01 kansi_vilttiketjumiesNimestään huolimatta Vilttiketjumies ei ole urheilukirja. On se sitäkin, mutta koko ajan taustalla seuraavaa salibandyn ikämiesten SM-karsintaan valmistautumista enemmän kirja kertoo kirjoittamisesta, perheenisänä olemisesta sekä Lahdesta – kaupungista, ”jossa on aina meneillään pikkumulkkujen piirikunnalliset”.
Päähenkilö Kalle Virtanen on ainakin kolmelta neljäsosaltaan kirjailijan itsensä alter ego. Vilttiketjumiehessä Virtanen pyrkii murtautumaan pienkirjailijasta Kirjamessujen päälavalle. Uuden mullistavan teoksen, Räntämaan, pitäisi avata mahdollisuus tähän. Mutta mitä mieltä onkaan kustantaja ja lopulta kirjailija itse?
Etelä-Suomen Sanomien urheilutoimittajana työskentelevä Kalle Veirto pyrkii ulos työkirjoittamisen kaukalostaan kirjallisuuden puolelle, mutta tekee sen urheilusivuilta tutun kielen ehdoilla. Hän tosin taitaa tietää sen itsekin. Tulos on (kuten kirjan päähenkilö Virtanenkin omaa tuotantoaan kuvaa) kevyttä, hauskaa ja helppoa. Ja siinä Vilttiketjumies täyttää kyllä paikkansa.

Iiro-Pekka Airola

”Pikaruokaa bussimatkalle.”