82 PROSENTTIA nuorista aikuisista ajattelee usein tai joskus käyttävänsä älylaitteita enemmän kuin haluaisi, ilmenee E2 tutkimuksen, Työeläkeyhtiö Elon sekä YTHS:n uudesta tutkimuksesta. Yli puolet kokee keskittymiskykynsä heikentyneen puhelimen vuoksi.

Kolme neljästä vastaajasta käyttää sosiaalista mediaa yli kolme tuntia päivässä ja kolmannes jopa yli viisi tuntia. Samalla 78 prosenttia vastaajista pitää sosiaalista mediaa merkittävänä syynä ikäryhmänsä lisääntyneeseen pahoinvointiin.

Osa kokee työelämän pahentavan tilannetta. Ongelmiksi koetaan paine olla jatkuvasti tavoiteltavissa sekä työ- ja vapaa-ajan sekoittuminen. 31 prosenttia kokee älypuhelimen heikentäneen tehokkuutta töissä tai opiskellessa.

Stressaantuneet nuoret käyttävät muita enemmän sosiaalista mediaa ja samalla myös kokevat enemmän sen haittoja. Tällaisia kielteisiä vaikutuksia ovat esimerkiksi ahdistus, pakkoliikkeet ja univaikeudet. Yli kolmannes kokee älylaitteiden heikentäneen unen laatua tai lisänneen unettomuutta.

YTHS:n toimitusjohtaja Annika Saarikko kannustaa tutkimuksen tiedotteessa korkeakouluja lisäämään lähiopetusta.

”Yhteiskunnan on hyvä tunnistaa, että ruutuajan aiheuttamissa ongelmissa kysymys ei ole vain lapsista, vaan myös muista ikäryhmistä”, Saarikko toteaa tiedotteessa.

Sosiaalinen media myös lisää ulkonäköpaineita. 43 prosenttia naisista kokee sosiaalisen median vaikuttaneen negatiivisesti minäkuvaan tai itsetuntoon. Miehillä vastaava osuus on 16 prosenttia. Naisista yli puolet arvioi sosiaalisen median lisänneen vertailua muihin.

Mistä lääkkeet someajan pahoinvointiin? -tutkimus toteutettiin viime vuonna elo-syyskuussa. Vastaukset kerättiin 18–30 -vuotiailta mannersuomalaisilta aikuisilta osallistujien määrän ollessa yli tuhat.

Gallup: haittaako puhelimen käyttö opiskeluasi?

Eemil Juudin, kauppatieteet
”Kai se vähän haittaa, voi hyötyäkin olla. Musta tuntuu, että vaikea keskittyä pitkäaikaisesti. Someja lähtee katsomaan, jos tekee kouluhommia. Se välissä vie keskittymistä pois.”

Katriina Uimonen, historia
”Jos on väsyneempi, niin vie enemmän opiskeluaikaa, kuin jos on nukkunut hyvin, niin pystyy olemaan paremmin irti.”

Arttu Juntunen, yhteiskuntatieteet
”Siihen joutuu jatkuvasti keskittymään, että sitä [puhelinta] ei käytä. Sitten kun sen saa pidettyä erossa, niin siitä ei ole haittaa. Jos jää roikkumaan tai odottaa viestejä tai ilmoituksia tai muuta, niin voi haitata keskittymiskykyä.”

Elli Elo, kauppatieteet
”Kyllä vähän vaikuttaa joo. Jos tulee ilmoituksia niin helposti katsoo ja keskeytyy opiskelu. Puhelin on pöydällä vieressä, kun voisi olla esimerkiksi repussa.”