Ei hakutuloksia.

Teksti  Paavo Rikkilä

Asennetta!

Vannoin, etten koskaan hanki liikuntatarraa opiskelijakorttiini. Liikunnan kuntosalin täysi varauskalenteri otti kuitenkin hermoille, ja Monnari alkoi houkuttaa.

Maksoin tarramaksun. Tyttöystävä sai puhuttua vielä samana iltana testaamaan uutta hankintaa ja yllytti ryhmäliikuntatunnille. Valitsin nimen perusteella miehekkäimmältä kuulostavan vaihtoehdon – kahvakuula bootcampin.

Hetken kuluttua seison liikunnan välinevaraston ovella ja tuijotan keltaista lappua, josta selviää tunnilla tarvittavat välineet. ”ASENNETTA!” Jaha. Nappaan varmuuden vuoksi kahvakuulan hyllystä ja siirryn saliin. Huomaan olevani ainut mies tunnilla. Ohjaajan sukupuolta kuvaan pikemminkin termillä alfauros.

”Okei, alkuverryttely!” Hölkätessä vertailen omia siimojani ohjaajan muskeleihin ja tunnen kuinka miehisyyteni ropisee lattialle.

Lämmittelyn jälkeen suunnistan toiveikkaana kohti kahvakuulaa. Mutta ei, riviin järjesty ja jako kolmeen. Muodostamme ryhmät ja odotamme ohjeita.

”Tänään kilpaillaan. Jokainen ryhmä saa paperilla listan suoritettavista tehtävistä ja nopeimmat voittavat!” Tarjolla on 500 etuheilautusta, 500 yleisliikettä (häh?), 500 venäläistä vatsalihasta (miten ne eroavat suomalaisista?) sekä kottikärryilyä ja palomieskantoa pareittain.

Paniikki iskee ja näen jo itseni pudottamassa selässä roikkuvaa tuntematonta fitness-leidiä lattialle. Onneksi tyttöystävä pelastaa ja tarjoutuu tiputettavaksi.

”Kymmenen sekuntia, sitten startataan!” Rääkki alkaa ja siirryn saman tien muistoissani Vekaranjärvelle. Ympärillä jumppavaatteet värjäytyvät kurkkusalaatiksi. Ohjaaja on herra yliluutnantti ja me muut kurjia alokkaita. ”Vauhtia, jaksaa jaksaa, ei löysätä siellä!”

Hiki virtaa ja paikkoja pakottaa. Kannamme sekä kärräämme toisiamme pitkin salia. Etuheilautuksessa tekniikkani on aivan hukassa. Ohjaaja tulee neuvomaan: ”Se liike lähtee munista asti, NOIIIIIN!” Julkinen kastraatio.

Muu ryhmä alkaa olla valmis. Itse olen seonnut laskuissa ja oletan tehneeni tarpeeksi. Voitamme kilpailun. Loppuverryttelyn ja venyttelyiden jälkeen annamme kaikki aplodit itsellemme.

Poistun salista naama hymyllä. Tuskasta huolimatta tunteeksi muodostuu voittajafiilis. Olen hengissä.

Tyytyväisenä suuntaan kotimatkalla kauppaan hakemaan takaisin menetettyä energiaa. Vastaan kävelee tunnin vetäjä juustohampurilainen kourassaan. Ehkä salissa olikin kaksi ihan tavallista miestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.