”Monesti ihminen tuntee olevansa siellä, minne katsoo, siis edessä. Mutta ihminen on myös takana. Toisen kosketuksen avulla omasta kehosta voi tulla tietoiseksi”, Johanna Lapinniemi (oik.) sanoo. Hän harrastaa kontakti-improvisaatiota ystävänsä Anna-Kaisa Hirvasen kanssa. (Kuva: Milla Salo)
”Monesti ihminen tuntee olevansa siellä, minne katsoo, siis edessä. Mutta ihminen on myös takana. Toisen kosketuksen avulla omasta kehosta voi tulla tietoiseksi”, Johanna Lapinniemi (oik.) sanoo. Hän harrastaa kontakti-improvisaatiota ystävänsä Anna-Kaisa Hirvasen kanssa. (Kuva: Milla Salo)

Kontakti-improvisaatio on hipaisuja, tarttumista, törmäämistä, nostamista, kaatumista – ja löytöretki oman kehon liikuttamiseen.

Kaksi naista seisoo paljain varpain, otsillaan toisiinsa nojaten. Pakkasaurinko antaa pehmeää valoa, ja hetken on aivan hiljaista. Sitten kantapäät narahtavat äänekkäästi puulattiaa vasten, ja kehot tömähtävät hypyn jälkeen ilmassa yhteen.
Anna-Kaisa Hirvanen ja Johanna Lapinniemi tanssivat Lutakon tanssisalin ylimmässä kerroksessa. Vai onko tämä tanssia?
”Kontakti-improvisaatio on sanatonta kommunikaatiota, vuorovaikutusta”, Hirvanen aloittaa ja vilkaisee Lapinniemeä.
Naiset nauravat ja tuntuvat miettivän, miten tämän selittäisi, ettei se kuulostaisi pelottavalta.
”Yksinkertaisimmillaan se on kahden tai useamman ihmisen välistä tanssia, jossa liikutaan toisen tarjoamien tukipisteiden ja lattian tuen avulla”, Hirvanen yrittää uudestaan.
Kuulostaa tosiaan vähän monimutkaiselta. Entä jos toisen kohtaaminen tai koskettaminen jännittää?
”Kaikki pelkäävät sitä jossain määrin”, Hirvanen sanoo.
”Tämä on hyvä paikka tulla harjoittelemaan, koska kohtaaminen on niin konkreettista. Se on fyysistä, leikkisää ja tasavertaista.”
”Eikä koskemisella tarvitse olla sen kummempaa merkitystä”, Lapinniemi jatkaa.

Hän liikkuu peilittömän salin lattialla balettitanssijamaisen kevyesti, sitten Hirvasta ja lattiaakin vasten reilusti kaatuen.
Kumpikaan ei puhu. Päätökset liikkeiden suunnista syntyvät kosketusta kuunnellen.
”Kontakti-improvisaatiossa ei ajatella, että kun laitan käteni näin, siitä seuraa jotakin tiettyä. Ratkaisua haetaan kehon avulla”, Lapinniemi selittää.
Hirvanen laskeutuu lattialle konttausasentoon ja pyöristää selkänsä, jonka yli Lapinniemi pyörähtää jalat kattoa kohden. Liike ei pääty sulavasti, vaan Lapinniemi liukuu selälleen maahan. Molempia naurattaa.
”Täällä ei tehdä harjoiteltuja temppuja. Ei ole tiettyjä asioita, mitä pitäisi tehdä”, Hirvanen muistuttaa.
Hän löysi lajin tanssijakoulutuksessa Outokummussa, ja ohjaa kontakti-improvisaatiota freelance-töiden ohessa.
”Olin aiemmin tehnyt tanssia, jossa opetellaan askelkuviot ja jalanojennukset. Jos ne ovat oikein, tanssikin on oikein. Kontakti-improvisaatiossa painottuu oma kokemus liikkeestä. Se ei perustu suorittamiseen, vaan tässä hetkessä läsnä olemiseen, ja siksi se sopi minulle”, Hirvanen toteaa.
Hänestä kontakti-improvisaatio sopii jokaisella kehollisesta työskentelystä kiinnostuneelle. Vaatimuksia kunnolle ei ole, eikä tietynlaisia asusteita tarvita. Vaatteet, joissa tanssiminen tuntuu hyvältä, ovat hyvät. Kenkiä ei käytetä.
Ainoa vaatimus on läsnäolo. Aerobic-tunnilla on helppo karata ajatuksineen muualle. Kontakti-improvisaatiossa ei.
”Mutta emme me aseta täällä mitään tavoitteita sen suhteen, mikä pulssin pitäisi olla tai miltä tuntuu, kun olet läsnä. Tämä on jokaisen henkilökohtainen löytöretki”, Lapinniemi sanoo.

Löytöretken aloitti yhdysvaltalainen tanssija Steve Paxton 1960-luvun loppupuolella. Hän kokeili, mitä tapahtuu, kun kaksi kehoa kohtaa ilmassa ja tulee alas.
Ensimmäiset suomalaiset tanssijat löysivät kontakti-improvisaation 1970-luvun lopussa. Muutaman pioneerin kokeilut ovat jalostuneet monen sadan harrastajan ja kymmenien ammattitanssijoiden lajiksi.
Kontakti-improvisaation tekniikka perustuu luonnollisten liikeratojen harjoittelemiseen – sellaisten, jotka jokainen ihminen on lapsena oppinut.
Vaikka kaatumisen.
”Lapsena kaikki kontakti-improvisoivat. Keinutaan ja ollaan toisen sylissä pää alaspäin. Aikuisena opitaan olemaan tietyllä tavalla, eikä sellainen ole enää sallittua”, Hirvanen sanoo, oikaisee selkänsä tikkusuoraksi ja asettaa jalat siististi vierekkäin.
Tässä salissa muunlaista olemusta etsitään uudestaan.
”On harjoitteita, joiden kautta voidaan avata kehon älykkyyttä. Miten otan vastaan painoa, miten annan painoa, miten nostan, missä minun kehoni on vahva, missä heikko, missä on kehoni keskusta”, Hirvanen luettelee.
”Kontakti-improvisaatio opettaa samaan aikaan rentoutta ja aktiivisuutta. Opetellaan käyttämään kehoa niin, että oma oleminen ja liike on luonnollista, eikä ole turhia jännityksiä. Että en juo teetä näin”, Lapinniemi sanoo ja vetää toisen hartian kiinni korvaansa.
Kaamosaurinko piirtää pienen salin lattiaan varjoja, joiden läpi Hirvanen ja Lapinniemi tanssivat. Ensin kauaksi toisistaan, sitten sormenpäillä toisiinsa hipaisten ja lopulta selätysten ilmaan pompaten.
Portaita kohti pakkasilmaa ja ihmisvilinää laskeutuessa mieleen tulevat Hirvasen sanat:
”Kontakti-improvisaatio on yhteydessä omaan olemiseen näiden seinien ulkopuolellakin. Täältä saa työkaluja arkisiin kohtaamisiin tuttujen ja vieraiden ihmisten kanssa.”
Niin. Koskettamisen ei tarvitsisi olla pelottavaa.

Milla Salo