Jyväskylästä ponnistanut Erkko Lehtinen eli dj Erkko elää klubien järjestämisellä ja levyjen soitolla Helsingissä.

Nuorista koostunut Niitty-kollektiivi järjesti Jyväskylässä konemusiikkitapahtumia 1990-luvun puolivälistä pitkälle 2000-luvun puolelle.
Muun muassa Jyväskylän Kesän yhteydessä järjestetyt klubi-illat vetivät paikalle satoja tanssinnälkäisiä nuoria. Vähitellen toiminta hiipui, mutta joillekin niittyläisille klubien maailmasta tuli ammatti. Yksi heistä on Erkko Lehtinen eli dj Erkko.
Klubi-innostus alkoi 1990-luvun puolivälissä Lutakon ikärajattomista konemusiikkitapahtumista, joissa myös Erkko Lehtinen ystävineen kävi  asiakkaana. Kun bileiden järjestäjät muuttivat pois kaupungista, siirtyi vetovastuu Lehtisen Niitty-kaveriporukalle.
”Alussa yleisö oli tosi nuorta, sellaista meidän ikäistä. Räppi oli iso juttu silloin ja se, mitä me teimme, oli teknoa. Myöhemmin järjestimme  suurempia ja säännöllisempiä juttuja”, Lehtinen kertoo.
Lehtinen muistelee soittaneensa ensimmäistä kertaa levyjä Niityn tapahtumassa vuonna 1997. Vähitellen hän ryhtyi keikkailemaan myös muualla.
”Meidän porukka hajosi sitten ympäri maailmaa aina Hongkongia myöten. Jyväskylän skenen luovat ne ihmiset, jotka ovat siellä sen muutaman vuoden  ja sitten se muuttuu. Se luo nahkansa aina muutaman vuoden välein, mikä tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että välillä voi olla tosi kuivaa.”

Myös Lehtinen jätti Jyväskylän ja muutti Helsinkiin opiskelemaan 2000-luvun alussa. Pääkaupungissa tapahtumien järjestäminen alkoi pienimuotoisesti, mutta muuttui vähitellen päätyöksi.
Vuonna 2007 Lehtinen starttasi Redrum-yökerhossa Misf*ts-torstaiklubin, joka pyöri joka viikko lähes kolme vuotta. Klubin musiikkilinja oli sekoitus uutta indietä ja elektronista tanssimusiikkia.
”Olimme aika skeptisiä torstaipäivän suhteen, kun silloin ei ollut oikein mitään aktiviteettia viikolla. Oli yllätys meillekin, kuinka hyvin se lähti toimimaan. Jotenkin saimme lanseerattua torstain yleisenä bailupäivänä.”

Tällä hetkellä Lehtinen vetää Mellakka-torstaiklubia YK-yökerhossa, ja viikonloppuisin häntä työllistää pääasiassa Tavastian huippusuosittu  Lauantaidisko. Vuosi sitten käynnistetty jokaviikkoinen klubi täyttää Tavastian puolenyön aikaan tanssikansalla sen jälkeen, kun illan live-esiintyjät ovat lopettaneet.
”Lauantaidisko toimii tosi hyvin, mutta muuten lama pistää aika koville koko alaa tällä hetkellä. Nuorilla ei ole oikein töitä eikä rahaa, ja ihmiset käyvät muutenkin vähemmän ulkona”, Lehtinen kertoo.
”Muutama vuosi sitten netti ja sosiaalinen media tulivat vahvasti mukaan klubien markkinointiin. Nyt se ei välttämättä enää toimi, joten olisi haaste keksiä jotakin todella uusia ja poikkeuksellisia viestintäkeinoja.”

Dj-työt ja tiivis musiikin seuraaminen veivät Erkko Lehtisen töihin myös Flow Festivaliin.
Viimeiset viisi vuotta hän on metsästänyt mielenkiintoisia  esiintyjiä festivaalille osana tapahtuman ohjelmaryhmää. Flow-uransa tähtihetkiin Lehtinen laskee Crystal Castlesin keikan vuoden 2008 festivaalilla. Bändin kiinnitys oli pitkälti hänen ansiotaan.
”Se keikka ei sujunut ihan kommervenkeittä, koska aloitus myöhästyi vaikka kuinka paljon ja ihmisiä pyörtyi yleisössä. Mutta saimme bändin tosi halvalla ja se oli valtavan suosittu juuri silloin.”
Tänä vuonna mukavin yllätys oli syyrialainen Omar Souleyman. Lehtinen näki Souleymanin Barcelonassa Sonar-festivaalilla ja halusi sen jälkeen kokeilla artistin toimivuutta Flowssa.
”Kyllä sitä muualtakin ehdotettiin, mutta Barcelonassa totesin, että se toimi siellä mielettömän hyvin. Flowssa se toimi vielä paremmin kuin odotin.”

Erkko Lehtisen kaikki työt liittyvät tällä hetkellä musiikkiin. Klubien järjestämistä ja dj-keikkoja tukevat satunnaiset musiikkitoimittajan työt.
Yhden kortin varaan laskeminen voisi olla riski, jos kiinnostavalta tuntuva musiikki loppuisi maailmasta, mutta se ei onneksi näytä todennäköiseltä.
”Joskus uuden musiikin virta vaikuttaa niin älyttömältä, että kaikki tuntuu hukkuvan sellaiseen kohinaan. Aina uutta musiikkia kuitenkin löytyy, ja se on innostavaa ja yllättävää kuinka paljon. Välillä luulee, että kaikki on jo keksitty, mutta ei se kuitenkaan ole niin.”

Mikko Mattlar

Misf*ts-dj:t Erkko ja Marko Makelove
NS. klubilla pe 5.11. Rumassa