Julkaise tai tuhoudu -käytäntö ohjaa yhä useampaa tutkijaa. Kuka on Jyväskylän eniten julkaissut tutkija ja kenen julkaisuihin on viitattu eniten?
Huippuyliopistolla pitää olla paljon julkaisevia tutkijoita. Yliopistoa voidaan myös verrata muihin yliopistoihin katsomalla, kuinka paljon sen tutkijat julkaisevat ja tulevat viitatuiksi.
Kärkisijoille nousemiseen vaaditaan jo Nobel-palkittuja tutkijoita. Jyväskylän yliopiston nimellä tehty haku tuo Web of Science-tietokannassa (WoS) tulokseksi noin 10 000 artikkelia. Eniten osumia saavat fysiikan tutkijat. Syy on yksinkertainen.
”Fysiikka on paljolti ryhmätyötä ja yhdellä artikkelilla on useita tekijöitä, hurjimmillaan niitä voi olla aanelosellinen. Siksi heihin on myös paljon viittauksia”, selvittää yliopiston kirjaston informaatikko Liisa Halttunen. Yksittäinen tutkija voi saada yhteisjulkaisussa ansiotonta arvonnousua, koska se ei vielä kerro mitään hänen panoksestaan itse tutkimuksessa.
Halttunen muistuttaa tieteenalojen välillä olevan eroja julkaisukäytännöissä.
”Lukemia ei voi verrata kuin saman tieteenalan sisällä”, Halttunen muistuttaa.
Fysiikassa kahdessa vuodessa voidaan jo löytää uutta, mutta esimerkiksi yhteiskuntatieteissä kaksi vuotta on helposti vasta uuden yhteiskunnallisen ilmiön alkuvaihe, josta ei vielä saada kattavaa aineistoa.
Esimerkiksi Max Weberin vuonna 1904 julkaistu teos Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki tulee yhä edelleen viitatuksi monissa sosiologian väitöskirjoissa. Tutkijoille ja opiskelijoille viittaukset ovat aikakone, joiden avulla voi jäljittää artikkelia seurannutta keskustelua.
Kuka on sitten Jyväskylän yliopiston eniten julkaissut tutkija? Ensi näkemältä hän näyttää olevan Suhonen J yhteensä 346 julkaisulla. Varmistetaan haun rajaukseksi vielä Jyväskylä, jolloin lukema putoaa 237 julkaisuun. Ne käsittelevät ydinfysiikkaa, eläintiedettä ja ekologiaa. Nykyaikana tällainen laaja-alainen renessanssinerous on harvinaista, joten tarvitaan vielä jatkoselvittelyjä. Paljastuu, että J-kirjaimen taakse kätkeytyy kaksi eri Suhosta.
”Jukka on eläintieteilijä ja Jouni fyysikko”, kertoo Halttunen.
Suhosten pudottua pelistä pois, tilalle nousee orgaanisen kemian professori Kari Rissanen. Hän on tekijänä yli 300 artikkelissa. Julkaisemisessa on aina viivettä, joten aivan uusimpien artikkeleiden tiedot eivät ole välttämättä vielä kirjattuna tietokantaan.
Tutkijalle julkaiseminen on hyvästä, mutta vielä parempaa on tulla viitatuksi. Sen ajatellaan kertovan tutkimuksen korkeasta tasosta ja merkittävyydestä. Julkaisujen määrän ja laadun välistä suhdetta arvioidaan h-indeksillä.
”Indeksin perustana on olettamus, että suuri siteerausmäärä suoraan ilmaisee julkaisun merkittävyyden”, Halttunen sanoo.
Rissaseen on viitattu yli 3 200 kertaa ja hänen suosituimmalla artikkelillaan on yli 160 viittausta. Rissasen h-indeksi on 34, mikä tarkoittaa hänellä olevan 34 julkaisua, joihin on viitattu vähintään 34 kertaa. Esimerkiksi Matti Mannisen yhteen artikkeliin on noin 500 viittausta.
Jyväskylän viitatuinta tutkijaa ei voi hakea tietokannasta suoraan, vaan jokainen tutkija pitäisi katsoa erikseen.
Tutkimus itsessään ei aina ole syy siteeratuksi tulemiselle. Tieteenalojen sisällä on valtataistelua siitä, mitä suuntauksia ja teorioita kulloinkin suositaan. Sitaattimarkkinoilla osoitetaan kuuluminen tiettyyn suuntaukseen ja vahvistetaan omaa sekä ”oikeiden” teorioiden asemaa tiedeyhteisössä.
”Kyllä varmaan siteerataan myös muista syistä. Raaputan sinun selkääsi, jos sinä raaputat minun”, arvelee Halttunenkin. On myös teoriassa mahdollista, että viittaukset johtuvatkin siitä, että tutkijan tutkimustulokset on kiistetty.
Tärkeintä on kuitenkin julkaista oikeissa lehdissä. Professorit kannustavat jatko-opiskelijoita tarjoamaan artikkeleitaan tiettyihin lehtiin.
Mitä enemmän laitoksen opiskelijat ovat julkaisseet korkeatasoisina pidetyissä lehdissä, sitä korkeatasoisemmalta laitoksen tutkimus näyttää. Tämä on tärkeää myös tutkijalle, jonka julkaisuluetteloa käydään läpi täytettäessä virkoja ja jaettaessa apurahoja.
”Meritoitumisen takia halu julkaista ’kovassa’ lehdessä on ymmärrettävä: rekrytoijat ja tutkimuksen rahoittajat ovat kiinnostuneita siitä, miten arvostettuihin lehtiin tutkija tai ryhmä on artikkeleitaan saanut”, Halttunen pohtii.
Lehdet on laitettu järjestykseen JCR-tietokannassa, jossa jokaiselle lehdelle on laskettu impaktiluku. Tietokannassa on noin 6 620 tiedelehteä, joista vain 100 lehdellä impaktiluku on yli 10. Huippulehtiä esimerkiksi luonnontieteiden alalla ovat Nature (31,43) ja Science (28,10).
Impaktiluku suosii runsaasti viittauksia saavia artikkeleita kuten review-juttuja. Se voi myös olla hyvin erilainen eri tieteenalojen ja jopa tieteenalan eri kategorioiden välillä. Artikkelitarjonnan kasvaminen on vain omiaan kasvattamaan lehden arvostusta ja artikkelin saaminen julkaisuun on silloin yhä vaikeampaa.
”Tutkijalle saattaa lehden mahdollisimman korkea impaktiluku tulla ensisijaiseksi valintaperusteeksi lehden sisältö- tai lukijaprofiilin sijaan, kun artikkelia tarjotaan julkaistavaksi”, Halttunen kertoo.
Impaktiluvut saattavat silloin ohjata tutkimuksen tekemistä, kun artikkelia sorvataan juuri tiettyyn lehteen sopivaksi.
Jarmo Pykälä
Kommentointimahdollisuus on poistettu käytöstä, mutta alta näet aiemmat kommentit.
Juha Äystö
Kommenttina tähän uutiseen, että eniten viittauksia fysiikan puolella on tietääkseni erikoistutkija Jan Rakilla; yhteensä 6267 ja h-indeksikin on 42, ja nämä "vain" 125 julkaisulla. Eniten viittauksia Rakin yhdellä julkaisulla on peräti yli 700! Eli, tämä näistä ranking listoista.
1.11.2010