Oletko suorapuheinen, rohkea ja kriittinen? Jos olet, toivottavasti emme tapaa.
Sanat harvoin tarkoittavat sitä, miltä ne ensi alkuun näyttävät. Ja suomalaisessa nykykäytännössä suorapuheisuudella tunnutaan tarkoittavan moukkamaista töykeyttä, rohkeudella tietämättömyyden sekä ennakkoluulojen ylistämistä ja kriittisyydellä herra tietää mitä, mutta itsenäisen ajattelun kanssa sillä ei ole pienintäkään tekoa.
Ja auta armias, jos joku erikseen mainostaa olevansa kansan asialla, silloin pitää juosta lujaa. Sen etuoikeutetun kansan määritelmä kun muuttuu koko ajan, ja kansan ulkopuolelle putoaa heti jos ei ole aina tismalleen samaa mieltä kyseisen edusmiehen kanssa.
Ulkopuolella kyyti on muuten kylmää.
Entä oliko kesän sää outoa? Ettei olisi kumminkin ollut ihan tavallista, vaikka lehtiä lukiessa voikin näyttää siltä ettei mitään tavallista tapahdu ollenkaan. Sen verran oudoksi ja yllättäväksi näyttää maailma menneen. Mystistä tai salaperäistä on taas kaikki se, mistä et tajunnut ensi tilassa soittaa toimitukseen.
Tällaisilla merkitysten hulluilla päivillä ei olekaan ihme, että lukijalle on tarpeen aina korostaa, että joukkomurha tai pienen lapsen kuolema on järkyttävää ja traagista. Ettei tulisi erehdyksiä.
No entäs sitten? No, olisi kiva tietää mistä puhutaan kun puhutaan. Otetaan surulliseksi esimerkiksi alkusyksyn suosikkisana vihapuhe. Siitä on valitettavasti annettu muljautua kansan kaltainen saippuapala, josta on mahdotonta saada otetta. Jotakin outoa se sitten kai tarkoittaa.
Tämä on surullista siksi, sillä julkiseen keskusteluun on pesiytynyt sen verran paljon rohkeaa suorapuheisuutta, että vastaiskulle on kipeästi tarvetta. Mutta epämääräisiltä vihapuhe-syytöksiltä on helppo puolustautua, vaikka olisi jo miten syvällä kriittisyydessä.
Kimmo Mäkilä