Presidentintekijät

Mediakohun saattelemana teattereihin saapuva Presidentintekijät avaa ovet suomalaisen politiikan kulisseihin. Presidentti Sauli Niinistön vaalikampanjan etenemistä seuraava dokumentti on lupauksiensa mukaan avoin ja yllättävän rehellinen kurkistus ehdokkaiden hioman imagon kääntöpuolelle.

Toteutus ei valitettavasti yllä samaan rohkeuteen, sillä ohjaaja Tuukka Temosen johtama kuvausryhmä tyytyy istumaan kärpäsenä katossa. Kohtauksista uupuu jännite ja sisällöstä keskustelun herättäjä. Kampanjapalaverit ovat lopulta tasan yhtä mielenkiintoisia kuin suurin osa normipalavereistakin – poliittissävyistä huolimatta.

Kerronta kaipaisikin punaista lankaa, johon nojata. Pelkät tyhjänpäiväiset kuvat eivät riitä.

Joonas Pikkarainen

 ”Presidentintekijät jää sisällöllisesti tylsäksi sukellukseksi vaalikampanjan ytimeen.”