Baaritiskillä. Kysyn mitä ginejä olisi tarjolla. Tätä yhtä vaan, halvinta. Näen suoraan baarimikon takana ainakin kolme erilaista ginipulloa. Jaa ettäkö ei ole muuta. Antaa olla, kiittimoi!

Miten voi olla mahdollista, että meillä on niin paljon baareja, joihin ei suolaisesta tuopin hinnasta ja mahdollisesta sisäänpääsymaksustakaan huolimatta tunne olevansa lainkaan tervetullut?

Usein puitteet ovat kunnossa. On hienot kalusteet, tyylikästä musiikkia ja houkuttelevasti vilkkuvat värivalot.

Mutta sitten. Jo ovella portsarin yrmeä ilme kysyy, mitäköhän helvettiä minäkin tällä ovella teen. Iltaa tai tervetuloa eivät kuulu sanavarastoon.

Baaritiskillä sentään yleensä moikataan, mutta yksinkertaiseen kysymykseen ei tunnu olevan aikaa tai kiinnostusta vastata, vaikka paikka olisi puolityhjä. Vai opetetaanko tarjoilijakoulussa aloittamaan kaikki repliikit huokaamalla syvään ja pyörittelemällä silmiä?

Jotkut ruokapaikat taas istuttavat ihmisiä pöydissä kuivin suin tai laskua odottamassa kymmeniä minuutteja. On tietysti vaivattomampaa seisoskella toimettomana tiskin takana, mutta voin kertoa, että sitä toista viinipulloa tai jälkiruokaa on sieltä käsin aika vaikeaa seurueelle myydä.

Toiset baarit ovat ymmärtäneet leppoisan asiakaspalvelun vittuiluksi. Missä muussa palveluammatissa on soveliasta kommentoida suoraan töistä tulleen asiakkaan rumaa neuletta tai suoraan junalta tulleen selkäreppua? Tiedoksi portsareille, ravintolat saavat valita asiakkaansa. Jos en kelpaa sellaisena kuin olen, voitte vapaasti käännyttää ovelta.

Joistakin baareista taas tuntuu saavan oikeinkin hyvää ja pitkäpinnaista palvelua, jos sattuu olemaan baarimikon kaveri. Muille naama kääntyy norsunvitulle ja sanavarasto kapenee ynseään mitässulleen.

Onneksi on hyviäkin paikkoja. Sellaisia, joissa tuntee melkein olevansa, jos ei kaivattu ystävä, niin ainakin miellyttävä tuttavuus. Ja vaikka paikka olisi kuinka täynnä, ystävällisyydelle löytyy aikaa – vaikka vain ihan saman verran kuin siihen ynseään mitässulleen.

Niissä paikoissa ei haittaa vaikka musiikki olisi paskaa, tuolit risoja ja vessa kuselta haiseva loukko. Menen silti mielelläni uudestaan ja otan vielä yhden.

Kimmo Kitinä

Twitter: @KKitina

Miten niin ei saisi valittaa? Tässä blogissa päästellään ylimääräisiä urputushöyryjä asioista, jotka ovat liian pieniä vaiettaviksi. Onko sinulla valittamista? Ota yhteyttä ja kerro, mitä tässä blogissa pitäisi käsitellä. Valita Facebookissa tai annyymisti osoitteeseen valitusventtiili@jylkkari.fi.