Kulttuuri

Manifestointi ja vankkumattomus kannattavat unelmien tavoittelussa, kiteyttää Josh Safdien pilkuntarkka menestyselokuva.

Kullervon kirous syntyy vaikenemisesta, kirjoittaa Saara Nenonen.

Lehmusvirsi ei ole vihainen, sen ei ole tarkoituskaan olla. Se on syntynyt huolestuneisuudesta, mikä on suomalaisen kulttuuritoimittajan aggressiivisin tunnetila, kirjoittaa Valentin Vänskä kommentissaan.

Juha Hurme haluaa ohjata katsojien huomion puhtaasti Seitsemän veljeksen tarinaan ja siinä oleviin merkityksiin ja huumoriin – ja huumori kannatteleekin ohjausta, kirjoittaa Nico Rissanen.

Kokonaisuudessaan Graeberin teos on yhteiskunnallisen mielikuvituksen ilottelua, kirjoittaa Ville Mäki.

En ollut ymmärtänyt, että asiat ovat noin huonosti. Kuvittelin, että kyseessä oli telkkarista tuttujen kulttuuri-ihmisten pierunlöyhkäisen piirin välienselvittely, kirjoittaa Niklas Pelkonen.

Joka meitä liikuttaa on valtaa pohtiva kuvaus ihmisten haluista ja tarpeista, kirjoittaa Camilla Uçan.

Bruce Springsteenin keskeisin irtiotto osoittautuu ohjaaja Scott Cooperille liian vaikeaksi palaksi. Elokuva on silkkaa rautalangasta väännettyä sössöttävää levy-yhtiösetää ja surullisilla silmillään järveä tuijottavaa erikoislahjakkuutta, kirjoittaa Niklas Pelkonen.

Jytin toiminnan jatkuminen Ilokivessä on epävarmaa Jyyn luovuttua Venuen tapahtumaliiketoiminnasta.

Kahden näyttelijän musikaali on haastava laji, mutta musiikin korkean vaikeustasonkin keskellä molemmat esiintyjät ja taustalla näkyvä orkesteri soivat tyylikkäästi ja ammattitaitoisesti, kirjoittaa Nico Rissanen.