Eikö olisi hienoa, jos yksi puolue olisi aina oikeassa? Helpottaisi kunnallisvaaleissakin äänestämistä, jos voisi luottaa saman porukan rehtiyteen ja luotettavuuteen. Harmi, ettei näin ole.
Vaikka päämäärät poikkeavat, ovat keinot pitkälti samoja. Omia virheitä vähätellään ja muiden kämmejä korostetaan kaikissa puolueissa. Yhtä huonoja argumentteja löytyy jokaisesta joukkiosta. Se ei kuitenkaan estä, etteivätkö puolueaktiivit ja muut kannattajat voisi uskoa omaan paremmuutensa.

Miksi ihmiset ovat sokeita puolueidensa virheille? Syitä on runsaasti. Ilmiötä voidaan selittää vaikka lauma-ajattelulla: omia voi helposti kehua ja vastapuolta mustamaalata, jos kukaan lähipiirissä ei väitä vastaan.
Jako meihin ja muihin tapahtuu automaattisesti pienissäkin porukoissa. Välittömästi alamme nähdä oman ryhmän kirkkaammassa valossa, vaikkei eroja oikeasti olisi. Vaikka erottelu on luonnollista, ei se tee siitä täysin tervettä. Huutelu poteron pohjalta ei tuota kovin rakentavaa keskustelua. Vastakkainasettelu vaikuttaa myös vastaanottokykyymme. Tämän takia en mainitse nyt erikseen mitään puolueita. Joku lopettaisi lukemisen, jos nimittäisin esimerkkiääliön vasemmalta, oikealta tai keskeltä.
Puolueuskollisuutta on helppo seurata vaikka Facebookissa, jos kavereista löytyy pari poliittisesti aktiivisempaa tapausta. Kun vastapuolen töhö möläyttää, yleistetään hölmöys koko puolueen ominaisuudeksi. Mutta jos omissa riveissä sekoillaan, puhutaan yksittäisestä poikkeuksesta. Kuulostaako tutulta? Ainakin muutamat omista tutuistani paasaavat politiikkaa tällä otteella.
Kyse ei välttämättä ole pelkästä sokeudesta. Ihmiset haluavat myös silotella julkikuvaansa. Olisihan se ennenkuulumatonta, jos joku joskus myöntäisi oman virheensä.

Poliittinen vaikuttaminen houkuttelee vain harvoja suomalaisnuoria, vaikka yhteiskunnalliset asiat kiinnostavatkin. En nostaisi tästä suunnatonta älämölöä. Voi olla, ettei keskenään kinastelevia puolueita koeta kovin mielekkääksi vaikutuskanavaksi. Mielipiteitä on helpompi muodostaa, kun polemiikkia seuraa vähän kauempaa.
Tästä syystä en itse kuulu mihinkään puolueeseen. Olen kyllä aina äänestänyt samaa sakkia, jonka arvot osuvat lähimmäksi omiani. Minulla ei ole kuitenkaan ongelmia myöntää, kun sen jäsenet käyttäytyvät kuin idiootit.