Virne naamallaan reteä kertoo illanvietossa vaihtovuodestaanpullo kourassa:
”Siis ehän mä tehny siellä mitään mitä ois pitäny. Olin mä joillain kursseilla, mutta en mä oikeestaan niitäkään käyny. Lähinnähän mä matkustin ja ryyppäsin!”
Reteä uskoo huijanneensa systeemiä, siitä virne. Opintopisteitä ei reissulta paljon ropissut, niitä paria pilipalikurssin läpäisyä lukuunottamatta, mutta vieraalla kielellä opiskelusta kilahtavilla pisteillä ja kesän kirjatentillä Kela pysyy tyytyväisenä. Opintotuella sai joka kuukausi sankotolkulla sangriaa. Erasmusapurahalla teki parit keikat pitkin Eurooppaa, vaikka se Ryanairin sukkuloissa hikoilu tuntuikin lähinnä itsensä myymiseltä ihmissalakuljettajalle. Reteä ryyppäsi ja rellesti, systeemi maksoi viulut opintojen nimissä.
 
Reteä ei ole kertomuksineen yksin. Moni luulee olleensa yhtä ovela kuin reteä ja huijanneensa hyväuskoisia rahahanain vääntäjiä. Vaihtoonhan voi lähteä joko
1) Puoleksi vuodeksi bailaamaan, koko vuodeksi, jos kunto kestää
2) Kiertämään pitkin Manner-Euroopan maita, kun kerrankin halvalla pääsee ja aikaa on
3) Hankkimaan kavereita niistä kaikista maista, jotta voi myöhemminkin matkustella tuttujen nurkissa
4) Kieltä oppimaan. Tosin tämä on jo arveluttavan suoraselkäistä ja kai sitä, mitä pitäisikin tehdä.
 
Joskus on kuultu, että joku olisi ihan oikeasti mennyt jonnekin opiskelemaan niitä kursseja, joita siellä vaihtoyliopistossa on tarjolla. Reteä ottaa huikan ja miettii säälien niitä harvoja, jotka eivät uskaltaneet vetää systeemiä nenästä kuten hän. Reteä onnellisena luulee kapinoivansa, vaikka todellisuudessa hän toimii juuri kuten vaihdot mahdollistava EU tahtookin.
 
Akateeminen pääoma kasvaa vaihdon aikana melkoisen harvalla vaihtarilla. Tarkoitus on kuitenkin ihan toinen. Siinä romanialaisten kanssa ryypätessä tai pitkin Ranskan Rivieraa matkatessa aukenee väkisinkin ulkomaailmalle. Ulkomailla käydessä huomaa, miten sielläkin töitä tehdään ja leipää syödään. Arvot pehmenevät, kuori aukeaa. Harmi vain, että suvaitsemattomuus taitaa olla yleisempää ei-korkeakoulutettujen keskuudessa, jotka eivät Erasmuksina heilu.
 
Sama se, opiskeletko pistettäkään. Tätä ei sanota, mutta sitä tarkoitetaan. EU hymyää tyytyväisenä, kun vuosittain yhä uudet vaihtarit lähtevät opiskelijavaihtoon ihan vain systeemiä vedättääkseen.


Jussi Karhunen

Kirjoittaja vietti viime vuoden Erasmus-vaihdossa Ranskassa