Ei hakutuloksia.

Henkilötunnuslistaa haettiin yliopiston sivuilta 200 kertaa

Peräti 4 800 Jyväskylän yliopiston opiskelijan henkilötunnus on ollut nähtävillä yliopiston verkkosivuilla. Vaihdossa olleiden opiskelijoiden nimistä, pääaineista, vaihtokohteista ja henkilötunnuksista koostunut lista oli sivustolla muutaman kuukauden ajan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Yliopiston mukaan tiedosto ei ollut julkaistuna avoimilla verkkosivuilla, mutta sen on voinut löytää hakukonetta käyttäen. Asia paljastui jo heinäkuussa, mutta yliopisto tiedotti tietovuodosta listalla olleille opiskelijoille vasta eilen keskiviikkona. Hallintojohtaja Kirsi Moisanderin mukaan ilmoittamista myöhästytti se, että haluttiin varmistaa, että tieto on saatu pois mahdollisimman hyvin hakukoneiden välimuisteista. Toimiin tietojen poistamiseksi oli ryhdytty jo heinäkuussa.

Varmuuskopioinneista palautettujen lokitietojen avulla on saatu selville, että tiedostoa on haettu yliopiston web-palvelimelta yhteensä noin 200 kertaa. Haut keskittyivät heinäkuulle. Listalla oli vuosina 1993–2009 ulkomailla vaihdossa tai työharjoittelussa olleita opiskelijoita.

Henkilötunnuksen joutuminen vääriin käsiin voi mahdollistaa esimerkiksi identiteettivarkauden. Turun Sanomien mukaan tietosuojavaltuutetun toimisto aikoo lähettää asiasta yliopistolle selvityspyynnön. Myös poliisille tehtävä tutkintapyyntö on mahdollinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *