Kapeat metalliset kierreportaat johdattivat punaisen valon täyttämästä huoneesta alakertaan. Tila oli pieni ja savuinen, tunnelma hämyinen. Ihmiset tanssivat vieri vieressä teknon soidessa.
Sijainti oli suurelle yleisölle salainen, mutta jossain lähellä Särkänniemeä bileet olivat, muistelee tamperelaislähtöinen Katariina Nikkilä ensimmäistä reivikokemustaan 17-vuotiaana. Kyseessä olivat yksityiset reivit, joihin sai kutsun, jos tiesi ennakkoon jonkun, joka oli menossa tai sattui päätymään oikealle sähköpostilistalle.
Jyväskyläläistynyt Nikkilä pyrkii olemaan kulttuurikentällä mahdollisimman aktiivinen. Hän on valokuvaaja, valmistunut kulttuurituottajaksi ja yksi elektroniseen musiikkiin keskittyneen State of Souls -kollektiivin jäsenistä. Vuonna 2022 perustetun kollektiivin toiminnassa ja tapahtumissa DJ-soittaminen, valokuvaaminen, visuaalisuus ja tanssi kohtaavat saumattomasti.
”Olemme järjestäneet isomman skaalan klubitapahtumia sekä pienempiä eventtejä. Tapahtumatuotantojen lisäksi työn alla on muun muassa paneelikeskusteluja ja podcast-jaksoja.”
Yhteistyössä katu- ja klubitansseihin erikoistuneen SADE ry:n kanssa kollektiivi on toteuttanut avoimia tanssitreenejä. Niissä pääsee tutustumaan house-tanssin perusteisiin ja sen historiaan, joka kumpuaa New Yorkin ja Chicagon klubikulttuurista. Samalla voi halutessaan harjoitella levyjen soittoa.
REIVIT OVAT osa alakulttuuria. Niissä korostuvat DIY-henkisyys, epäkaupallisuus ja yhteisö elektronisen musiikin äärellä. Juuri omaehtoisuus ja indie-pöhinä saivat Nikkilän aikanaan kiinnostumaan reiveistä. Ensin kävijänä ja myöhemmin järjestäjänä.
”Reivit saattavat tapahtua salaisissa lokaatioissa, jotka ovat alunperin olleet esimerkiksi hylättyjä varastotiloja tai pois käytöstä otettuja junatunneleita. Bileitä ei välttämättä markkinoida kauheasti ja läsnä on tietynlainen mystisyys. Tietäjät tietävät.”
Suomessa reivikulttuuri alkoi elää 1980-luvun lopulla. House-musiikki oli rantautunut Yhdysvalloista Eurooppaan, ja erityisesti Iso-Britanniassa yölliset musiikkitapahtumat ja uudenlainen tapa lähestyä elektronista musiikkia kiehtoivat ihmisiä. Nikkilä sanoo, että State of Souls elää tässä ajassa, mutta reiviperinteitä ja skenen juuria kunnioittaen.
Omissa DJ-seteissään Nikkilä soittaa mielellään vinyylilevyiltä house-musiikkia, esimerkiksi soulful housea ja disco housea.
TAMMIKUUSSA State of Souls nähtiin Tampereen Tavara-asemalla. Se oli Nikkilälle iso juttu.
”Oli inspiroivaa rakentaa yhteistä DJ-settiä kollektiivin kanssa. Oman keikan jälkeen pääsimme vielä tanssimaan muun muassa house-tanssin puolella arvostetun Leroy Reyn keikalle, joka oli tapahtuman kansainvälinen kiinnitys.”
Nikkilä kuvailee Suomen ja Jyväskylän reivikulttuurin olevan murrosvaiheessa. Uusia kollektiiveja ja tapahtumakonsepteja syntyy jatkuvasti, elektronisen musiikin muodot elävät ja puitteet kasvavat. Nikkilä näkee underground- eli ug-tapahtumat kaupunkikulttuuria rikastuttavana asiana.
”Reiveistä ja klubitapahtumista puhutaan enemmän ja on ehkä myös haluttu, että tapahtumat olisivat saavutettavampia eikä kulttuuri kuolisi. Samalla alakulttuurille tyypillistä pienimuotoisuutta mielellään vaalitaan. En usko, että isot ja pienet tapahtumat sulkevat toisiaan pois. Päinvastoin. Molempia tarvitaan.”
Nikkilä haluaa kannustaa reiveistä kiinnostuneita ottamaan rohkeasti selvää aiheesta ja liittymään mukaan kulttuuritoimintaan. Yhdessä oleminen ja tekeminen ovat hänestä alakulttuurien suola. Turvallisen ilmapiirin luomiseen vaikuttavat kaikki yhdessä.
”Tärkeintä on hyvä fiilis ja se, että paikalle saa tulla tanssimaan ja nauttimaan tunnelmasta juuri omana itsenään.” ▬
