Yliopistolla yli neljä vuosikymmentä vaikuttanut valtio-opin akatemiaprofessori Kari Palonen, 65, ”ignooraa” yhtä sun toista ja kehottaa muitakin tekemään niin.

”Kai minä olin kiinnostunu politiikasta jo viistoistavuotiaasta. Isäukko oli karjakonsulentti, että ei ole kyllä mitään sen kanssa tekemistä, että tälle alalle päädyin. Ensimmäinen poliittinen muisto on, kun Stalin kuoli maaliskuun viides päivä -53, mä olin 6 vuotta ja kuukauden silloin. Mä kuulin radiosta Kekkosen sanovan, että Stalin oli suuri valtiomies ja muistan että mä olin kotona kuullut jotain muuta jo siihen mennessä, hehheh.

Ilman muuta oli selvää, että yliopistoon menen, en minä osannut käytännön asioita. Silloin pääsi Hesaan valtsikkaan ilman pääsykoetta, jos oli laudatur yleisarvosana. Olisi voinut ajatella jotain muutakin, ei se nyt kauhean houkutteleva ollut se sen aikainen Valtio-oppi, hehheh. Erik Allardt oli sosiologiassa valtakunnallinen guru siihen aikaan, sen takia tuli luettua sosiologiasta sivulaudatur, jolla mä nyt en ole kauheasti tehnyt mitään.

Gradu oli sellainen, että yritin soveltaa silloisen muodin mukaisesti jonkinlaista luokittelevaa sisällönanalyysiä, mutta totesin että ei näistä luokituksista mitään apua ole, kvantitatiiviset menetelmät loppuivat siihen, heh.
Sitten tehtiin omalla tekstianalyyttisellä intuitiolla. En tiennyt kansainvälisistä keskusteluista mitään, en tuntenut sen enempää saksalaista kuin englantilaistakaan keskustelua.

Väittelin 28-vuotiaana. Tämmöinen maalaispoika kun tulee yliopistoon, niin luulee, että sitä pitää vaan lukea kirjoja. Tietenki sitä myös politikoitiin siihen aikaan, mutta ei niin, että siitä olisi itselleen jotain karriääriä aikonut.
Kuuluin vuosia puolueeseen, mutta jääköön nyt mainitsematta mihin, hehheh. En ollut missään Teiniliitossa, en ollut järjestämässä vallankumousta, enkä vastavallankumoustakaan. Se oli sellaista kuvitelmaa, että ohjelmaa kirjoittamalla puolueen linjaa voi muuttaa, vähän naiivia. Kai se kuuluu nuorisoon. Erosin puolueesta vähän ennen kuin väittelin.

Mä olen varmaan pitkäaikaisempia yliopistolla, tulin -78. Tänne on tullut nimitetyksi eri aloilta ihmisiä, joilla on ollut jossain määrin omintakeinen tyyli. He eivät olisi tulleet kyseeseen muualla. Alkuaikoina sai toimia eräänlaisena valistuneena itsevaltiaana. Ei tarvinnu katsoa mitä kirjoja muualla on tutkintovaatimuksina. Se liittyi kyllä siihenkin, että kukaan ei ollut kiinnostunut minkälaista valtio-oppia täällä opetetaan.

Jos olen opiskelijoille tunnistettava hahmo, niin ehkä se liittyy näihin elämäntapoihin. Neljän A:n periaate (ei armeijaa, autoa, avioliittoa tai alkoholia) pätee edelleen. Minä olen tietysti hyvin epäsosiaalinen ihminen ja tuota, siinä mielessä ne kaikki liittyy siihen.

Minä en ole tottunut olemaan komennettavana. Professorina pystyy kiertämään näitä hallinto- ja muita määräyksiä. Nyt on sitten hävitetty vanhat hyvät latinankieliset approbatur, cum laude ja laudatur, joita mä tulen tietenki edelleen käyttämään.
Tutkinnonuudistuskamppailu oli tärkeä silloin kun tulin taloon. Sivistysyliopistoliikkeessä nähtiin, että tällaiseen opetusministeriön määräämään putkiopiskeluun ei suostuta. Muodostui siviilivastarintakäytäntö, että kaikki mitä ei ole kielletty, on sallittu.

Anarkistisuus… Minähän kannatan parlamentarismia ja ammattipoliitikkoja, mitä anarkistit ei kannata. Auktoriteetteja ei toki pidä kunnioittaa liikaa, jos määräykset on tyhmiä niin ne voidaan ignoroida. On ollut tekeillä yks kirja missä yritetään tätä yliopistokeskustelua nostaa uudelle tasolle. Ajatus on, että täällä saa olla minkälaisia strategioita vain, mutta sen sisällä on akateeminen opetuksen ja tutkimuksen vapaus. Ilman sitä yliopisto ei olisi yliopisto.

Kukaan toimittaja ei kysynyt mitään vaaleista, kun olin ilmoittautunut (Haaviston) kannattajalistalle. Kai se nyt on tiedetty, että sinne päin on ollut kallellaan viimeiset 30 vuotta. En mä voi sanoa, että olen vihreä, niin kuin 70-luvulla pystyttiin sanomaan, että on vaikka demari. Vaan sitä päättää erikseen, että äänestääkö vihreitä vai äänestääkö ollenkaan. Piraattipuoluetta en silti äänestä!

Perussuomalaisten nousu on epäpolitisoitumista. Se on tämmöstä reaktioretoriikaa. Eihän ne arvioi asioita poliittisesti, pikemminkin haluaa pois politiikasta. Toiset pakenee 70-lukuun, toiset 50-luvulle. Minä haluaisin ignoroida koko sen putiikin. Mä en tietenkään juuri seuraa medioita, televisiota en omista, jalkapallo-ottelut näkyy Yle Areenasta.

Äänestäminen on marginaalinen poliittinen teko. Minä kannatan parlamentarismia ja parlamentaarisen debatin kannalta äänestäminen ja vaalikampanjat on toissijaisia. Vaaleissa tulisi keskustella niistä asioista, jotka tulevat eduskunnan asialistalle ja valita henkilöitä, joista arvellaan tulevan hyviä, debatin osaavia kansanedustajia. Edellisissä vaaleissa sinne tuli hirveesti näitä kauppatieteilijöitä, kun ne osaa markkinoinnin.

Hyviä parlamentaarikkoja on Hautala ja Haavisto, jotka tunnen pitkältä ajalta. Ja Tuomioja ja Kanerva… Tuomioja jäi jo opiskeluajoilta mieleen. Tuomo Puumala on tehnyt mulle gradun eduskunnassa ollessaan, eli eiköhän hänestä tule ihan hyvä.

Mä ajattelin olla kaksi vuotta vielä täällä, mitä minä eläkkeellä tekisin. Vielä kahdeksan väitöskirjan tekijää pitäisi tulla kolmen vuoden aikana. En osaa kuvitella, että eläkeläisten kanssa minulla tulisi olemaan mitään yhteistä, vaikka VR:n lipussa lukeekin, että eläkeläinen.
Tuleville opiskelijoille voisin sanoa, että älkää seuratko muotia ja suhdanteita, vaan ajatelkaa itse.”

Aiheesta muualla: