Ei hakutuloksia.

Rautarouva

Parhaan sienipaikkansa innokkaana luonnossa liikkujana tunnettu Aino Sallinen Jylkkärin lukijoille sentään paljastaa. ”Laajavuoren metsät. Tänä vuonna siellä ei ole kyllä ollut tatteja, vaan ne piti poimia muualta”, rehtori harmittelee.
Parhaan sienipaikkansa innokkaana luonnossa liikkujana tunnettu Aino Sallinen Jylkkärin lukijoille sentään paljastaa. ”Laajavuoren metsät. Tänä vuonna siellä ei ole kyllä ollut tatteja, vaan ne piti poimia muualta”, rehtori harmittelee.

Kuudesti paikastaan rehtorina kilpaillut Aino Sallinen on oppinut, ettei vastoinkäymisiä ja kritiikkiä voi surra persoonallaan. Yliopiston kovapintainen ensimmäinen nainen tunnustaa rakkautensa julkisesti – mutta vain yliopistoa kohtaan.

Jos lempimusiikki kertoo persoonasta, ei liene sattumaa, että Jyväskylän yliopiston rehtorin Aino Sallisen lempimusiikkia ovat dramaattiset Richard Wagnerin ja Giuseppe Verdin oopperat. Yliopiston pitkäaikaisin rehtori tunnetaan kovana neuvottelijana ja vahvana naisena, jonka tekemiset eivät aina miellytä kaikkia.
”Tiedän kyllä, että minua myös kritisoidaan, mutta se kuuluu asiaan”, vastikään jatkokaudelle valittu Sallinen sanoo.
Nyt jo kuudennen kerran työpaikastaan kilvoitellut Sallinen piti yliopistoyhteisöä pitkään jännityksessä sen suhteen, ilmoittaisiko hän olevansa käytettävissä, kun rehtorin paikka meni muuttuvan yliopistolain myötä uusjakoon.
”Aikaisemmat kerrat ovat opettaneet nöyryyttä – joka kerta miettii, onko vielä annettavaa tai onko edes haluttu. Väenväkisin en ole koskaan pyrkinyt mihinkään. Punnitsin vaihtoehtoja ja halusin kuulostella, olisiko minulla vielä kannatusta”, Sallinen kertoo.

Ja kannatusta löytyi – yliopiston hallituksen valinta oli yksimielinen, ja se tehtiin yhden kokouksen aikana. Jotain Sallisen valtakunnallisesta arvostuksesta kertoo se, että paikasta uskaltautui kilpailemaan vain kolme muuta hakijaa ja hekin oman yliopiston sisältä: vararehtori Timo Tiihonen, matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan pitkäaikainen dekaani Matti Manninen ja tietojenkäsittelytieteiden laitoksen professori Jukka Heikkilä.
Sanotaanpa myös, että Jyväskylän yliopiston menestys muihin maakuntayliopistoihin verrattuna olisi pitkälti yhden naisen ansiota. Sallisen aikana yliopisto on kasvanut valtavasti, kansainvälistynyt ja saanut arvostusta tiedeyliopistona. Lisärakennuksia on kohonnut molemmin puolin Jyväsjärven rantaa.
Sallinen itse korostaa mieluummin sitä, että menestyksen eteen on jouduttu tekemään työtä. Ja vaikeita päätöksiä.
”Ensimmäinen todella vaikea hetki oli 1990-luvun laman aikana, kun piti ratkaista, lomautetaanko henkilökunta vai ei. Ja silloinhan lomautettiin. Se oli vaikea paikka, ei sellaista oltu tehty aiemmin.”
Myös Ylistönrinteen pitkään maanneiden rakennussuunnitelmien herättely aivan rehtoripestin alussa ja Agora, ensimmäinen yksityisellä rahalla yliopiston käyttöön rakennettu julkinen rakennus, panivat Sallisen koville. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleva naisrehtori, vieläpä humanisti, törmäsi miehiseen rakentamiskulttuuriin.
”Olen kokenut, että naisena olen saanut taistella enemmän kuin miesjohtaja nimenomaan näissä rakennusasoissa. Mutta ne on voitettu kaikki”, Sallinen muistelee.

Rautaisen neuvottelijan roolissa Sallinen sai toimia myös viime lukuvuonna, kun ensi vuoden alussa voimaan astuvan yliopistolain muutokset alkoivat konkretisoitua. Yliopiston eri ryhmien – opiskelijoiden, henkilöstön, professorien ja hallinnon – välit kiristyivät äärimmilleen, kun yliopistodemokratian vanhoja rakenteita ryhdyttiin uudistamaan.
Sallinen itse ei kuitenkaan näe, että siltoja olisi lopullisesti poltettu.
”Debatti kuuluu yliopistoon, ja neuvottelemalla olemme löytäneet sovittelevia ratkaisuja. Jokainen ryhmä on voittanut jossain, mutta jokainen on myös joutunut antamaan jollain lailla periksi ja tulemaan vastaan.”
Samaan Sallinen on pyrkinyt myös yliopiston tulosneuvotteluissa, jotka lainmuutoksen takia ovat puoli vuotta myöhässä. Tilanne on hankala niin rehtorille kuin tiedekunnille ja laitoksille. Neuvottelut ratkaisevat näet viime kädessä esimerkiksi viime keväällä puhuttaneen naistutkimuksen kohtalon. Suuntaa ne antavat myös sille, lähteekö yliopisto karsimaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta, kuten Sallinen on pariinkin kertaan lehtihaastatteluissa vihjaillut.
”Mitään radikaalia tai vallankumouksellista muutosta ei suunnitella. Meillä on joitakin oppiaineita, kuten yhteisöviestintä ja oma oppiaineeni puheviestintä, joissa on paljon muutakin koulutusta ja joissa voisi ottaa enemmän opiskelijoita suoraan maisterikoulutukseen. Kyse on siitä, että siirretään painopistettä maisteri- ja tohtorikoulutukseen. Ja sitä ollaan jo muutamissa oppiaineissa tehty”, Sallinen viittaa kasvaneeseen maisteriohjelmamäärään.
Hän myös tyynnyttelee huolta siitä, että rehtori ajaisi opiskelijoita tekemään alempia tutkintoja maksulliseen avoimeen yliopistoon.
”Uusi laki takaa maksuttomuuden, ja olen nimenomaan maksuttoman perustutkinnon kannalla. Eri asia on, voidaanko toinen tai kolmaskin tutkinto kustantaa pelkästään veronmaksajien rahoilla – sitähän juuri nyt pohditaan. Koko aikuiskoulutuksen kysymys on ratkaisematta.”
Juuri maksullisen täydennys- ja tilauskoulutuksen osalta Jyväskylä on kasvatuspainotuksineen altavastaajan asemassa. Opettajien, jotka ovat kuntien palveluksessa, täydennyskoulutukselle ei tahdo löytyä maksajia.
”Tässä suhteessa emme ole yhtä hyvässä asemassa kuin yliopisto, joka kouluttaa yksityiselle sektorille ja teollisuuteen. Rehtorikoulutuksella ja liikuntaosaamisella on kuitenkin kysyntää myös ulkomailla.”

Heinäkuun 2012 loppuun jatkuvalla kaudellaan Sallinen haluaa vielä vahtia sen, että yliopistopedagogisen koulutuksen etumatka muihin yliopistoihin säilytetään. Rakas on myös syksyn avajaispuheessa lanseerattu ”Student Life” -konsepti, joka toistaiseksi ei juuri ole saanut lihaa luidensa ympärille. Opiskelija- ja yliopistoyhteisöön Sallinen suhtautuu kuitenkin suurella intohimolla.
”Olen omistautunut yliopistolle. Tämä on minun elämäntehtäväni. Näköjään.”
Rakkaudella on silti rajansa. Sallinen sanoo joutuneensa opettelemaan siihen, ettei työ saa hallita elämää. Aikaa täytyy löytyä musiikin lisäksi myös luonnolle, sienestykselle, liikunnalle ja läheisille ystäville.
Ja kun rehtorilla on huolia, niitä ei sure Aino – virkapersoonansa ja yksityisminänsä Sallinen pitää erillään. Siksi keväällä rehtorin nimettömään ilmestynyt hopeinen sormuskaan ei selittelyjä saa.
”On se nytkin tässä, mutta ei siitä sen kummempaa. En lupaa häitä tai pienintäkään paljastusta. Tämä kuuluu sinne yksityiselämän salaisuuksiin”, Sallinen nauraa.

Marja Honkonen

paatoimittaja(at)jyy.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.