Kampus on rauhoittunut vaalien jälkeiseen elämään ilman kahvitarjoilua ja joka paikassa lymyileviä vaalitelttoja. Elämä ilman popcornia ja ilmaista kahvia tuntuu hieman harmaalta, mutta toisaalta ihanan rauhalliselta. 

Vaalituloskaan ei juuri aiheuttanut sydämen tykytyksiä suuntaan tai toiseen. Vaalien suurin voittaja on Pörssi & Dumppi, joka kasvatti paikkamääränsä kolmella. Jyviva putosi yhdestä lisäpaikasta huolimatta edustajiston toiseksi suurimmaksi ryhmäksi.

Suurin häviäjä oli Poikkarit&PresSure, minkä olisi voinut arvata jo siitä, että voimansa yhdistäneet ryhmät saivat riveihinsä huomattavasti vähemmän ehdokkaita kuin viime kerralla. Pudotus kuudesta paikasta yhteen on huima, mutta kun vaaleihin lähdettiin seitsemän ehdokkaan voimin, ei paljon enempää voinut odottaa. Luoti menetti kaksi paikkaa, luultavasti lähinnä siksi, että kampanjoi puolivaloin.

Edustajistoon saatiin paljon uutta verta uusien edaattorien muodossa, mutta saatiinko sinne uusia ajatuksia tai ideoita? Aika näyttää, mihin suuntaan edustajisto lähtee toimintaa viemään, mutta vaalituloksen perusteella suuria muutoksia ei kannata odottaa. Tuloksen mitäänsanomattomuudesta omaa tarinaansa kertoi myös se, että Rentukka tyhjeni vaalivalvojaiskansasta välittömästi tuloksen varmistuttua. Ryhmillä toki oli omia jatkojaan ympäri kaupunkia, mutta naulakkopuheiden perusteella moni jatkoi kotiin nukkumaan.

Sekä vaalivalvojaisissa että Jylkkärin sivuilla on puhuttu loanheitosta, mutta Vallaton kutsuisi käytyä keskustelua lähinnä laimeaksi. Suuria tunteita nähtiin ainoastaan Jyväskylän yliopiston meemisivun ylläpidon suututtua siitä, että heidän meemejään oli kopioitu Jyvivan blogiin. Viime hetken meemikohu ei nähtävästi kuitenkaan vaikuttanut Jyvivan tulokseen. Ilmeisesti toisin kuin meemisivujen ylläpito, suurin osa opiskelijoista ymmärtää, että meemejä on tarkoituskin kopioida.

Myös äänestysprosentti jäi Jyväskylässä yhdeksi maan huonoimmista. Meitä vähemmän kiinnosti vain Itä-Suomen ja Lapin yliopistojen opiskelijoita. Jos ilmapiiri on sellainen, että pienikin yritys haastaa vastapuolen mielipiteitä tulkitaan loanheitoksi, ei ole ihme, että äänestysprosentit jäävät näin alhaisiksi.

Poliittisesti sitoutuneet (tai miksi niitä nyt sitten halutaankaan kutsua, kyllä te tiedätte, mitä tässä tarkoitetaan) ryhmät saivat edustajistoon enemmistön, 23 paikkaa. Vaikea on kuitenkaan uskoa, että hallitusta päästäisiin muodostamaan vain sitoutuneiden kesken, sillä se edellyttäisi oikeiston ja vasemmisto mahtumista samaan hallitukseen. Toisaalta myöskään kaksi suurinta, eli P&D ja Jyviva tuskin pääsevät hallitusyhteistyön vaatimaan yhteisymmärrykseen, sillä ainakin Jyvivan edustaja ilmoitti jo kirjaston vaalipaneelissa P&D :n olevan heille kaikkein epämieluisin hallituskumppani.

Toisaalta historia on osoittanut, että hallitusneuvotteluissa voi tapahtua melkein mitä vain, joten Vallatonkin jää mielenkiinnolla odottamaan, mitä tällä kertaa saadaan aikaiseksi. Ennen vaaleja hankitut popparitkin ovat vielä kaapissa odottamassa.