Kesäkurpitsapasta näyttää samalta kuin oikea pasta. Kuva: Suvi-Tuulia Nykänen

Luonnonmukaiset vaihtoehdot kiinnostavat ruoassa, mutta suinpäin niihin ei kannata rynnätä.

Raakaruoan suosion salaisuus on siinä, ettei sen tarvitse olla tiukasti noudatettava elämäntapa. Jokainen voi itse valita sen hyvät puolet omaan ruokavalioonsa.

Raakaruoka on kypsentämätöntä ruokaa, jonka lämpötila on alle 42 astetta. Näin entsyymit ja vitamiinit pysyvät tallessa kypsennettyä ruokaa paremmin. Sen perusruokiin kuuluvat salaatit ja smoothiet, mutta ruokavalioon sopivat myös esimerkiksi raakapitsat- ja keitot. Ja herkkusuille tiedoksi: raakasuklaa on niin terveellistä, että sitä saa syödä niin paljon kuin vain jaksaa!

Perusteellinen raakaruokailu vaatii viitseliäisyyttä ja välineitä, mutta raakaruokaa voi valmistaa myös opiskelijabudjetilla. Jylkkäri esittelee raakaruokapastan, jonka tekemiseen ei tuhraudu paljoa aikaa. Vaikka raakaruoan terveydelliset hyödyt ovatkin varmasti huomattavat, vaatii makuihin tottuminen aikaa enemmän kuin tämän yhden aterian. Raa’asta kesäkurpitsasta ei valitettavasti saa ”oikeaa” pastaa tekemälläkään ja tämän ohjeen sipulin määrä voi hirvittää myös kanssaeläjiä. Raakaruoan kokeileminen kannattaakin siis aloittaa maltilla – ellei halua saada vatsaoireita, kuten allekirjoittanut.

Raakapasta pähkinäkastikkeen ja tapenaden kera

KESÄKURPITSAPASTA

1 kesäkurpitsa

oliiviöljyä

pippurisekoitusta

Suikaloi kesäkurpitsa pastanauhoiksi kuorimaveitsellä. Mikäli haluat pastasta aidon näköistä, kuori kesäkurpitsa ennen suikaloimista. Lisää sekaan oliiviöljyä ja pippurisekoitusta.

PÄHKINÄKASTIKE

2 dl cashew-pähkinöitä

½ sipulia

1 valkosipulin kynsi

½:n limen mehu

vettä

ripaus suolaa

Sekoita pähkinät ja vesi tehosekoittimella tai sauvasekoittimella kastikkeeksi. Jos haluat kastikkeesta löysän, lisää siihen enemmän vettä. Lisää sipulit, puolikkaan limen mehu ja mausteet ja sekoita.

TAPENADE

2 dl vihreitä oliiveja

½ paprika

1 valkosipulin kynsi

½:n limen mehu

tuoretta basilikaa

mustapippuria

oliiviöljyä

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella tai sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi.

Lähde: http://www.trendi.fi/blogi/kiitos-hyvaa