Pronssijoukkueessa pelanneet Jere Uljas, Juho Rajala, Samppa Harhala, Aleksi Nuora, Juha Julkunen, Juho Tuomisto ja Getten Haas. Kuva: Ville Arvio

Tampereella huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna pelatussa ultimaten opiskelijoiden SM-turnauksessa oli Jyväskylästä pelaamassa kaksi joukkuetta.

Rentosarjaan osallistunut joukkue jäi harmillisesti kolmen joukkuen sarjassa viimeiseksi, mutta varsinaiseen kilpailusarjaan osallistunut Jyväskylän yliopiston opiskelijoista koostunut joukkue kuittasi pronssiset mitalit Jyväskylään.

Alkusarjan ensimmäinen peli päättyi tiukkaan 8-6 tappioon Helsinkiä vastaan. Alkulohkon seuraavissa peleissä jyväskyläläiset esiintyivät vakuuttavasti voittaen Tampereen ammattikorkeakoulun ja – teknillisen yliopiston joukkueet selvin numeroin sijoittuen lopulta alkulohkossa toiselle sijalle. Puolivälierissä vastaan asettui toisen alkulohkon kolmanneksi pelannut Oulun Disquitos, jonka Jyväskylä voitti numeroin 9-6. Hyvin toiminut hyökkäys, etenkin Samppa Harhalan pitkät heitot Aleksi Nuoralle kentän päästä päähän, olivat Jyväskylän vahvuus koko turnauksen ajan.

Sunnuntain välierässä Jyväskylä kohtasi turnauksen ennakkosuosikin Tampereen teknillisen yliopiston ykkösjoukkueen. Vastustaja osoittautui liian kovaksi ja tamperelaiset kuittasivat ansaitusti finaalipaikan. Pronssiotteluun jyväskyläläisten vastustajaksi suoriutui Vaasa. Kenties kova välieräottelu painoi hieman vaasalaisten jaloissa, ja pronssiset mitalit matkasivat oikeutetusti Jyväskylän yliopistolle. Turnauksen voitti lopulta Helsinki, joka kukisti finaalissa Tampereen teknillisen yliopiston numeroin 15-12.

”Olemme treenanneet tätä turnausta varten yliopistoliikunnan vuoroilla läpi talven ja pronssimitali oli mahtava päätös kaudelle. Jyväskylässä on menossa hieno ultimatebuumi ja harrastajamäärät ovat koko ajan nousussa. Toivottavasti saamme jatkossakin hyvin vuoroja talvikaudelle ja pystymme siten kirkastamaan mitalit kultaisiksi ensi vuonna” kertoi Jyväskylän yliopiston joukkueen kapteenina toiminut fysiikan opiskelija Getten Haas.

Muokattu klo 10:33. Kuvaajan nimi lisätty juttuun.