Pauli Kohelo: Kassan kautta (Siltala)

Kirjallisuuspiirejä esikoisteoksellaan Ohessa tilinumeroni kohahduttanut mysteerikirjailija Pauli Kohelo on palannut! Ja mitä voi sanoa kirjasta, joka jo ensimmäisellä sivullaan hellyydellä vittuilee Pekka Himaselle. Tervetuloa takaisin, Pauli, sinua onkin jo kaivattu.

Aforismien lippulaivalle Paulo Coelholle naljailevan pseudonyymin taakse on veikkailtu kätkeytyvän kustannusosakeyhtiö Siltalan kirjoittajista niin Hotakaista kuin Saisiotakin, mutta myös kollektiivia. Lienee kuitenkin yhdentekevää, kuka teoksesta on vastuussa. Tärkeintä on se, ettei ”Kohelon” kynä ole esikoisteoksen jälkeen päässyt tylsymään. Kielellä leikittely on nerokasta ja ristijärveläisen metsurin huomiot maailmasta ja sen ihmisistä jaksavat kantaa läpi teoksen.

Vaikka Kassan kautta ei olekaan esikoisen kaltainen täysosuma, osuu parodia jälleen maaliinsa erehtymättömällä tarkkuudella. Siinä missä esikoisen maalitauluiksi joutuivat elämäntapaohjaajat ja koko self-help -teollisuus, ottaa Kassan kautta tähtäimeensä matkailutrendit – suuria linjoja unohtamatta. Tälläkään kertaa ivan kohteena eivät ole sisältöä elämäänsä etsivät ihmiset, vaan dollarinkuvat silmillään kulkevat elämäntapamessiaat.

Ville Tikka