Ei hakutuloksia.

Ympäristö, yliopisto ja ylioppilaskunta

Kuulemme usein kierrättämisestä ja maan hallituksen ympäristöön vaikuttavista poliittisista ratkaisuista. Näiden yksilöllisten ja korkean tason poliittisten ympäristöratkaisujen väliin jää paljon sellaista harmaata aluetta, jota emme aina tule ajatelleeksi.
Yliopistolla ja ylioppilaskuntamme piirissä tapahtuvat asiat kuuluvat sille alueelle. Niiden toimialueilla on valtavat mahdollisuudet energian, veden ja materiaalien säästämiseen.
Sammuttamalla yliopiston tietokoneet yöksi voidaan säästää kymmeniä tuhansia euroja kuukaudessa. Turhien valojen sammuttamisen tuomat säästöt ovat vuositasolla myös kymmenissä tuhansissa euroissa.
Yliopisto käyttää valtavat määrät paperia, ja jo pelkästään käytettävän paperilaadun valinnalla on suuret ympäristövaikutukset – paperinkulutuksen vähentämisestä puhumattakaan.

Ylioppilaskunnan ympäristövastuu on jopa suurempi kuin yliopiston. Yksistään Kortepohjassa asuu noin 2 000 asukasta. Se on karkeasti ottaen joka 2 500. suomalainen! Yhteisillä päätöksillä ylioppilaskylässä voidaan saada aikaan paljon suurempia asioita aikaan kuin yksilöinä ikinä.
JYY käynnistää syksyllä yhdessä Keski-Suomen energiatoimiston ja Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön kanssa asukaslähtöiseen energianeuvontaan tähtäävän energiaeksperttikoulutuksen. Tarkoituksena on tarjota kaikille kiinnostuneille tiedolliset ja taidolliset työkalut vähentää omaa ja taloyhtiönsä energiankäyttöä.

Kuluneen kevään aikana viiden ympäristöjohtamisen opiskelijan ryhmä toteutti ylioppilaskunnan perustoiminnat kattavan ympäristöarvioinnin.  Sekä yliopiston että JYYn tämän hetken keskeinen ongelma on keskitetyn ympäristöjohtamisen puuttuminen. Molemmissa organisaatioissa järjestelmällinen ympäristöasioiden edistäminen on tähän saakka ollut lähinnä yksittäisten ihmisten vastuulla, ja asiaan on toivottavasti tulossa muutos.
Olen tehnyt parhaani, jotta yliopistolle perustettaisiin ympäristöasioita koordinoiva johtoryhmä, koostuen asiasta kiinnostuneista henkilökunnan ja opiskelijoiden edustajista.  Toivon myös, että ylioppilaskunnan edustajisto löytää ensi vuodelle rahat osapäiväisen ympäristösihteerin palkkaamiseen – kenties yhdessä yliopiston kanssa.

Antti Yli-Tainio

Kirjoittaja on JYYn hallituksen jäsen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.