Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen yliassistentti Kari Hänninen on aiheuttanut opiskelijoiden keskuudessa hämmennystä. Hän ei usko kasvihuoneilmiöstä johtuvaan ilmaston lämpenemiseen.
”Ilmastonmuutoksesta puhutaan, niin kuin asia olisi todistettu ja fakta. Sitähän se ei ole. Kaikki asiat ovat epävarmoja ja spekulatiivisia”, Hänninen huomauttaa.
Hänninen ei usko, että kasvihuonekaasut lämmittäisivät maapalloa. Hänen mielestään 33 asteen lämmittävä vaikutus, jonka kasvihuoneilmiöllä on arveltu olevan maapallolle, tuleekin maapallon kuumasta ytimestä.

ympäristötieteiden kursseilla luennoiva Hänninen kertoo saamansa palautteen olevan sekä myönteistä että kielteistä.
”Kun luennoin asioista, kukaan ei ole haastanut ja osoittanut, että argumenttini olisivat vääriä. Kaikki eivät tietenkään ole laitoksella samaa mieltä kanssani, mutta luennot on käyty läpi ja tarkistettu. Argumenttini riittävät”, Hänninen sanoo.
Hänen mielestään suinkaan kaikki eivät ole ilmastonmuutoksen kannalla, mutta harva tutkija haluaa esille.
”Vähän hirvittää meno ja meininki, kun kukaan ei kyseenalaista. Tieteessä pitää pyrkiä kyseenalaistamaan. Jos ei kritisoida, tieto homogenisoituu”, Hänninen huomauttaa.
Hännisen mielipiteet eivät edusta bio- ja ympäristötieteiden laitoksen yleistä mielipidettä. Yliopisto-opetuksessa saa esittää kriittisiä linjauksia, mutta myös tieteellinen vallitseva käsitys pitää tuoda aina opetuksessa esille.
Myös Hännisen luennoilla.

Juha Korhonen

toimittaja(at)jyy.fi

Lisää aiheesta: Ilmasto muuttuu – ihmiset eivät.