Nyt kun pääsin päätoimittamaan tämän numeron, on korkea aika aloittaa päänaukominen muille esimiesasemissa toimiville.
Henkilökohtaisesti tuntuu jotenkin älyttömän mukavalta, että saa päättää, mihin Jylkkärin resursseja käytetään. Silti minua hieman epäilyttää oman tietoni rajallisuus. Tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoitti jokin aika sitten kolumnissaan joukossa tyhmyys ei tiivisty, että Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa asiantuntijat ovat tienneet noin 65 prosenttia vastauksista oikein, kun maallikot – heitä ollessa riittävän monta – ovat tienneet jopa 91 prosenttia oikeista vastauksista.
Kuinkahan hyvin sellainen noin 17 000 korkeastikoulutetun yhteisö tietäisi ongelmiin oikeat vastaukset, jos siltä kysyttäisiin?
Ja kysytäänhän siltä. Rehtori Matti Manninen on käynnistänyt Jyväskylän yliopistossa byrokratiatalkoot, joiden tarkoituksena on poistaa yliopistoa kuormittavaa mönjää. Jo aiemmin hallintojohtaja Kirsi Moisander on lisännyt yliopistolaisten mahdollisuuksia välittää tietoa keskushallinnolle. Se on ihan hyvä.
Tiedonkulku ylemmille hallinnon tasoille ei vielä takaa, että yliopistoyhteisön ääni vaikuttaisi päätöksentekoon. Viimekätinen päätösvalta on keskitetty yksittäisille ihmisille. Jos päätöksentekovaiheessa asioita ei alisteta yliopistoyhteisön käsiteltäväksi, on selvää, että yksilöiden mielivalta tulee vaikuttamaan lopputulokseen. Tästä seuraa mönjän valumista hallinnon alemmille portaille.
Byrokratiaa puretaan nyt sähköisellä lomakkeella, josta ehdotukset kulkeutuvat hallinnon käsiteltäväksi. Ehdotukset eivät ainakaan vielä ole julkisesti nähtävillä siten, että kaikilla olisi mahdollista käydä niistä julkista keskustelua. Varmasti anonyymi palautekin on arvokasta, mutta vasta ideoista käytävä avoin keskustelu on se, jossa ideat jalostuvat parhaiksi mahdollisiksi päätöksiksi. Vai mistä voimme tietää, että juuri hallinnon edustajilla ja työryhmäläisillä on paras tieto siitä, mitkä ehdotuksista ovat parhaita toteutettavaksi?
Voidaan tietenkin väittää, että olisi mahdotonta hajauttaa päätöksentekoa koko yliopistoyhteisön käsiin. Itse epäilen, että se olisi hyvinkin mahdollista. Viestintä ei ole kallista.
Esimerkiksi saksalaiset piraatit ovat kehitelleet hyvin käytännöllisiä ja lähes maksuttomia välineitä hajautettuun päätösentekoon. Yksi näistä päätöksentekosovelluksista on nimetty tulevaisuustutkija Alvin Tofflerin ja organisaatiotutkija Henry Mintzbergin 1970-luvulla esittämän organisaatioutopian mukaisesti Adhocracy:ksi.
Adhokratian he määrittelivät byrokratian vastakohdaksi, jota tultaisiin soveltamaan erityisesti tietotyössä. Sen piirteisiin kuuluu orgaaninen rakenne, matala hierarkia ja mahdollisimman vähäinen työn standardisointi.
Miten minusta tuntuu, että nyky-yliopisto on adhokratian vastakohta.
Haluan vielä kiittää emeritus-päätoimittaja Liskiä hyvästä vittuilun ilmapiiristä, joka piti mönjän poissa toimituksesta.
Ilpo Puhakka