08-tunneli-paakuvaSotilastukikohta, hiukkaskiihdytin, ydinjätettä? Seminaarinmäen kampusalueen alla kulkevista tunneleista vilisee villejä huhuja.
Jylkkäri päätti mennä pintaa syvemmälle ja tutkia kanavat.

Seminaarinmäkeä puhkoo maankuoren alla satojen metrien tunneliverkosto. Reitit yhdistävät useimpia yliopiston kampusalueen rakennuksista toisiinsa. Kellarikerrokseen voi puikahtaa esimerkiksi Philologica-rakennuksella ja pompata taas pintaan yliopiston päärakennuksella.
Aakkosensa Jyväskylän normaalikoulussa opetelleet lapset muistelevat, kuinka opettajat varoittelivat heitä menemästä koulun tiloista löytyviin tunneleihin.
Pimeät, maanalaiset käytävät houkuttelivat uteliaita koululaisia, vaikka niihin meno oli ehdottoman kiellettyä. Lapsia peloteltiin muun muassa asbestilla.

Moni on kuullut käytävistä, mutta harva tietää, miksi ne siellä ovat.
1990-luvun alussa peruskoulua käyneet Nora Mustonen ja Elli Pulkkinen muistavat, kuinka he ala-asteen viimeisiä luokkia käydessään löysivät eräästä varastosta tietyn hyllyn takaa reitin pimeään ja tunkkaiseen, mutta kiehtovaan maailmaan.
”Nora taisi käydä vain ovella. Minä menin vähän pidemmälle, mutta pimeissä käytävissä reissut taskulamppujen kanssa jäivät kuitenkin tekemättä”, Pulkkinen muistelee.
”Ovi käytäviin oli semmoinen juttu, jonka ilmeisesti kaikki lapset jossain vaiheessa löysivät. Opettajat kielsivät menemästä sinne, mutta en muista, että sanktioita olisi kuitenkaan tullut. Enemmän joitakin tuntui jännittävän, mihin asti käytävissä ehtii 15 minuutin välitunnilla, jotta ei myöhästy seuraavalta tunnilta”, Mustonen kertoo.
1980- ja 1990-luvun taitteessa ovet olivat usein auki, joten tutkimusretkille pääsi lähes kuka tahansa. Nyt jokainen sisäänkäynti on vähintään parin lukollisen oven takana.
Mustoselle ja Pulkkiselle on lapsuusvuosista saakka ollut kuitenkin epäselvää, mitä varten käytävät ovat olemassa. Jylkkärin on aika selvittää asia.
Mutka matkaan tulee kuitenkin jo kättelyssä: yliopiston vahtimestarit eivät innostu ajatuksesta päästää toimittajaa maan alle. Tekstiviestinä saatu vastaus juttuideaan on tyly:
”Esimieheni oli sitä mieltä, että juttua putkikanavista ei lehteen laiteta. Pahoittelen.”
Vahtimestarit pelkäävät, että artikkeli käytävistä johtaisi siihen, että entistä useampi haluaisi lähteä mönkimään tunneleihin.
Salaperäisyys alkaa kiinnostaa. Onko pintaa syvemmällä tosiaan jotain salattavaa?

Muutama puhelu poikii lopulta luvan tutkia Seminaarinmäkeä rakennusten alta.
Yliopistorakennusten huollosta vastaavan RTK-huollon Kimmo Honkanen ja Keijo Naukkarinen lähtevät oppaaksi kellarikerroksiin.
”Täällä voi olla rottia”, Naukkarinen huikkaa ja vilkaisee vierailijoiden kenkiä.
”Tai no, aika harvoin rottia, mutta hiiriä ja muita jyrsijöitä”, Honkanen rauhoittelee.
Portaat johdattavat kulkijat vanhan ja painavan oven taakse. Naukkarinen avaa portin maanalaiseen maailmaan, jossa ensimmäiseksi kasvoille iskee ummehtunut viemärin haju. Kelmeän keltainen valo valaisee tunkkaista kulkuväylää, jota reunustaa lukuisat putket ja johdot. Muutamat niistä ovat olleet paikoillaan selvästi vuosikymmeniä, osa on aivan viime vuosilta.
Käytävillä edetessään normaalipituinen mies joutuu välillä kumartelemaan väistellessään putkia. Parinkymmenen metrin taivalluksen jälkeen edessä on reilun kymmenen neliömetrin suuruinen aukea, jossa on muun muassa uusilta näyttäviä lämpökattiloita. Seinälle kiinnitetyt ohjeet opastavat kuitenkin vanhempien laitteiden käyttöön: kellastuneesta paperissa löytyy vuosiluku 1967.
Käytäväverkosto näyttää juuri siltä, miltä kuuluukin. Ei oikeastaan miltään. Edes jyrsijöitä ei näy.
Kuten huoltopäällikkö Honkanen oli jo puhelimessa aiemmin paljastanut, salaperäiset tunnelit ovat todellisuudessa varsin tylsiä huoltokäytäviä. Niitä pitkin kulkee rakennusten välinen tekniikka, kuten lämmitys, viemäröinti, sähköyhteydet ja vesi. Kun rakennuksiin tehdään remontteja, on käytäviä pitkin kätevä kuljettaa johdot, putket ynnä muu infrastuktuuri paikasta toiseen. Muuten maastoa jouduttaisiin repimään auki kaapelointien ja muiden asennustöiden yhteydessä.

Huoltomiehet eivät itsekään tiedä tunneleiden tarkkaa syntyhistoriaa, mutta jotain voi päätellä Seminaarinmäen rakennusvaiheista.
Ensimmäiset kampusalueen rakennukset valmistuivat jo 1880-luvulla. Kunnolla Seminaarinmäkeä alettiin täyttää kuitenkin huomattavasti myöhemmin, 1950- ja 1960-luvuilla. Samoihin aikoihin tehtiin myös huoltokanavat.

Seminaarinmäen maanalaisten käytävien arvoitus on siis ratkaistu. Pinnan alta ei paljastunut mitään suurta ja salaperäistä. Onko tieto tunneleiden todellisesta käyttötarkoituksesta pettymys lapsuuden jännää paikkaa muistelleille?
”Ei suuri pettymys. Kai käytävän suuaukko olisi paremmin tukittu, jos siellä jotain todella jännää olisi. Huoltokanavien sijoittaminen maan alle kuulostaa yllättävän fiksulta”, Mustonen toteaa.
Vaikka maan päällä on paljon jännempiä paikkoja, kielletyt paikat kiehtovat aina. Lasten lisäksi myös vanhempia. Viimeksi käytäviä tarvittiin, kun Seminariumia peruskorjattiin. Samalla heräsi jälleen kiinnostus tunneleita kohtaan, ja pari henkilöä pääsi livahtamaan kielletylle alueelle remontin aikana.
Oikeasti maan alle on ihan turha mennä. Nykyään siellä vierailusta saattaa vieläpä saada sanktion.

Juha Korhonen

toimittaja(at)jyy.fi