Suomen käsityön museossa oleva juhlanäyttely katsottavissa 8.12. asti

Suomen käsityöelämä juhlii tänä Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n ja Taito Keski-Suomi ry:n satavuotissynttäreitä sekä Suomen käsityön museon 125-vuotista taivalta. Juhlavuoden kunniaksi Suomen käsityön museo on pyhitetty Käsityö elämässä – Hantverk i livet -näyttelylle, joka on auki 8.12. asti. Perusnäyttelyn kyljessä on kuukausittain vaihtuva pienempi katselmus.

Nyt nähtävissä oleva Taitoa oppimassa -näyttely esittelee käsityökouluissa opiskelevien lasten ja nuorten tekemiä käsitöitä. Esillä on kaikennäköisiä tuotoksia keppihevosista isompiin installaatiomaisiin koriste-esinekokonaisuuksiin. Nuorempien tekijöiden työt hellyyttävät, aikuisempien taas ihastuttavat ja jopa inspiroivatkin.

Vaikka käsityömuseon kaikki kolme kerrosta on omistettu juhlanäyttelylle ja tarjolla on myös useampia työpajoja, kokonaisuus tuntuu hyvin pieneltä ja nopeasti läpikäydyltä. Silti suosittelen käsityönnälkäisille näyttelyssä käyntiä erityisesti perjantaisin, jolloin museoon on maksuton sisäänpääsy. Ja silloin kokoontuu myös sukkapiiri!

Laura Piiroinen

“Pientä ja sievää.”