Olen pitkään uskonut vain yhteen aatteeseen, jonka nimi on journalismi. Sen periaatteisiin kuuluu, että kriittinen tarkastelu tekee hyvää mille tahansa organisaatiolle, eikä toimittajan tule palvella muita jumalia kuin lukijaansa. Jollei äänettömille anna ääntä journalisti, niin kuka sitten?

Siksi on valitettavaa, että monessa ylioppilaskunnassa ylioppilaslehteä pidetään journalistisen julkaisun sijaan pelkkänä tiedotuslehtenä. Viimeisimpänä ahtaalle on joutunut Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas, jonka jutuissa on kerrottu muun muassa paikallisten luottamushenkilöiden rasistisista mielipiteistä ja pääsihteerivalinnan kähminnöistä. Lehden linja on suututtanut paikalliset toimijat niin, että päätoimittajan eroa vaaditaan 58 nimen adressilla.

Ulkopuolisen silmin näyttää kuitenkin siltä, että Uljas on toiminut juuri kuten pitää. Perinteet velvoittavat ylioppilaslehtiä hampaakkaampaan kärkkäyteen kuin mihin valtamedia kykenee. Ja ollaanpa vakavissamme: voiko kukaan tosissaan olla sitä mieltä, että luottamushenkilöiden törttöilyistä vaikeneminen on jäsenistön etu?

On tietysti eri asia, kuinka tehtävässämme onnistumme. Siksi palaute on ylioppilaslehdille tärkeää. Jylkkäri järjesti 15. lokakuuta Lehtikeskustelun ja kerää parhaillaan Korppi-kyselyn kautta mielipiteitä siitä, mitä lehdessä haluttaisiin nähdä ja kuinka paljon ylioppilaskunnan siihen tulee panostaa.
Vastavuoroisuus on tärkeää, sillä erityisesti sisällön suhteen jäsenistön kuuluukin pitää ylioppilaslehti varpaillaan. Kiittäkää, moittikaa, purnatkaa: avoin keskustelu auttaa meitä tekemään sellaista ylioppilaslehteä, josta kannattaa maksaa.

Pelkäksi tiedotuslehdeksi taantuminen olisi kuitenkin rikos sekä ylioppilasliikkeen perinteitä että journalismia vastaan. Jollei ylioppilasliike ole radikaali ja kriittinen myös itseään kohtaan, niin kuka sitten?
Autuaita ovat oman pesänsä likaajat, sillä he juuri he pitävät yhteisen pesämme puhtaana.
Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi