02-kansi-pojat-ei-tanssiKaksi vuotta sitten julkaistu Herra Ylppö & Ihmisten debyyttikiekko Sata vuotta löi läpi yllättävänkin hyvin, paljolti hitiksi nousseen nimikkokappaleensa vetovoimalla. Bändin keikkakalenteri täyttyi, mutta livenä Ihmisten piti veivata täydennykseksi useampia covereita, kun omaa tuotantoa oli niin vähän.
Nyt esimerkiksi lainakappaleet voidaan pudottaa keikkojen ohjelmistosta, kun bändin toinen pitkäsoitto Pojat ei tanssi putkahti uunista ulos. Levyä onkin onnistuneen esikoisen jälkeen odotettu.
Jos edellisellä albumilla ihmissuhteet olivat pääosassa, uutukaisessa sama linja jatkuu entistä näkyvämmin. Biisien maalaamat tunnelmakuvat ovat vielä Sataa vuotta synkempiä. Rakasta autetaan muuttamaan pois, hyvästejä heitetään junan ikkunasta ja päälle ihmetellään, mikä sää välit lämmittäisi.
Levyn kepeimmät rallit – jos sitä sanaa uskaltaa tässä yhteydessä käyttää – ovat puolestaan Pojat ei tanssi, Piraija ja Entiset tyttöystävät.
Kokonaisuutena uutuus yltää Sadan vuoden tasolle, ja tasalaatuisuuden osalta kirii ohikin. Herra Ylppö & Ihmiset on jo jättänyt jälkensä suomirock-kartalle.
Iiro-Pekka Airola

”Ihmiset kertovat tytöistä ja pojista.”