Ei hakutuloksia.

Missä on minun pohjoiseni?

JYYn vuoden 2010 hallituksen toimintakausi alkaa olla päättymässä, ja tätä pätkää lukiessasi uudet, innokkaat opiskelija-aktiivit ovat puheenjohtajansa johdolla jo astuneet hallituslaisen saappaisiin. Sama tilanne on varmasti myös monessa muussakin JYYn alajärjestössä, jossa vuosikokous on jo pidetty, ja katseet käännetty horisonttiin. Jossain siellä se tuleva vuosi jo häämöttää.

Vallan vaihtuessa on aina hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään omia askeliaan hallituspolulla. Vanhana partiolaisena näen hallituksen toiminnassa väkisin paljon samaa kuin joukkuemaastosuunnistamisessa, jossa viestikapula välillä vaihtuu joukkueelta toiselle.
Välillä polku on ollut suora, leveä ja helppokulkuinen – on uskallettu laittaa jopa juoksuksi. Välillä taas maasto on ollut kuoppaista, askel on livennyt, on kaaduttu tai yritetty mennä oikopolkua, jolloin on päädyttykin pöpelikköön. Välillä matkalaiset ovat väsyneet ja istuneet mättäälle miettimään, jaksaako vielä jatkaa vai pitäisikö kääntyä takaisin.
Usein on niin, ettei itse välttämättä huomaakaan, että ollaan eksyksissä. Joku toinen saattaa yrittää huomauttaa oikeiden maamerkkien puutteesta, mutta lopulta on vain suunnistajan vastuulla, päästäänkö maaliin vai ei.
Toisinaan suunnistusta innolla seuraavat saattavat kommentoida suunnistustyyliäsi, -varusteitasi, karttasi repaleisuutta tai vaikka vain huonoja eväitäsi. Siitä ei pidä välittää, saati uskoa kaikkea mitä sanotaan! Ulkopuolinen saattaa vain luulla tietävänsä, miten helppoa suunnistus on, vaikkei ole koskaan suunnistajan saappaisiin astunutkaan.
Toisaalta joskus on totta sekin, että ulkopuolisen silmin saattaa myös erottaa paremmin horisontissa siintävät kompastumisen paikat.

Eksymistä ei kuitenkaan pidä pelätä suunnatessa poluille; harhailun kautta saattaa löytää vaikka taukopaikaksi sopivan mustikkamättään sinisenään metsän kultaa. Onneksi tässä lajissa kenenkään ei tarvitse suunnistaa yksin, vaan vierellä on aina ihmisiä, jotka auttavat sinua jaksamaan yli sateen kastelemien kivienkin. Tärkeintä on luottamus toisiin, ja se onkin paras kartta, minkä avulla määränpään löytää.
On kuitenkin muistettava, että tässä lajissa maali on aina vain välietappi, jossa suunnistajan on ojennettava viestikapula seuraavalle taipaleelle lähtijälle.
Toivotan menestystä kaikille samoilijoille myös tulevan vuoden poluille!

Johanna Pietiläinen

Kirjoittaja on JYYn vuoden 2010 hallituksen puheenjohtaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *