Ei hakutuloksia.

Arvio: Jyväskylän kaupunginteatteri – Maaria Blomma

Ohjaus: Laura Jäntti. Rooleissa: Raisa Vattulainen, Hannu Lintukoski, Piia Mannisenmäki, Jari Hietanen.

”Jumala, vastaa, sillä lähemmäksi en enää pääse”, huutaa mies valmiina päättämään elämänsä. Kuin vastauksena rukouksiin hän kohtaa Maaria Blomman, profeetan, jonka kautta henki puhuu.
Näin lähtee käyntiin tarina karismaattisesta herätysliikkeestä, joka onnistuu paikoin muistuttamaan räikeää sirkusta, jossa performatiivisuus ja ihmeet ovat oleellisessa osassa.
Jussi Kylätaskun teksti kertoo ihmisen tarpeesta löytää elämäänsä sisältöä ja tarpeesta uskoa johonkin – edes itseensä. Keskiössä on myös alituinen rajankäynti toden ja huijauksen välillä. Raisa Vattulaisen esittämä Maaria Blomma onkin herkullinen hahmo, josta ei tiedä, onko hän huijari, hullu vai hurahtanut.
Ohjaaja Laura Jäntti tuo Jyväskylän kaupunginteatteriin raikkaan tuulahduksen ja käyttää monipuolisesti hyväkseen teatterin lähes taianomaisia mahdollisuuksia. Näytelmä on puettu herätyskokouksen muotoon, mikä tekee ajoittain rajan yleisön ja näyttelijöiden välillä häilyväksi.
Maaria Blomma on vahva ja vaikuttava kokemus, eikä vähiten Jussi Tuurnan musiikin ja loistavan kamarikuoro Cantinovumin ansiosta, joita ilman herätyskokous olisi huomattavasti hurmoksettomampi.

Teea Jokihaara

”Vahva ja vaikuttava kokemus.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *