Runoilija Henriikka Tavi tutki, mitä tapahtuu, kun pyrkii kirjoittamaan yhden julkaisukelpoisen runokokoelman vuoden jokaisena kuukautena.
Pystyykö näin nopeasti tekemään taiteellisesti kiinnostavia teoksia ja elättämään itsensä runoudella? Henriikka Tavin Teossarja 12 valmistui maaliskuussa 2013. Yksittäiset runokokoelmat on nimetty kuukausien mukaan. Ne käsittelevät yhteiskunnallisia teemoja kuten taiteen kaupallistumista, tehokkuusajattelua ja ilmastonmuutosta erilaisten runokielien ja tekstuaalisten muotojen avulla.
12-sarjan keskeinen taiteellinen arvo syntyy runouden ja nykytaiteen ilmaisutapojen yhdistämisestä uudella tavalla. Runokokoelmien lähtöidea on avoimesti nähtävissä kirjojen jälkisanoissa ja niiden tekoprosessia pystyy seuraamaan nettiblogista. Suomalaiselle nykyrunoudelle tyypillisesti tekotapa on merkittävä osa kokonaistaideteosta.
Samankaltaista runouden ja nykytaiteen välistä aluetta ovat tutkineet muun muassa Mikael Bryggerin konkreettiset runot kokoelmassa Valikoima asteroideja, Karri Kokon visuaalinen runous Text Art-näyttelyssä ja Harry Salmenniemen Texas – sakset -näyttely ja sen pohjalta tehty nettisivu.
12-sarjaan on onnistuttu valitsemaan käsitteellisiä ideoita, joilla on laaja yhteiskunnallinen kosketuspinta. Kokoelma Joulukuu on tehty kysymällä eri puolilla maailmaa asuvilta ihmisiltä, miten he kokevat kotimaansa ilmaston muuttuneen elinaikanaan. Kirja koostuu haastattelijoiden eri kielillä antamista vastauksista ja niiden suomenkielisistä käännöksistä.
Eri kielien ja kirjoitusjärjestelmien sijoittaminen käännöksien rinnalle asettaa lukijan maailmankansalaisen asemaan, mikä onkin rehellinen lukuasento koko maailmaa koskettavaa ongelmaa käsiteltäessä. Erot eri maiden ongelmien välillä korostuvat, kun haastattelut esitetään rinnakkain.
Euroopassa muutokset ovat vähäisiä verrattuna Australian kaltaisiin herkän ilmaston maihin. Kaiken kaikkiaan kirja vetää hiljaiseksi.
Toinen yhteiskunnallisesti kiinnostava teema nousee esiin kirjan Helmikuu runossa Mikä kosketti minua tänään. Tavi listaa runossa aineita, joiden kanssa hän on kosketuksissa huolehtiessaan normaalista hygieniasta tavallisena työpäivänä. Kahdeksan sivua pitkä runo sisältää kieltä, jonka kanssa me kaikki olemme tekemisissä joka päivä, mutta jota emme ymmärrä:”Aqua, Sodium Laureth Sulfate, Cocamidopropryl Betaine, Sodium Chloride, Sodium Laurolyl Glutamate, Glycol Distearate, PEG- 150 Distearate, Cocamide MEA, Betaine Betaine.”
Runo nostaa esiin arkikielen byrokratisoitumisen. Samoin se kertoo puhtauteen liittämistämme uskomuksista. Pesemme itseämme päivittäin saippuan ja hammastahnan kaltaisilla aineilla, joiden sisältämiä kemikaaleja emme varsinaisesti tunne. Uskomme silti niiden likaa poistavaan voimaan.
Nykyrunoudelle on tyypillistä myös teoksien laajentaminen kirjan sivujen ulkopuolelle. 12-teossarjan jokaiseen kirjaan liittyi Lija Fischerin ohjaama tanssiteos, jotka esitettiin kirjojen ilmestyttyä. Tanssiteoksien etenemiseen liittyvä blogi kaksitoista on avoimesti luettavissa netissä.
Idea tutkia runouden ja tanssin välistä aluetta on kiinnostava ja teokset itsenäisinä ovat varmasti löytäneet yleisönsä. Silti tanssiteoksien liittäminen 12-sarjaan on rohkeaa, koska se laajentaa jo valmiiksi suurta teossarjaa entisestään. Yleisön vastaanottokyky on tässä suhteessa rajallinen.
Sarjan runoteosten piirissä ideoiden runsaus on mielestäni onnistuttu säilyttämään helposti vastaanotettavassa muodossa. Olisin kuitenkin kaivannut enemmän teossarjan lähtökohdista ja ideoista syntyviä perusteluja siihen, miksi sitä laajennettiin vielä tanssitaiteen suuntaan.
Kaiken kaikkiaan 12 on mielestäni onnistunut teossarja. Se ei ole yleisyydessään mitäänsanomaton, ja jotkut sarjan kokoelmista on jopa suunnattu selvästi muita rajatummalle lukijakunnalle. Esimerkiksi pelkkää visuaalista runoutta sisältävä Kesäkuu tutkii Wordin kuvallisten työkalujen mahdollisuuksia.
Kokonaisuudessaan sarja valottaa nykytaidetta ja runoutta yhdistelevää ilmaisua monesta eri näkökulmasta, jolloin se ei jää pelkästään pienelle yleisölle suunnatuksi yksittäiseksi kokeiluksi.
Voiko runoutta kirjoittamalla hankkia elannon?
Henriikka Tavin yksi keskeinen lähtökohta teossarjalle 12 oli kirjoittaa vuodessa niin monta runokokoelmaa, että niiden tekijänpalkkiot riittäisivät köyhyysrajan ylittävän elannon hankkimiseen.
Tämä tarkoitti käytännössä kahdentoista runokokoelman kirjoittamista vuoden aikana. Taloudellinen lopputulema on vielä epävarma.
“Tekijänpalkkioita ei ole vielä laskettu, joten en pysty antamaan konkreettista vastausta”, Tavi toteaa lopullisista tienesteistään.
Esimerkiksi Tavin ja Mikael Bryggerin yhteistyössä toteuttama kirja Elokuu koostuu yritysten ilmoituksista ja näiden tilaamista mainosrunoista .
Tavin mukaan teossarjan oli tarkoitus ottaa näin kantaa myös vallalla olevaa kulttuuria kohtaa. Taidemaailma on Tavin mukaan toisaalta läpeensä kaupallinen, mutta toisaalta taiteen ja kaupallisuuden yhdistäminen on tabu.
Mainosten myynnistä jäi tekijöille joka tapauksessa hyvä mieli.
“Projektiimme suhtauduttiin hyvin kunnioittavasti. Esimerkiksi SOK kiinnostui heti hankkeestamme ja osti mainosrunon kirjaan”, Tavi kertoo kokemuksesta.
Ajoitus ei kuitenkaan osunut kohdalleen kaikkien suurten yritysten kanssa, sillä kirjaa tehtiin nopealla aikataululla.
“Niissä ostopäätöstä ei pystytty tekemään kuukaudessa, jonka käytin kirjan tekemiseen”, Tavi kertoo.
“Yhteensä saimme myymistämme mainoksista 3000-4000 euroa. Kirjan tuotto meni pieniä myyntiproviikkoja lukuunottamatta 12-sarjan kustantajalle Poesialle.”
Tavi uskoo, että kirjanteon menetelmä on olennainen osa teosta.
“Minulle on jollain tavalla luontaista ensin keksiä idea tai konsepti ja lähteä sitten tekemään teosta sen perusteella. Mielestäni käsitteellisillä konsepteilla on usein yhteiskunnallista voimaa, jonka avulla pystyy nostamaan nostamaan esiin laajoja ihmisjoukkoja koskettavia aiheita”, hän toteaa.