Minä olen ekaluokkalainen. Ensimmäisenä päivänä kävelin reippaana uuteen kouluun uudessa kaupungissa ohi Tammelantorin ja Tampere-talon, eikä kaatosadekaan saanut mieltä mustenemaan.
Yliopisto toivotti tervetulleeksi orientaatioluennolla. Tytöillä ja pojilla oli hedelmien muotoon askarrellut nimilaput. Kysyin puolitutulta tytöltä, ja hän kertoi, että fuksit tapasivat aamulla aulassa ja leikittiin tutustumisleikkejä.
Ei me maisteriopiskelijat tavattu, sanoin.
Kai sinne olisi voinut mennä, hakea oma vesimeloni rintapieleen ja selittää, että ”tai siis oikeastaan en mä kirjoittanut tänä vuonna, mä olen jo melkein maisteri tuolta Jyväskylästä”.
Opiskelutoverit ovat käsittä-mättömän nuoria. Ne tietävät, mitä aineita ylioppilaskokeessa on nykyään pakollista kirjoittaa ja mikä autokoulu on edullisin. Sitä ikäluokkaa, jolle ylenpalttinen ironia puheessa on vielä siistiä eikä noloa. Minä taas tiedän, miten gradun lähdeviittaukset tehdään, ja että Jyväskylän yliopiston Korppi-järjestelmässä on kätevä kalenteri, joka järjestää kurssit puolestani. Voin jupista nuorten keskellä, että ennen kaikki oli paremmin. Jyväskylässä oli.
Kuinka se kuilu välillämme kasvaakaan. Ero oikean ja akateemisen iän välillä on suuri.
Tapaan oman luokkani, josta suurin osa ei ole vaivautunut aamuluennolle fuksien kanssa.Tutustumme, kaikki ovat mukavia. Ehkä niistä saa kavereita.
Tyttö selaa huolestuneena kalenteria. Kurssiaikataulut eivät pidäkään paikkaansa, ja hän on sopinut jo työvuoroja pääkaupunkiin.
Puhutaan junista. Juu, kaikki samastuvat täysin. Perhe, parisuhde tai työpaikka on muualla, mitä alennuksia usein matkustavat saavatkaan? Koska lähtee seuraava juna Helsinkiin?
Kukaan ei lähde koulupäivän jälkeen katsastamaan paikallista opiskelijoiden menomestaa.
Ai niin, tutorkirjeessä sanottiin, että vaikka maisteritutorointia ei valitettavasti voitu järjestää, niin te myös olette toki tervetulleita illanviettoihin ja muuhun.
Fukseilla on tutustumisilta tänään. Ensi viikolla on fuksifutis ja fuksisauna. Mutta minä en ole oikea fuksi, vaikka olenkin ekaluokkalainen uudessa kaupungissa.
Muistakaa, tutorit kaikkialla: maisteriopiskelijat eivät ehkä tarvitse niin paljon apua kuin nuoremmat fuksit, mutta he kaipaavat silti sellaista seuraa, mihin on helppo liittyä. Vaikka olemme vanhempia ja lähdemme usein aikaisin nukkumaan, tarvitsemme mekin leikkikavereita.
Teea Jokihaara