Ei hakutuloksia.

Teksti  Johanna Hurme

Elämäntyönä tanssiminen

Mikko Ahlgren ei ole katunut tanssiharrastustaan päivääkään.

Minulla tanssin harrastaminen lähti telinevoimistelusta. Ensimmäisen kipinän itse tanssiin sain isoveljeni tyttöystävän myötä, kun hän vei minut työväenopiston tanssikoulun jazz-tunnille. Siirryin tanssin puolelle pikkuhiljaa taitovoimistelu-urani pysähtyessä valmennusryhmiin, joihin en päässyt.80-luvulla näin katutanssia musiikkivideoilla. Freeezen I.O.U oli ensimmäinen video, jossa näin electric boogieta. Tämän jälkeen Levyraadissa tuli ulos Rock Steady Crewn -musiikkivideoita, joissa breikattiin. Innostuin b-boyingista eli breikkaamisesta kovasti, sillä pystyin yhdistämään akrobatiataitoni tanssimiseen.Jyväskylään b-boying rantautui Kimmo Lahtisen kautta. Hän saapui Ruotsista mukanaan liikkeitä ja videomateriaalia breikistä. Kuukauden verran opettelimme tanssia intensiivisesti. Perusaskeleet, kuten Six-Step, tulivat tutuiksi. Nimiä liikkeille emme silloin tienneet. Lajeistakin tunsimme vain b-boyingin, poppingin ja electric boogaloon. Treenasimme todella usein monnarin kahdella tasanteella tai kesäisin Lounaispuistossa. Haimme inspiraatiota kaikkialta. Itse opin muutamia b-bo -liikkeitä venäläiseltä kasakkaryhmältä, joka esiintyi Jyväskylässä.Ensimmäinen crewini oli Spiders, johon kuului lisäkseni Kaj Nekkula, Piia Jättömäki sekä Pia Cabble, jonka kanssa pääsin esiintymään Spede show:n. Hän oli silloin todella nuori, mutta hyvin lahjakas tyttö.

Muistan alkuajoilta hiphop-kulttuurille muodostuneen vastarintaliikkeen, jossa lieveilmiönä oli väkivaltaa. Emme esimerkiksi uskaltaneet lähteä Eazy E:n keikalle, koska kaverini sai pullosta päähän jo ennen keikkaa. Tietämättömyys loi hiphop-rasisteja, vaikka itse kulttuuriin väkivalta ei todellakaan kuulu. Dissaukset ja muut asiat ratkaistiin ringissä aina tanssimalla. Tosin 80-luvulla ja vielä 90-luvun alussakin asetelma oli Helsinki vastaan muu Suomi. Tämä aiheutti sen, että tutustuimme matkoillamme paljon Helsingin ulkopuolella asustaviin tanssijoihin, kuten lohjalaisiin ja turkulaisiin. Yhteisöllisyys on ollut avain jyväskyläläisen katutanssiskenen kehittymisessä elinvoimaiseksi. Minulle isojen muutosten vuosi oli vuosi -86.Voitin vuotta aikaisemmin SM-kisat ja pääsin sitä kautta MM-kisoihin. Matkustaminen ja muiden maiden tanssijoihin tutustuminen avasivat minulle uuden maailman, jonka kautta kehityin nopeasti. Voittojen myötä Tanssikoulu Saran omistaja Tarja Sara pyysi minua opettamaan katutanssia pojille. Pian myös tytöt vaativat oman ryhmän. Olin näihin aikoihin ainoa katutanssinopettaja Jyväskylässä, sillä muut olivat siirtyneet muihin töihin. Harrastajamäärät kasvoivat valtaviksi muutaman vuoden sisällä. Tämä toinen sukupolvi on se, josta katson jyväskyläläisen katutanssiskenen kummunneen.

Villitys breikkiin laantui 90-luvun puolivälin jälkeen ja siirryin show- ja discotanssin puolelle, jonka parissa kilpailin yhdessä Jani Kuparinen kanssa. Jatkoin silti opettamista esimerkiksi Muuramessa. Tunneilleni ilmestyivät muun muassa Jussi Sirviö, Antti Lahti sekä Jani ja Juuso Salonen, jotka nykyisin ovat kovia nimiä b-boy -piireissä. Porukka oli todella motivoitunutta ja osallistuimme vuonna 1999 uudelleen elvytettyyn Helsinki Battleen, josta tuli legendaarinen. Mid Point Rockers oli treenannut koko suvantovaiheen, kun muualla Suomessa breikin harrastaminen oli ollut vähäistä. Jyväskylä oli taas kaikkien huulilla: ”Suomen vanhimpiin lukeutuvassa hiphop-kaupungissa ei oltu lopetettu harrastamista.”2000-luvun alussa ryhmät ympäri Suomea hajoilivat ja perustettiin ensimmäisiä kaupunkien rajoja rikkovia crewejä. Tällöin myös maailmallakin tunnettu Flow Mo Crew sai alkunsa, jossa Sirviön Jussikin nykyisin on. Puhuttiin toisesta aallosta, johon vaikutti Bomfunk MC’s:n musiikkivideot ja live-esityksissä mukana olleet breikkarit. Tätä kautta koko Suomi tutustui b-boyingiin. Olen opettanut yli 20 vuotta ja toivon ohjaavani vielä monia vuosia. Olen myös aikuisena ehtinyt opiskella ja tulevana keväänä valmistun nuoriso-ohjaajaksi. Haluaisin vielä oppia myös uusia tanssilajeja, kuten flamencoa ja lattareita. Miten nyt sanoisin… Aikuisena. Tanssijahan ei kasva ikinä aikuiseksi.

  1. Pia Jättömäki

    Olipas hauska löytää juttu Mikosta ja muistelot 80-luvun kuvioistamme. Jään odottelemaan Mikon flamenco-esityksiä 😉

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *