Ei hakutuloksia.

Lahjakas herra Lotila

Sami Lotila. (Kuva: Marja Honkonen)
Sami Lotila. (Kuva: Marja Honkonen)

Jyväskylässä varttunut Sami Lotila päätyi Viroon opiskelijavaihdon myötä. Viime syksynä naapurimaan vihatuin kolumnisti ja taloustoimittaja nousi viihdelehti Hymyn päätoimittajaksi. Julkaisunsa kunniaa Lotila on valmis puolustamaan vaikka nyrkein.

”Opiskelijaelämä on olevinaan helvetin ankeeta, mutta mulla ei ole ikinä ollut niin paljon löysää rahaa käytettävissä. Aina pystyi vetää päänsä täyteen tai lähteä matkoille tai ostaa kuteita.
Opiskelijat elää lämpimässä äidin kohdussa vielä. Yliopisto on vetelysten hoitopaikka. Tossa iässä ne todelliset haasteet liittyy siihen, että pääseekö poloinen neitsyydestä tai poikuudestaan. Että miten säilyttää kasvonsa.

Pääsin ylioppilaaksi vuonna 1984 ja todistus oli aika heikko. Laskeskelin, että mihin pääsen ja totesin, että se on taidehistoria. Sillä mä meninkin yliopistoon vuonna 1991. Mä olin bailannut Jyväskylässä jo melkein kymmenen vuotta sitä ennen. Mulle se opiskelijaelämä oli jäähdyttelyä, olin jo kaikki kapakat kiertänyt ja vetänyt viinaa ammetolkulla.
Etnologia oli mulla sivuaineena. Kun mä muutin Eestiin, se oli ainut aine, josta pystyi hoitelemaan itsensä maisteriksi niin, ettei paljoa käy luennoilla. Etnologian laitos on helvetin hauska, mutta mä tuskastuin siihen, ettei siellä keskusteltu yhtään. Kaikki oli ihan kusessa. Yliopistollahan vallitsee sellainen pelon ilmapiiri. Humanistit on pelokkaita reppanoita, jotka eivät aivan varmasti keskustele.

Ehkä mä halusin vähän provosoida. Graduni tein Tallinnan prostituutiosta. Se lähti liikkeelle siitä, että niille naisille, tai en mä tiedä kenelle, annetaan kasvot. Aattelin, että helvetti soikoon, mä meen ite panemaan, mä annankin itelleni ne kasvot. Mä asuin 16 vuotta Tallinnassa, mä tunnen sen aika hyvin: kymmenet tuhannet suomalaiset käy siellä nussimassa, ja ikinä ei löydy ketään, joka tulee omilla kasvoilla esiin. Mä tein sen.
Kaks viikkoa meni, kun mä pukkasin sen kasaan. Aineistoa hankin tietysti pitkään. En mä väitä, että mun lopputyö kaikkein vahvin oli, mutta opinnoista sain arvosanaksi ”erinomaiset tiedot”.

Mulla oli jotain 30 lehteä, mitä mä avustin Tallinnasta. Kolme vuotta olin Iltalehden kirjeenvaihtajana. Aina kun mä tein jonkun jutun, se käännettiin kaikkiin sikäläisiin lehtiin. Loin negatiivista Eesti-kuvaa – dokumentoin todellisuuteni, mikä nyt ei kaikkia aina miellytä, joten mut heitettiin ulos. Multa evättiin opiskelu- ja työluvat. Ja olihan siinä kaikkea muutakin, oikeudenkäyntiä, mut hakattiin ja sellasta.
Palasin sinne matalalla profiililla, kunnes viime vuosina nousin taas. Se ensimmäinen kuuluisuuden aika oli siinä 1990-luvun lopussa ja nyt on tää toinen megakuuluisuuden aika. Mä oon tunnetuin, luetuin ja kommentoiduin kolumnisti Eestissa.

Se, että mä olen toiminut taloustoimittajana, näkyy Hymyssäkin. Hymy tekee puhtaan viihteen lisäksi laajoja selvityksiä vakavista yhteiskunnallisista aiheista.
Mä oon henkilönä provosoiva, ja on Hymykin aina ollut. Jos joku tulee mulle väittämään, että mä valehtelen, niin kyllä se loukkaa aika syvästi. Jos sä olisit miespuolinen, mä olisin vetänyt sua päin pleksiä tässä. Mä en laske leikkiä. Ei ihmiset halua lukea lehteä, jonka tiedot eivät pidä paikkaansa.  Mä silti ite ehdottomasti pidän siitä, että jutuissa on sisäänrakennettu näkemys. Ei se ole sama asia, että sä valehtelet jotain faktoja. Jos muutama onneton luupää kommentoi netissä, niin onko se yleinen kuva?
Jos sä kysyt, onko Hymy vakavasti otettava lehti, niin palataan opiskelijaelämän teemoihin. Lapsellisuuteen ja yksisilmäisyyteen. Mä en ikinä ole halveksinut mitään lehtiä, mutta mä olen ollut noin sadassa ammatissa muutenkin.

Mä oon omassa duunissani, ja mulla on ilmiselvästi lahjoja. Ei mun tyyppinen ihminen ajattele, että mitä olisi tehnyt toisin. Mulla on koko ajan mielessä paljon asioita, mitä kautta voisin toteuttaa itseäni ja tienata leipäni. Mä mietin aikoinaan monta kertaa vakavasti, että lähdenkö Bulgarian Sofiaan myymään kengännauhoja. Mulla on kadunkulma katottuna siellä. Mä oon sellainen tyyppi. Mussa on ilmiselvästi kunnianhimoa, mutta mä en väheksy mitään.”

Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi

  1. ellu kanaton

    kylläpä oli hyvä kuva, voi jesus. pientä kuvasurmalismia kiitose

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  2. Ellun poika

    Toi jätkä on täysin munaton, mutta silti mulkku.
    Ei osaa edes kirjoittaa.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.