Palasin Suomeen elokuun alussa ja viime viikkoina olen saanut kohauttaa hartioitani kiusaantuneesti useammin kuin kerran.

”Oliko paljon miehiä?” Se on ensimmäinen kysymys, joka kuuluu hämmentävän usein keskustelukumppanin huulilta opiskelijavaihdon jälkeen. Vaihtoonhan tunnetusti lähdetään löysin rantein vetämään muutakin kuin lonkkaa, kun nyt kerran päästään kauas äidistä ja kotimaan moraalikäsityksistä.

Miksi panot, miehet, naiset tai suhteet ylipäänsä tuntuvat olevan paluumuuttajassa se ainoa kiinnostava asia?

Vaihtoajan seksiseikkailut ovat uusi korvike Kreikan tai Kanariansaarten lomaromansseille. Vaihto-opiskelija saa oikean kansallisuuksien supermarketin, josta voi kokeilla vähän kaikkia makuja kompaktisti yhdessä paikassa. Kotiinpaluun jälkeen irtosuhteilla retostelu on helppoa ja vaivatonta, kun puheet eivät kiiri niiden toisten osapuolien korviin.

 

Opiskelijavaihtoa hehkutetaan kieltämättä suurin sanoin upeana mahdollisuutena ja mahtavana kokemuksena.

Tietääkö kukaan, mikä on vaihdon oikea hyöty kaiken hienolta kuulostavan sanahelinän takana? Kansainvälistyminen, kielitaito ja elämänkokemus mainitaan usein vaihdon yhteydessä, mutta saahan niitä Suomestakin. Vaihtokohteessa opinnot ovat harvinaisen usein vähän sinne päin ja tunnettu totuus on, että monella vaihtarilla vapaa-aika kuluu pitkälti uusien kavereiden kanssa bilettäessä.

Loppujen lopuksi on perin vaikea sanoa, mitä ulkomailla asumisesta ja opiskelusta ihan oikeasti jää käteen. Kummakos tuo, että ystävien ja puolituttujen kysymykset liittyvät lakanoiden välissä tapahtuneeseen kansainvälistymiseen, kun vaihto-opiskelija ei itsekään osaa kiteyttää ulkomailla saamiaan oppeja.

 

Eikä loputon tiedustelu panojutuista täysin tuulesta temmattua ole – Erasmus-vaihdon lempinimi Orgasmus-vaihto kuvaa olosuhteita melko paikkansapitävästi.

Villeistä parin-, anteeksi, opiskelijavaihdon stereotypioista eivät ole kiirineet vain opiskelijoiden korviin, sillä meille jaettiin heti kohdeyliopiston ensimmäisessä orientaatiopaketissa kondomeja.

Miesten määrästä ei muuten tiedustella pelkästään kahdenkeskisissä tilanteissa, vaan ihan isommassakin seurassa. Eihän suomalaisten pitänyt olla suorasukaisia etenkään, kun kyseessä ovat henkilökohtaisuudet. Odotetaanko minun tosiaan kertovan kaikki tapahtumat vieläpä kronologisessa järjestyksessä? Sitä saa mitä tilaa, saaliin määrä ja koko kasvaa sitä mukaa, kun juttuja kerron.

Oli isoa ja eksoottista. Ja usein.