JYY

Jyyn edustajisto teki tukun henkilövalintoja – Yliopiston hallitukseen Jenni Suutari ja Akseli Haanpää

Jyyn edustajiston kokouksessa keskiviikkona valittiin myös ehdokas SYL:n hallitukseen ja kokousedustajia SYL:n ja OLL:n liittokokouksiin.

Uutiset

18.9.2025

Pakina: Miten voittaa (edustajisto)vaalit

Mä tiedän nää jutut kato, mä olin viime edustajistovaalien aikaan kato keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja, kertoo Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Akseli Haanpää ja antaa takuuvarmat vinkit tuleville edarivaaliehdokkaille.

Mielipiteet

12.9.2025

Jyyn ja Soihdun palvelut saman katon alle

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan jäsenpalvelut ja Soihdun asiakaspalvelu toimivat nyt Ilokiven aulassa yhteisessä palvelupisteessä.

Uutiset

12.9.2025

Pääkirjoitus: Kaikki salaiseksi kelpaavaa ei ole salaista

Salassapito on viranomaiselle velvollisuus vain silloin, kun tiedon antaminen aiheuttaa todellista vahinkoa – ei silloin, kun päätös on vain kiusallinen, epämiellyttävä tai poliittisesti vaikea, kirjoittaa Jylkkärin päätoimittaja Henri Häkkinen.

Mielipiteet

27.8.2025

Jyy lopettaa Ilokivi Venuen tapahtumaliiketoiminnan

Jyväskylän ylioppilaskunnan edustajisto päätti kesäkuussa lopettaa Ilokiven alakerrassa toimivan Venuen tapahtumaliiketoiminnan. Toiminta on ollut useamman vuoden kannattamatonta.

Uutiset

26.8.2025

Jyrock siirtyy Jyyltä Triolin käsiin

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta luopuu Jyrockin järjestämisestä ja siirtää vastuun musiikkitieteen opiskelijoiden ainejärjestö Triolille. Vuoden 2025 festivaali jää Jyyn viimeiseksi, ja syksyllä 2026 järjestettävä Jyrock syntyy opiskelijoiden käsissä uudelleen.

Uutiset

26.8.2025

Jylkkäri etsii toimitusharjoittelijaa syksylle 2025

Lähetä hakemuksesi sähköpostilla viimeistään 4. toukokuuta.

Uutiset

22.4.2025

Kommentti: Vegaanit söivät broileritehtaan

Jos ensi syksyn edustajistovaaleissa on ehdolla lähinnä jyvivalaisia ja sitoutumattomia, en jaksa uskoa, että äänestysinto nousee vuoden 2023 katastrofiluvuista, ennustaa päätoimittaja Henri Häkkinen kuntavaalituloksen perusteella.

Mielipiteet

14.4.2025

Jylkkäri selvitti: Nämä opiskelijat voittivat paikan Jyväskylän valtuustossa

Jyväskylän ylioppilaslehti kävi läpi kaikki opiskelijaksi tunnustautuneet kuntavaaliehdokkaat. Heistä kuusi selvitti tiensä kaupunginvaltuustoon asti.

Uutiset

14.4.2025

Tietosuojavaltuutettu: Jyy käsitteli henkilötietoja asetusten vastaisesti

Tietosuojavaltuutetun toimisto antoi huomautuksen, koska Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan verkkosivuilla oli usean vuoden ajan vapaasti saatavilla henkilötietoja.

Uutiset

7.4.2025

Siirry takaisin sivun alkuun