Ei hakutuloksia.

Teksti  Riikka Ala-Hakula

Ennätysmäärä runoklubeja Jyväskylässä

Yläkaupungilla on tänä syksynä järjestetty kuusitoista runoklubia. Kiinnostava tulokas on Willie Männikkölahden isännöimä Halpaa kaljaa ja runoutta -klubi, joka houkuttelee yleisöä huokealla tuopilla. Tämä saattaa herättää runouteen vakavasti suhtautuvan epäilykset, mutta ne ovat turhia.

19.11. järjestetyssä klubissa illan ainoan nimiesiintyjän, Muuan Mies-yhtyeestä tunnetun Ismo Puhakan naivistiset mutta tuoreita runokuvia sisältävät tekstit tuntuivat purskahtelevan iloa: ”Epämääräinen ihmisyys eläimyys ei haihdu meistä milloinkaan.” Säe tuntui lempeydessään kuvaavan illan yleisöä, joka kuunteli jokaista esitystä keskittyneesti.

Open micissä esiintyi kymmenen henkilöä. Baari oli niin täynnä, ettei siellä ollut istumapaikkaa kaikille. Lauri Rikalan kielellisesti tarkat filosofiset aforismit toimivat tiiviinä hyvin ääneen luettuna. ”Äärimielipiteet sijaitsevat katsomusten ympyröiden keskiöissä”, hän luki ja antoi uuden näkökulman viime vuosina tapahtuneeseen politiikan kärjistymiseen.

Vain muutamat open micin osallistujat sortuivat stand-up-komiikan keinoihin. Osa yleisöstä nauroi heille, osa pysyi mielenosoituksellisesti vaiti. Yleistunnelma oli rento ja lämmin.

Seuraava klubi järjestetään Vakiopaineessa 17.12. klo 21.

”Runous kukoistaa baarissa!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *