Ei hakutuloksia.

Teksti Julia Autio

Paska kotiseutu: Rikoksista tuttu Raahe – ”Tuolta tontilta löytyi ruumis ja tuossa Siwassa koin ensimmäisen ryöstöni.”

TULIN PITKÄSTÄ aikaa käymään Raahesa. Kysyin sitte bussiasemalla äitiltä, miksi Raahe on hyvä paikka asua. Äiti nauro ja kauan.

Vielä 1800-luvula Raahe oli kova menomesta. Paikan perustaja kreivi Pietari Brahe sai kaupungin pöhisemään kunnolla, ja sen satamisa oli puulle ja tervalle vientiä.

Sitten tuli taas sota, lama ja laskukausi, ja nykyisin Raahesa on vientiä Pirkka-kalijalle.

Kävellessäni Rantakatua pitkin näen vanhoja rakkaita maisemia: tuolta tontilta löytyi ruumis ja tuossa entisessä narkki-Siwassa koin ensimmäisen ryöstöni. Onneksi vorot on täällä karppediem henkisiä filosofeja, jotka lähtee suoraa kapakkaan ryöstösaalis repaleisesa Lidlin pussisa heiluen.

Samassa puljusa äitini palaveli sankaria, joka otti asiakseen tulla kertomaan, että oli puukottanu ommaa äitiään. Molemmat äidit selvisivät säikähyksellä.

RIKOKSISTA Raahe onki tuttu: murhista ja subutexin vetämisestä. Sekä maailman vanhimmasta säilyneestä sukelluspuvusta, jota mennään alakouluikäisenä kahtomaan merimuseoon, jos määrärahat riittää.

Meidän koulusa ei riittäny.

Kaiken hyvän lisäksi Aidolssi-laulukisasta tunnettu Jani Viikholmi sai Raahesa turpiinsa vuosituhannen alkupuolella.

RAAHEN OMILLA nettisivuilla kuvataan kaupunkia näin: ”Se on pieni ja sykkivä kaupunki luonnon syleilyssä, jossa vastakohdat elävät rintarinnan.” Se mitä vastakohilla tarkoitetaa jää avoimeksi, mutta veikkaan kohtaamista, ku terveryhtinen kuntosaliyrittäjä ja etukenonen ravitsemusliikkeen kanta-asiakas kohtaa varhain sunnuntaiaamuna kävelykavulla.

Mutta kaunista luontoa Raahesa kyllä on. Lapsena seikkailin heikoilla jäillä ja sain Paskalahesta raahelaisen paskakasteen. En hukkunu, mutta parhaat pinkit pöksyt oli sen jälkeen melkei yhtä mustat ku raahelaisen sielu. Sentään suuri teräsyhtiö SSAB pittää kaupungin pystysä.

Toistaiseksi.

SOPIVAN ETTÄÄLTÄ saaristo on eittämättä upia. Raahen noin kolme rikasta ihmistä ihailevat komiaa rannikkua parvekkeiltaan tai venneiltään.

Muu väestö on liian masentunutta poikkiammaan reitiltään kojin, Ottopojan ja mahollisen työpaikan väliltä. Ollinsaaren kerrostaloaluetta reunustavat taas pienet viehättävät metsiköt, joissa voi törmätä paikallisiin hirsipuihin, joita käytetään enemmän kuin läheisiä leikkipuistoja.

Huumevelat kannattaa maksaa ajjoissa pois, koska sormet katkiaa Raahesa näppärän ammattitaitoisesti.

Jotkin perinteet kukkoistaa täälläki.

Kaikki muu on katuavvaa. Ajattelin kunnioittaa perinteitä ja nauttia keskinkertasen kiinalaisen lounaan kaupungin ainuasa korkeahkosa rakennuksesa. Tornitalon Hai Long sulki kuitenkin ovensa kesänä ja riisti raahelaisilta perinteisen tavan esitellä kaupunkia; huitoen kaikkiin ilman suuntiin suu täynnä kananuketteja.

Kattoterassi suljettiin vuosia sitten, koska ihimiset hyppäsivät sieltä alas. Eikä ihmekään, kun raahelaisen viikonlopun kohokohta on Pancho Villan premium cheese burger tai kerran vuodesa Lapaluovon kalamarkkinat.

Kyssyn äitiltä, miksi se yhä asuu täällä.

”On tää parempi ku Pyhäjoki.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *