JYVÄSKYLÄN YLIOPPILASLEHTI hakee toimitusharjoittelijaa syksylle 2023.

Harjoittelun pituus on neljä (4) kuukautta. Tehtävä on kokopäiväinen eli yhteensä 37,5 tuntia viikossa.

Toiveena on, että harjoittelija voi aloittaa harjoittelun elokuun alussa, jolloin harjoittelu päättyy marraskuun lopussa. Tarkempi aloitusajankohta on kuitenkin neuvoteltavissa. Mikäli harjoittelu alkaa myöhemmin kuin elokuun alussa, neljän kuukauden harjoittelujakso jatkuisi tammikuun 2024 puolelle, sillä Jylkkäri lomailee joulukuun ajan.

Harjoittelijan tehtäviin kuuluu sekä Jylkkärin printtiin että verkkoon kirjoittaminen ja kiinnostuksen mukaan valokuvaaminen sekä juttujen editointi. Myös videoiden, somen ja audion tekeminen on mahdollista.

Harjoittelijalta odotetaan hyvää kirjoitustaitoa, laajaa kiinnostusta ja intohimoa tehdä opiskelijoita koskevista aiheista juttuja, rohkeutta ja ideointikykyä. Taitto-ohjelma InDesignin ja verkon julkaisujärjestelmä WordPressin käyttökokemukset ovat eduksi, samoin somen hallitseminen.

Harjoittelupaikka on tarkoitettu korkeakouluopiskelijalle, jolla ei ole yli vuoden työkokemusta media-alalta, eikä aiempaa media-alan korkeakoulututkintoa suoritettuna. Neljän kuukauden harjoittelun ajalta ensimmäisen kuukauden ajalta ei makseta palkkaa, mutta kolmelta muulta Journalistiliiton työehtosopimuksen mukaista harjoittelijapalkkaa.

Hakemukset otsikolla ”Jylkkärin harjoittelija syksy 2023” pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen paatoimittaja(at)jylkkari.fi perjantaihin 21. huhtikuuta kello 23.59 mennessä. Kerro hakemuksessasi, miksi haet harjoittelijaksi ja miksi olisit tehtävään sopiva. Liitä sähköpostiin mukaan myös ansioluettelosi sekä juttunäytteet (2–3 kpl).

Osa hakijoista kutsutaan haastatteluihin.

Lisätietoja antaa päätoimittaja Oona Komonen sähköpostitse paatoimittaja(at)jylkkari.fi.

Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri on vuonna 1960 perustettu opiskelijalehti. Jutut käsittelevät opiskelijaelämää, politiikkaa ja yhteiskuntaa, kulttuuria, tiedettä sekä ajankohtaisia ilmiöitä. Jylkkäri on journalistinen julkaisu ja sitoutunut journalistin ohjeisiin.