Eräs nepalilainen ystäväni elää nyt hyvin erilaista elämää kuin minä. Lähikuukausina hänen pitäisi etsiä siskolleen sopiva aviomies ja lainata puuttuvat viisi miljoonaa rupiaa (noin 37 000 euroa) siskon häitä varten. Lisäksi pienellä palkalla pitäisi ruokkia kolmea sukupolvea.
Vietin viime kesän lähes kokonaan Nepalissa. Vetäytyminen vieraaseen kulttuuriin auttoi näkemään Suomen hieman uudessa valossa. Elokuun lopussa ymmärsin palaavani kotimaahan, jossa lähes kaikki on hyvin. Suomi listataan usein yhdeksi maailman onnellisimmista maista – ja syystä.
Suomalaisten itsensä on vain vaikea uskoa omaa hyväosaisuuttaan. Haluamme ajatella, että jostakin löytyy onnellisten ihmisten Shangri-La, jossa asiat ovat paremmin ja ihmiset jatkuvasti iloisia. Väitän, ettei sellaista paikkaa ole. Ei, ei edes Kauniaisissa. Kukaan ei voi olla jatkuvasti onnellinen, vaan tunnetilan vaihtelut laidasta laitaan ovat tuttuja kaikille maailman ihmisille varallisuudesta ja kotimaasta riippumatta.
Jos toivoa paremmasta ei ole, voisimme opetella nauttimaan siitä mitä meillä on. Avainsana ei ole onnellisuus, vaan tyytyväisyys. Massaluennot voivat olla tylsiä, kaamos masentavaa ja joulustressi sitä itseään, mutta joskus kannattaa hyväksyä elämä sellaisena kuin se on. Ja jos et aio muuten muuttaa tilannetta, niin mieti useamman kerran ennen kuin alat valittaa.
Tyhjänpäiväinen valittaminen on suunnilleen pahinta, mitä suomalaisella kulttuurilla on tarjota. Tarpeeton kitinä harvemmin tuo märehtijälle helpotusta, vaan levittää vain pahaa oloa eteenpäin. Vaikka mielestäsi joku henkilö olisi täysi mulkero, voit miettiä onko mielipiteesi jakamisen arvoinen. Jokuhan saattaa vahingossa vaikka uskoa sinua.
Valittamisen tarpeellisuutta voi miettiä seurausten kautta. Voiko ryöpytyksestäsi seurata mitään hyvää? Toki ongelmista avautumalla voi saada tukea ja helpottaa oloa, mutta lumisateen kiroaminen tuskin parantaa keliä. Jos keksit valituksellesi vain negatiivisia tai neutraaleja vaikutuksia, voit miettiä olisiko järkevämpää olla hiljaa.
Vaikeuksista huolimatta ystäväni vaikuttaa melko tyytyväiseltä. Hän voisi lähteä muutamaksi vuodeksi Eurooppaan töihin ratkaistakseen rahahuolensa, mutta perheen hylkääminen Nepaliin toisi mukanaan uusia ongelmia. Nykyinen elämä on murheineenkin riittävän hyvä.