sijaan ollaan tehokkaita ja lähdetään takaisin kaupunkiin. Ennen oltiin enemmän yhdessä, kun oli pienempi tutkimusporukka. Elimme ahtaasti ja sieltä kumpusi monet asiat, mitkä johtivat Jyväskylän ekologisten tieteiden nousuun. Monet siitä meidän porukasta on nykyään professoreita.”

 

Tuntien haahuilun jälkeen tapaan graduntekijät iltaruokailun merkeissä. Viimeisenä iltana monia jo väsyttää, mutta kasvoilta kuultaa tyytyväisyys viikon tehokkuuteen. Kaikki ihmettelevät, kuinka vähän tutkimusasemasta ja mahdollisuudesta tehdä gradua täällä on kerrottu.

”Oli sellainen fiilis että piti paljon ottaa itse selvää ja tietoa oli vähän saatavilla. Esimerkiksi miten ruokailu toimii ja pitääkö tuoda omia eväitä. Eikä tästä tiedoteta juuri mitään, vaikka tämä on kaikille mahdollista, niin sitä ei mainosteta. Onkohan se sitten sitä, että pelätään hirveää ryntäystä”, Halonen miettii.

Paikan rauhallisuus, luonnonläheisyys ja työhuoneiden oudot rekvisiitat ovat kuitenkin yllättäneet positiivisesti. Täysi ylläpito, eikä tutkimusasemalta ole tarvinnut lähteä käymään kaupassa tai muualla.

”Ajattelin ensin, että tää on moderni tutkimuskeskus, jossa on hienot vehkeet ja välineet, niin ei tämä ihan sellainen ollut. Vaikka tilat ovat vanhat, niin paikka on pidetty hyvin siistinä ja puitteet on hyvät, eikä haise home missään”, Halonen sanoo.

”Aika täällä on mennyt tosi nopeesti. Jos en ois tullut tänne niin ois menny varmaan kaks kuukautta et ois saanu saman verran aikaan”, Turunen hehkuttaa.

”Kuvittelin, että tuun metsän keskelle järven rannalle täyteen hiljaisuuteen, ja sitä tämä on ollutkin”, Manninen yhtyy hehkutukseen.

Tietojärjestelmätieteiden opiskelija Ville Aho rentoutui illalla avannossa.
Tietojärjestelmätieteiden opiskelija Ville Aho rentoutui illalla avannossa.

Kivijärvi saapuu ruokalaan turhautuneen ja väsyneen oloisena. Hän tekee graduaan A. W. Yrjänän runoista ja CMX:n lyriikoista ja niiden metatasoista.

”Tällä hetkellä tuntuu, että oon ihan pihalla koko aineistosta.”

Aho istuu pöytään samankaltaisin tuntemuksin.

”Nyt kyllä keittää tosi pahasti.”

Puheenparressa on tuttua turhautuneisuutta gradua kohtaan.

”Välillä on tästä gradusta tullut ahdinko. Laskeskelin, että oon varmaan käyttänyt tuplaten tunteja tähän siihen nähden mitä tästä saa opintopisteitä. En tiedä oonko sitten sortunut siihen, että olen tehnyt tästä liian ison numeron”, Aho jatkaa.

”Ei tästä voi tehdä liian isoa numeroo”, Kivijärvi heittää.

Pari tuntia myöhemmin Aho vaikuttaa jo paljon virkeämmältä noustessaan avannosta.

 

Lue lisää:

Tulkoon pimeys (30.10.2014)

Missä on lepohuone? (9.10.2014)

  1. Hannu Ylönen

    Olipas mukava juttu vaikka Toimittaja-Arttu tunkikin tutkimusasemalle kaikkein hiljaisempaan aikaan. Yksi asia mikä pitäisi saada korjattua, on Konnevesi-stipendien tunnettavuus, mikäli opiskelijat kokee, että niistä ei saa tietoa. Niin kauan kuin rehtorin pussissa rahaa riittää, kunnolla perustellut hakemukset tulee hyväksytyksi ja viikon täysihoitorauha Konnevedellä työskenetelylle on taattu. Tutkimusaseman puolelta toivotamme tervetulleiksi mahdollisimman monen stipendiaatin.Helpoin tapa löytää haku ja lomakkeet on kirjoittaa yliopiston weppisivun hakuun ”Konnevesi stipendi”, siitä se lähtee. Tervetuloa.
    Hannu. asemanjohtaja

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *