Käsissäsi on Jylkkärin juhlavuosikerran toiseksi viimeinen numero. Pitkin vuotta olemme 50-vuotiasta ylioppilaslehteä tehden pohtineet sitä, mitkä sen tehtävät ja rooli ovat suhteessa niin ylioppilaskuntaan, yliopistoon kuin ympäröivään kaupunkiin.
Olemme pyrkineet tekemään lehteä, jolla on tärkeää asiaa opiskelijalle. Jos haluaa tietää, mitä yliopistolla tapahtuu, kannattaa lukea Jylkkäriä.

Kuin juhlavuoden kunniaksi ylioppilaslehtikentällä ollaan kuitenkin ryhdytty miettimään, onko viisikymmentä vuotta ihan tarpeeksi. Vaikka paikalliset ylioppilaslehdet ovat syntyneet nimenomaan siksi, ettei valtakunnallisen ylioppilaslehden koettu palvelevan maakuntia, osa uskoo, että yhdelläkin julkaisulla pärjättäisiin. Asiaa on pohdittu muun muassa ylioppilaskuntien yhteisessä seminaarissa, mikä on tuonut jo monta kertaa aiemmin ilmaan heitettyyn ideaan ensimmäistä kertaa lihaa luiden ympärille.
Syynä on tietysti raha. Etenkin pienten ylioppilaskuntien talous on tiukalla ja horisontissa väijyy Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljaan ex-päätoimittajan oikeusjuttu työehtosopimuksen vastaisesta palkkauksesta. Syitä valtakunnalliseen lehteen siirtymiselle kyllä löytyy, mutta ilmassa on hätävarjelun liioittelun tuntua.

Paikallisten ylioppilaslehtien tarpeellisuus on hyvä kyseenalaistaa aika ajoin, sillä keskustelu ja palaute pitävät lehden virkeänä. Yllättävän usein samat ihmiset, jotka sanovat 50 vuotta Jylkkäriä riittävän, pitävät tärkeänä, että oman ainejärjestön ajankohtaiset asiat ja tapahtumat saisivat julkisuutta. Sitä valtakunnallisesta ylioppilaslehdestä on turha haikailla.

Tämänkin Jylkkärin tärkeimmät aiheet ovat nimenomaan paikallisia. Yliopiston tilapula, väitöstutkijan kyseenalainen kohtelu ja monet muut pienemmät jutut ovat aiheita, jotka voivat olla isossa mittakaavassa vähäpätöisiä, mutta opiskelijan arjessa hyvinkin konkreettisia. Siksi niistä on tärkeää kirjoittaa.
Kampuksen paikallislehteä on syytä julkaista vielä 50 vuotta lisää – ainakin jos yliopisto silloin vielä Jyväskylässä on.

Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi