Tämän lehden myötä Jylkkärin toimitus vetäytyy talviunille odottamaan päivän pitenemistä. Toivotamme kaikille valoisaa lomakautta julkaisemalla kuvareportaasin sieltä, missä taivas välkkyy väreissä vaikka aurinkokin viettää joululomaa. Toivottavasti teillä kaikilla on aikaa nauttia kaamosajan viistosta valosta ja raukeasta pimeydestä.

Juhlan kunniaksi Jylkkäri lopettaa itkemisen ja meluamisen. Koska olemme omistaneet viime kuukaudet tarpeettomalle valittamiselle (ks. Jylkkärin Kimmo Kitinän valitusblogi), pyhitän seuraavan pääkirjoituksen niille arjen valopilkuille, jotka ovat piristäneet ja lämmittäneet ainakin meidän mieltämme kuluneen vuoden varrella.

Mielenosoitukset. Nekin, joihin ilmaantuu vain muutama ihmistä ja lakana. Ylioppilaslakki tanassa ja haalarit lököttäen on osoitettu mieltä jo vuosikymmeniä, ja tätä perinnettä on syytä vaalia. Samaan hengenvetoon sanoisin myös että nykyaikainen opintotuki ylipäätään. Ei ollut mummolla, ei ollut äidillä eikä ole tänä päivänäkään juuri muilla kuin meillä. Nykyopiskelijan ongelmat ovat sittenkin suhteellisia.

Olohuonetilat. Yliopistolle pulpahtelee remonttien seurauksena sakeanaan erilaisia tiloja, jotka on jo sikiövaiheessa nimetty optimistisesti opiskelijan olohuoneiksi. Buumin innoittamana Jylkkäri päätti nimetä myös päätoimittajan huoneen etuosan olohuonetilaksi, joten tervetuloa! Jotta erottaudumme kilpailijoistamme, heitämme kaupan päällisiksi vielä kupposen kahvia.

Antiikin atleetit. Vuosisadan kalenteriyhteistyö taikulaisten ja liikuntalaisten kesken rikkoo kampuksen henkisiä raja-aitoja. Olisin antanut äidille joululahjaksi, mutta heinäkuun patsas oli sittenkin turhan raflaava.

Into Kustannus. Kiitos homopornokirjan arviokappaleesta, joka ilmestyi pyytämättä toimitukseen joulun alla. Viisi tähteä kerronnan keskittymisestä olennaiseen.

Mannapuuro. Kätevä jokapaikan ainesosa, jolla on Lozzilla jatkettu ainakin panna cottaa ja laajennettu levitepöydän valikoimaa.

Nettikommetoijat. Teidän ansiostanne lukuisat virheet saatiin siivottua illan ja yön tunteina naputelluista uutisista. Lisäksi koimme Jylkkärin netin siirtyneen uudelle tasolle, kun sivustomme vastaanotti ensimmäiset viestinsä suksikaakuuseen@hotmail.com-perheen osoitteista.

Jylkkärin avustajat. Ja kaikki ne tunneiksi venyneet kahvihetket, jotka on voitu laskea työaikaan ja joiden hedelmät ovat olleet luettavissa kuluneen vuoden Jylkkäreistä. Anteeksi, että unohduimme välillä Ilokivelle ja jätimme teidät oven taakse odottamaan. Siellä on nyt pöytä istuttavaksi ja iso pino Jylkkäreitä luettavaksi, ainakin siihen asti, että siivoojat kimpaantuvat ja vievät ne pois.

Niin ja tosiaan suurkiitos siivoojille ymmärryksestä. Kyllä ne Jylkkärit sieltä aikanaan katoavat.